Matti-papin opetukset

Keksin pari viikkoa sitten lainata kirjastosta Matti-papin muistelmat. Matti-pappi - sillä nimellä opin hänet lapsena tuntemaan - oli kirkkoherrana punaisen puukirkon seurakunnassa silloin, kun minä olin pikkutyttö. Itse asiassa hän oli kirkkoherra jo ennen kuin minä synnyin, ja jatkoi sellaisena siihen asti, kunnes kirjoitin ylioppilaaksi. (Muistan tämän näin täsmälleen, koska olimme samalla Viron matkalla hänen ensimmäisenä eläkepäivänään kesällä 1992.)

Ennen rippikouluikää Matti-pappi oli melko lailla kaikki papit, jotka tiesin. Matti-pappi esitteli kirkkoa koululuokalleni ja vieraili partiotapahtumissa. Muita kontakteja kirkkoon minulla ei juuri ollutkaan - perheenihän ei käynyt edes joulukirkossa. Muistelmia selaillessa hoksasin, että Matti on aikanaan vaikuttanut hyvin vahvasti siihen mielikuvaan, joka minulla kirkosta on: seurakunnasta lämpimänä ja varsin suvaitsevaisena yhteisönä, ja kirkosta paikkana, jonne olen tervetullut.

Muistelmista käy ilmi, että punaisen puukirkon seurakunnassa puuhattiin kovasti uudistuksia 70- ja 80-luvuilla. Ensinnäkin kirkosta tuli tosiaan punainen. Toiseksi, penkit vaihdettiin liikuteltaviin tuoleihin ja alttari irrotettiin takaseinästä. Monia muitakin uudistuksia tehtiin, mm. kehitysvammaisten toimintaa kehitettiin paljon. Seurakunta piti tiivistä yhteyttä kaupunginosan yhdistyksiin.

Itse en tietenkään muista mitään noista. Sen sijaan muistan, että meillä partiolaisilla oli jonkinlainen erityisasema Matti-papin silmissä - siltä se ainakin tuntui - olihan hän itsekin vanha partiolainen. Ainakin kerran, mutta ehkä useamminkin, Matti-pappi oli joulupukkina lippukuntamme joulujuhlassa. Sujuvalta tarinankertojalta roolin esittäminen kävi hyvin luontevasti... "Muistakaa lapset, että PUURO ON HYVÄÄ", oli joulupukin tärkeä terveinen.

Toki nuoret partiojohtajat joskus vähän ärsyyntyivät hyvää tarkoittavan kirkkoherran neuvoista tai asioihin puuttumisesta, mutta yleisesti ottaen häntä kovasti arvostettiin. Kun kirkkoherra sitten vaihtui, olimme ihmeissämme, kun uusi kirkkoherra ei automaattisesti tullutkaan joulujuhlaamme - saati että olisi esiintynyt joulupukkina.

Muista tarinoista erityisesti mieleeni on jäänyt kerta, kun koulun kanssa vierailimme punaisella puukirkolla. Matti esitteli kirkkoa ja muun muassa alttaritaulua.

Punaisen puukirkon alttaritaulu

(Kuva on melkoisen suttuinen, mutta minulla ei ole tähän hätään parempaa.) Joka tapauksessa, kuvassa on Jeesus ja taustalla - no, joitakin kuvioita. Matti-pappi kertoi meille pienestä pojasta, joka oli taulua katseltuaan todennut, että sehän on kartta ja Jeesus siinä siunaa meidän kotikaupunginosaamme.

Tarina kerrottiin sellaisella vakuuttavuudella, että edelleen 30 vuotta myöhemmin ajattelen joka kerta taulua katsoessani, että siinä se Jeesus nyt siunaa näitä meidän kotikortteleita. Muistelmista kävi ilmi, että sehän oli tuttu naapurin poika, joka tämän oli Matille lausahtanut.

Matti-pappi on jo iäkäs mutta ainakin viime talvena hän vaikutti vielä hyvävointiselta. Sinnikkäästi olen aina tervehtinyt häntä, jos olemme osuneet vastakkain kadulla tai muualla, vaikka vuosien varrella olen jossakin vaiheessa selvästi luiskahtanut hänen muististaan. Ei se haittaa.