Olimme Pellavatukan kanssa iltamessussa, pitkästä aikaa. Istuimme kirkon parvella kaksistaan. Siellä saattoi sopivasti vähän supista pitkin messua - kysyttävää riitti:
- Kuka toi on? (messun toimittaneesta papista) Miksi mä en tunne sitä?
- Missä kaikki muut ihmiset on, miksi ne ei oo täällä? (iltamessussa oli paljon vähemmän väkeä kuin sunnuntain pääjumalanpalveluksissa yleensä)
- Mihin tosta ovesta pääsee? Entä tosta toisesta? Oonko mä käynyt siellä?
- Mihin sakastia tarvitaan?
- Miksi albaa käytetään?
- Mikä on evankeliumi? (kuuntelee äidin selostuksen) Luukaksella (kaverin pikkuveli) on oma evankeliumi!
- Keitä Markuksia sä tunnet?
- Missä on Getsemane?
- Mistä se nyt puhuu ja miten kauan se oikein aikoo jatkaa? (saarna oli suunnattu ennemmin nelikymppisille tutkijoille kuin ekaluokkalaisille tytöille)
- Mikä toi taulu on?
- Miten Jeesus joutui sinne ristille?
- Miten pääsiäispuput liittyy pääsiäiseen?
- Keitä ne on ne rosvot? Tiedäksä niitten nimet?
- Onks siinä tarinassa onnellinen loppu? (missä tarinassa? Jeesuksen vai rosvojen vai jossain muussa?)
- Miks tossa lukee ULOSUT (Ulos - Ut)
- Saanko mä sen leivän ehtoollisella?
- Miltä viini maistuu? Onko se hyvää?
- Miksi uruissa on tommonen ovi joka menee kiinni ja auki? Miten urut toimii?
- Kuka istuu Jumalan vasemmalla puolella?
Osasin vastata tyydyttävästi noin kahteen kysymykseen (Kuka toi on - Seppo, yksi tämän seurakunnan papeista, ja Saanko mä sen leivän - kyllä). Ehdotin varovasti, että jos kysytään joskus joltakin papilta tai vaikka IP-kerhon ohjaajalta noista asioista, mutta kuulemma se ei ollut tarpeen.
- Ei mulla oo sillai mitään kysyttävää.
Eipä kai sitten. Mukava yhteinen messukokemus kuitenkin.
Mutta olin kyllä ihan hyvilläni, ettei siellä parvella ollut tänään muita.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
torstai 24. lokakuuta 2013
Saulin arvoitus ja hiukan muita kuulumisia
Eipä ole tullut blogia kirjoitelluksi. Meinasin jo että lopetan koko blogin - vaan enpäs lopetakaan. Ainakaan vielä.
Avasin eilen pitkästä aikaa paksun punakantisen kirjan yöpöydältäni. Olen välillä lueskellu psalmeja pienestä käsilaukkukokoisesta psalmikirjastani, mutta Raamatun lukeminen on tänä syksynä ollut aika vähäistä. Halusin lukea Daavidista, tai oikeastaan Salomosta - joka askarruttaa minua edelleen niin kuin lähes kolme vuotta sitten - mutta päädyin aloittamaan Saulista. (Tai jos tarkkoja ollaan niin Samuelista. Mutta Saul oli pääkohteenani.)
Jo peruskoulun alaluokilla opin, että Saul oli kuninkaana ennen Daavidia ja Saul menetti kuninkuuden koska rikkoi Jumalan tahtoa vastaan. Tai jotakin sen suuntaista. Mutta mikä se Saulin rikkomus oikeastaan on? Tavailin eilen illalla 1. Samuelin kirjaa enkä oikein ymmärrä. Ensin Samuel viivyttelee jossakin ja Saul-parka hermostuu ja uhraa uhreja ennen aikojaan ilman Samuelia. Sitten Saul säästää amalekilaisten kuninkaan hengen ja antaa miestensä säästää tuon tuhotun kansan parhaat lehmät ja lampaat. No, se ei ole Herran ohjeiden mukaista (kaikki piti tuhota) mutta ei se nyt aivan valtavan suurelta tottelemattomuudeltakaan kuulosta. On vaikea ymmärtää, miksi se on anteeksiantamaton synti.
Ei niin, että erityisesti säälisin Saulia, mutta Daavidhan se vasta öykkäröi kaikenlaista ja oli silti Herran suosiossa.
Jos ajattelee Saulin tarinaa historian muistelemisena, minusta siinä on vähän voittajien kirjoittaman historian sivumakua. Tarinan kertoja tietää tarinaa aloittaessaan, että Saulin kuninkuus ei säily. Ehkä hän oli liian heikko johtajaksi? Ei osannut tai uskaltanut panna miehiään kuriin. Pituus ja komeus eivät vielä tee ihmisestä johtajaa...
---
Piipahdimme syyslomalla muun muassa Tampereella. Edellisellä reissulla bongasimme kirkkoja, tällä reissulla tuli bongattua toinen näistä kirkoista uudestaan.
