Äidin uskontunnustus

Minun piti kirjoittaa tänään peruskoulun uudesta tuntijaosta ja uskonnon/elämänkatsomustiedon tuntien vähentämisestä. Ilta meni kuitenkin hysterian partaalla olevan pikkutytön nukuttamisessa. Jääköön tuntijakouudistus jonnekin hamaan tulevaisuuteen.



Pellavatukka oli hyvällä tuulella ja halusi jutella. Juttelimme iltapuuhissa monenlaista mutta, kun olisi pitänyt sammuttaa valot ja ruveta nukkumaan, tyttöä alkoikin pelottaa.



- Äiti mä en tahdo että sä menet pois. Äiti mua niin kovasti pelottaa olla yksin.



Yritin rauhoitella, lauloin Suojelusenkelin, juttelin ja rukoilin ääneen iltarukouksenkin. Välillä tyttö jo rauhoittui mutta, kun olin lähdössä ulos huoneesta, hätä iski taas. Muistelin hänelle sitä, mitä olin itse tehnyt pienenä tyttönä silloin, kun pelotti: rukoillut iltarukouksen. Sanoin myös, että uskoin suojelusenkelin vartioivan hänenkin untaan. Pellavatukka huokaisi syvään, harkitsi asiaa ja antoi sitten tulla:



- Äiti, uskotko sä ihan oikeasti, että enkeleitä on olemassa?



- Kyllä mä uskon.



- Uskotko sä myös ihan oikeesti että Taivaan Isä on olemassa?



- Kyllä mä uskon sen ihan varmasti.



- Äiti, uskotko sä ihan kaikkiin kirkon juttuihin?



Tähän kysymykseen en osannut vastata suoraan, "suunnilleen" oli täsmällisintä, mitä pystyin vastaamaan. Mitä ovat "kaikki kirkon jutut"?



Melkein kuusivuotiaan kysymykset ovat suoria ja rehellisiä - ja melko ehdottomia. Hänellä on kiihkeä tarve saada vastauksia. Huomaan, että äidin uskontunnustus lapselle on paljon tiukempi paikka kuin uskontunnustuksen lateleminen ulkoa messussa.



Pellavatukka oli tällä kertaa vastauksiini tyytyväinen ja kertoi myös oman kantansa:



- Äiti, mäkin uskon, että Taivaan Isä on olemassa. Mutta joskus mä kyllä olen sitä mieltä, että enkelit ei kovin paljon auta. On parempi, että näkyvät ihmiset auttaa. Niin kuin sä, äiti.



Nyt neitonen on jo unten mailla - isän ja äidin sängyssä. Sallittakoon sellainen toisinaan isolle pienelle tytölle.

Loma yksillä, kesä kaikilla

Suvivirsi on veisattu - moneen otteeseen - ja neiti Kevät ja ritari Yrjänä ovat kesälomalla. Saattelin heidät aamusella punaisen puukirkon pihalle aloittelemaan parin viikon päiväleirijaksoa.



Leiriläiset ajavat kirkolta bussilla Töölöön Mustasaaren lauttarantaan ja viettävät päivän saaressa. Ohjelmassa on leikkiä, askartelua, uimista, lampaiden paijaamista, jalkapalloa (ritari Yrjänällä ainakin...), lounas ja välipala - ja joka-aamuinen hartaushetki, niin kuin seurakunnan leirillä kuuluukin olla. Ohjelmaa on sopivasti niin, että vapaa-aikaakin riittää. Lapsethan ovat lomalla.



11-vuotias neiti Kevät näytti niin pitkältä seistessään kirkon pihalla eka-tokaluokkalaisten seassa. Isosisko oli kuitenkin ihan yhtä innoissaan lähdössä leirille kuin pikkuveljensä - ja miksi ei olisi, kun paikka on ihana, leirin aikuiset tuttuja ja mukavia ja parhaat kaverit ovat siellä myös. Hauskaa, ja samalla haikeaa, vastahan saattelin häntä sinne ujona ekaluokkalaisena. Hyvän ystävän kanssa suunnittelivat, että sitten, kun Pellavatukka on Mustasaaren leiriläinen, he hakevat leirille isosiksi.

 

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta.