Siunattu koti

Meillä oli eilen vihdoin tupaantuliaiset - vajaat viisi kuukautta muuton jälkeen. Taisi meillä sentään olla pari vierasta, jotka eivät vielä olleet käyneet meillä...

Ennen tupaantuliaisten varsinaista alkua ystäväni Heli, joka on pappi, siunasi meidän kotimme. Päädyimme kodinsiunaukseen vain oman perheen kesken mieheni toivomuksesta, ja näin jälkikäteen ajatellen luulen, että juuri näin sen pitikin mennä. Tilaisuus oli juuri niin lämmin ja rento kuin vain voi olla, ja juuri siksi hyvin luonteva. Lapset juttelivat Helille luontevasti ajatuksiaan siitä, mitä koti heille merkitsee, ja lauloivat reippaasti - mitäpä muuta kuin Jumalan kämmenellä. Kiersimme kaikissa huoneissa sytyttämässä kynttilät ja Heli oli valmistanut kauniit ja osuvat pienet rukoukset jokaiselle huoneelle ja sinne kuuluvalle tekemiselle.

Herran siunauksen saattelemana oli sitten mukava ruveta odottamaan vieraita. Yleensä juhlien alkaessa kaikki on kesken ja kaaoksessa - nyt olikin rauhallinen ja hyvä mieli. Helin meille lahjaksi tuoma Jumalanäidin ikoni kurkisteli takanreunukselta:

Oli mukavat juhlat. Neiti Kevät piti huolta myös siitä, ettemme unohtaneet sammuttaa valoja WWF:n Earth Hourin alkaessa.

Myöhään valvomisen ja kellojen siirtelyn takia tänään oli ensimmäinen Marian ilmestyspäivä moneen vuoteen, jona en suoritunut kirkkoon. Kirkkovuodesta kohtalaisen hyvin perillä oleva neiti Kevät kuitenkin järjesteli pikkusiskon kirjahyllyyn jälleen uuden asetelman:

Enkelihän se siinä ilmestyy Marialle. Joosefkin on päässyt seuraamaan tapahtumaa sivusta. Joosefin muuten tunnistaa Joosefiksi ainakin siitä, että hän on pukeutunut liian isoon kylpytakkiin.

Taivaallinen sotajoukko

Hyvin on kristillinen kasvatus mennyt perille, totesi mieheni minulle hitunen sarkasmia äänessään. Ritari Yrjänä oli valistanut pikkusiskoaan siitä, millainen paikka Taivas on.

Taivaassa enkelit ajavat ympäriinsä valkoisilla panssarivaunuilla, nuori herra oli kuvaillut.

Sotajoukko se on taivaallinenkin sotajoukko.

Luopumisen aika

Paasto alkoi ja se tuntuu helpotukselta. Ihmisen on välillä hyvä luopua jostakin. Terhi kirjoitti tänään hyvin ja kauniisti paastosta, kannattaa käydä lukemassa.

Minä päätin jälleen luopua sokerisista asioista, kuten olen tehnyt muutamana aiempanakin vuotena. Kaipasin kuitenkin sen lisäksi jotakin toista aihetta, jossa pyrkisin kohtuuteen. Ensin suunnittelin nettipaastoa, mutta kokonaan netistä luopuminen olisi töiden takia mahdotonta ja osittainen nettipaasto tuntui hampaattomalta. Sen sijaan päädyin yrittämään jotakin, jota viime vuonna jo leikilläni mielessä pyörittelin:

Yritän luopua kiireestä. Edes seitsemäksi viikoksi.

Todennäköisesti en onnistu, mutta jo yritys - vakava yritys - olisi iso onnistuminen. Jatkuva kiire on syypää moneen sellaiseen tilanteeseen, tunteeseen ja tapahtumaan arjessa, jotka mieluummin jättäisin kokematta. Toisaalta kiireen takia tai varjolla jättää helposti hyviä asioita tekemättä. Itse kiire on seurausta jonkinlaisesta ahneudesta, siitä, että haluaa tehdä ja ehtiä enemmän kuin on mahdollista. Uskon, että kiireestä luopuminen on niin kannatettava ajatus, että sitä kannattaa yrittää, vaikka ei siinä onnistuisikaan.

Miten kiireestä luovutaan, en vielä oikein tiedä. Yritän sitä selvittää päivä kerrallaan.