Yhtenä iltapäivänä Neiti Kevät ja isänsä halusivat lukea kirjaa hotellihuoneessa edes vähän aikaa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä sen sijaan alkoivat käydä sisätiloissa melko nopeasti liian meluisiksi ja komensin heidät kanssani ulos. Annoin mahdollisuuden valita: mennäänkö läheiseen leikkipuistoon vai Tampereen tuomiokirkkoon. Riehakas parivaljakko valitsi yksimielisesti jälkimmäisen.
Se on hieno kirkko, tiesi ritari Yrjänä.
Onko se se siipirikkoenkelikirkko? varmisti Pellavatukka.
Riehakkuus katosi saman tien, kun astuimme kirkon ovesta sisään. Täytyy sanoa, että ihailen lasteni pyhän ja kauneuden tajua. Kiertelimme kirkossa katselemassa hiljakseen, päämääränä nähdä myös Pellavatukan lempimaalaus eli Haavoittunut enkeli. Pettymykseksemme parveke oli kuitenkin suljettu. Pellavatukka kurkisteli alhaalta huuli mutrussa ylös ja toisteli, että haluaisi nähdä enkelin kunnolla. Onneksi hiukan ennen kirkon sulkemista kirkkosaliin saapui ystävällinen suntio, joka salli meidän käydä kurkistamassa enkeliä samalla kun itse laittoi seuraavan päivän virsien numerot taululle. Loppu hyvin siis, ja kyllä oli tyytyväinen pieni tyttö kirkkovierailun jäljiltä.
Avasin eilen pitkästä aikaa paksun punakantisen kirjan yöpöydältäni. Olen välillä lueskellu psalmeja pienestä käsilaukkukokoisesta psalmikirjastani, mutta Raamatun lukeminen on tänä syksynä ollut aika vähäistä. Halusin lukea Daavidista, tai oikeastaan Salomosta - joka askarruttaa minua edelleen niin kuin lähes kolme vuotta sitten - mutta päädyin aloittamaan Saulista. (Tai jos tarkkoja ollaan niin Samuelista. Mutta Saul oli pääkohteenani.)
Jo peruskoulun alaluokilla opin, että Saul oli kuninkaana ennen Daavidia ja Saul menetti kuninkuuden koska rikkoi Jumalan tahtoa vastaan. Tai jotakin sen suuntaista. Mutta mikä se Saulin rikkomus oikeastaan on? Tavailin eilen illalla 1. Samuelin kirjaa enkä oikein ymmärrä. Ensin Samuel viivyttelee jossakin ja Saul-parka hermostuu ja uhraa uhreja ennen aikojaan ilman Samuelia. Sitten Saul säästää amalekilaisten kuninkaan hengen ja antaa miestensä säästää tuon tuhotun kansan parhaat lehmät ja lampaat. No, se ei ole Herran ohjeiden mukaista (kaikki piti tuhota) mutta ei se nyt aivan valtavan suurelta tottelemattomuudeltakaan kuulosta. On vaikea ymmärtää, miksi se on anteeksiantamaton synti.
Ei niin, että erityisesti säälisin Saulia, mutta Daavidhan se vasta öykkäröi kaikenlaista ja oli silti Herran suosiossa.
Jos ajattelee Saulin tarinaa historian muistelemisena, minusta siinä on vähän voittajien kirjoittaman historian sivumakua. Tarinan kertoja tietää tarinaa aloittaessaan, että Saulin kuninkuus ei säily. Ehkä hän oli liian heikko johtajaksi? Ei osannut tai uskaltanut panna miehiään kuriin. Pituus ja komeus eivät vielä tee ihmisestä johtajaa...
---
Piipahdimme syyslomalla muun muassa Tampereella. Edellisellä reissulla bongasimme kirkkoja, tällä reissulla tuli bongattua toinen näistä kirkoista uudestaan.
Yhtenä iltapäivänä Neiti Kevät ja isänsä halusivat lukea kirjaa hotellihuoneessa edes vähän aikaa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä sen sijaan alkoivat käydä sisätiloissa melko nopeasti liian meluisiksi ja komensin heidät kanssani ulos. Annoin mahdollisuuden valita: mennäänkö läheiseen leikkipuistoon vai Tampereen tuomiokirkkoon. Riehakas parivaljakko valitsi yksimielisesti jälkimmäisen.
Se on hieno kirkko, tiesi ritari Yrjänä.
Onko se se siipirikkoenkelikirkko? varmisti Pellavatukka.
Riehakkuus katosi saman tien, kun astuimme kirkon ovesta sisään. Täytyy sanoa, että ihailen lasteni pyhän ja kauneuden tajua. Kiertelimme kirkossa katselemassa hiljakseen, päämääränä nähdä myös Pellavatukan lempimaalaus eli Haavoittunut enkeli. Pettymykseksemme parveke oli kuitenkin suljettu. Pellavatukka kurkisteli alhaalta huuli mutrussa ylös ja toisteli, että haluaisi nähdä enkelin kunnolla. Onneksi hiukan ennen kirkon sulkemista kirkkosaliin saapui ystävällinen suntio, joka salli meidän käydä kurkistamassa enkeliä samalla kun itse laittoi seuraavan päivän virsien numerot taululle. Loppu hyvin siis, ja kyllä oli tyytyväinen pieni tyttö kirkkovierailun jäljiltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)