Pyhän kaipuu

Hiljainen viikko.

Blogini alkutaipaleella kirjoitin kerran siitä, miten välillä, jos messuun osallistumisen väli venähtää kovin pitkäksi, kirkonkellot alkavat soida korvien välissä. Nyt on melko lailla sellainen olo. Kaipaisin niin kovasti, kovasti pyhää hetkeä ja hiljentymistä.

Tässä talvella on ollut kaikenlaista. Lumi toi mukanaan huolta marras-joulukuun vaihteessa, ja pieni huoli on jatkuvasti läsnä. Omalle perheelle kuuluu vain hyvää, mutta lähipiiristä löytyy huolenaihetta. Meillä on jonkinlainen kevyt valmiustila jatkuvasti päällä. Suunnitelmia pitää voida muuttaa nopeasti.

Melkein pelolla odotan pääsiäistä. Saanko, pääsenkö nyt kirkkoon? Uskallanko odottaa mitään? Entä, jos kovasti odotan ja sitten en taas pääsekään? Entä, jos pääsen ja sitten en osaakaan saada siitä mitään, koska olen odottanut liikaa? Onko kohtuutonta harmistua siitä, että ei pääse pääsiäiskirkkoon?

Hetkessä eläminen on vaikeaa juuri silloin, kun pitäisi osata elää hetkessä.

Sulaisi edes se lumi. Vaikka talvesta tykkäänkin, olisi kevään aika jo tulla.

Kun ei voi auttaa

Päivän hyvä työ on mukava tehdä, silloin kun tilaisuus sellaiseen osuu sopivasti kohdalle ja omat taidot ja voimat riittävät sen toteuttamiseen. Tekijäkin saa hyvän mielen, kun pystyy olemaan jollekulle toiselle avuksi tai iloksi.

Aina toista ei kuitenkaan voi auttaa, vaikka haluaisi. Lähipiiriimme kuuluvassa perheessä on edelleen vaikeaa. Olen huolissani, mutta murehtimisesta ei ole hyötyä. Voin satunnaisesti olla avuksi lastenhoidossa tai kuunnella huolia, mutta itse ongelmaan minulla ei ole ratkaisua. En edes tiedä, onko siihen oikeaa ratkaisua.

Joskus elämässä on tilanteita, joissa kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. On vain yritettävä valita niistä vähiten huono ja elettävä eteenpäin.

Tänään noudatan mm:n neuvoa: päivän hyvä työni on rukoilla tuon perheen puolesta. Juuri muuta en pysty heidän hyväkseen tekemään.

Päivän hyvä työ

Näin ensimmäisen paastoviikon jäljiltä täytyy todeta, että on paljon helpompi lakata käyttämästä hunajaa teessä kuin tehdä joka päivä jokin erityinen hyvä työ. Huolimatta siitä, että hunaja teessä on yksi elämän suuria pieniä nautintoja.

Ensinnäkin, jotta voi tehdä hyviä töitä, täytyy määritellä, mikä on hyvä työ.

• Pitääkö sen olla hyödyllistä vai käykö ihan silkka ilahduttaminen? Kyllä jälkimmäiselle.
• Pitääkö työ olla erikseen mietitty, vai käykö sellainen auttaminen, jonka tekisin muutenkin? Tapauskohtaista. Se että työ vaatii hiukan vaivannäköä on ehkä parempi kriteeri kuin se, tekisinkö asian muutenkin. Niin kuin vaikka siskon kukkien kastelu, kun hän on matkoilla. Siskolla on paljon kukkia. Toisaalta, ensisijaisesti toivoisin oppivani paremmin huomaamaan, milloin voin olla muille avuksi, joten se puoltaisi erikseen mietittyjä tekoja.
• Kehen tai keihin hyvä työ voi kohdistua, tai siis lasketaanko omalle perheelle tehdyt palvelukset? Hankala kysymys. Perheenäiti pääsisi aika helpolla tällaisessa kampanjassa, jos jokainen oman perheen auttaminen laskettaisiin hyväksi työksi. Päädyin siihen, että oma perhe sopii kohteeksi vain erityistapauksissa.

Eilen tein hyvin konkreettisen hyvän työn. Jos se nyt sitten oli hyvä teko.

Jossakin tuolla alla on portaat.

On, on siellä!

Läheisen juna-aseman lähellä on portaat, joilla ei ole ns. talvikunnossapitoa. Siitä huolimatta kymmenet ihmiset kulkevat portaista läpi talven. Keksin, että minäpä menen portaille lapion kanssa ja lapioin ne lumesta.

Se oli kuitenkin helpommin ideoitu kuin tehty. Portaat olivat suurimmalta osalta niin paksussa jäässä, ettei kevyt lapioni pärjännyt sille ollenkaan. Sain kuitenkin kaivettua toiseen laitaan esille kapean kulkuväylän.

Vaan oliko tuo nyt sitten hyvä teko? Entä jos joku intoutuu kulkemaan portaita juuri tuon kaivamani väylän takia ja liukastuu pahasti? Toisaalta tiedän, että ihmiset kulkevat tuosta kuitenkin. Ehkäpä kaivamani reitti sentään tekee niiden ihmisten kulkemisesta turvallisempaa ja ilahduttaa kiireistä töihin kiiruhtajaa?

Ei ole helppoa hyvien tekojen tekijällä. Hauskaa kuitenkin!