Kiirastorstai

Hiljaisuuteen laskeutumassa.

Siellä kirkossa puhuttiin paljon siitä Jeesuiksesta

Meillä kävi nelivuotias vieras tänään.

Nelivuotias oli ollut päiväkodin kanssa pääsiäiskirkossa. Nelivuotias ei itse kuulu kirkkoon, mutta pääsiäiskirkko oli tehnyt vaikutuksen. Ainakin siitä puhuttiin paljon - tyttönen palasi aina uudestaan ja uudestaan miettimään kirkkoretkeä.

- Minä olin tänään pääsiäiskirkossa. Mutta siellä kirkossa ei ollut kovin paljon tekemistä. Siellä oli kyllä katsottavaa ja lauluja.

- Siellä kerrottiin melkein pelkästään siitä Jeesuiksesta.

- Se tarina kertoi niistä kahdesta tytöstä oikeastaan. Mutta minä en ole kyllä varma mitä tyttöjä ne olivat. Minä kyllä muistan mutta ehkä en ihan kaikkea muista kuitenkaan.

- Ne sotilaat halusivat napata sen Jeesuiksen, ja sitten ne toiset halusivat että Jeesuis on kuningas. Ja ne veivät sen Jeesuiksen semmoisen tuolin lähelle ja se kuoli. Mutta sitten kolmen päivän päästä ne sanoivat että se ehkä heräsi.

- Se oli kolme päivää kuolleena ja sitten se heräsi.

- Niin meillä oli tänään se pääsiäiskirkko. Minä olen ollut siinä kirkossa ennenkin.

Vaikuttava pääsiäiskirkko, kaikesta päätellen.

Pyhän kaipuu

Hiljainen viikko.

Blogini alkutaipaleella kirjoitin kerran siitä, miten välillä, jos messuun osallistumisen väli venähtää kovin pitkäksi, kirkonkellot alkavat soida korvien välissä. Nyt on melko lailla sellainen olo. Kaipaisin niin kovasti, kovasti pyhää hetkeä ja hiljentymistä.

Tässä talvella on ollut kaikenlaista. Lumi toi mukanaan huolta marras-joulukuun vaihteessa, ja pieni huoli on jatkuvasti läsnä. Omalle perheelle kuuluu vain hyvää, mutta lähipiiristä löytyy huolenaihetta. Meillä on jonkinlainen kevyt valmiustila jatkuvasti päällä. Suunnitelmia pitää voida muuttaa nopeasti.

Melkein pelolla odotan pääsiäistä. Saanko, pääsenkö nyt kirkkoon? Uskallanko odottaa mitään? Entä, jos kovasti odotan ja sitten en taas pääsekään? Entä, jos pääsen ja sitten en osaakaan saada siitä mitään, koska olen odottanut liikaa? Onko kohtuutonta harmistua siitä, että ei pääse pääsiäiskirkkoon?

Hetkessä eläminen on vaikeaa juuri silloin, kun pitäisi osata elää hetkessä.

Sulaisi edes se lumi. Vaikka talvesta tykkäänkin, olisi kevään aika jo tulla.

Värit kertovat virpomisvitsassa

Kuusivuotias Pellavatukka odottaa kovasti pääsiäistä. Ennen pääsiäistä mukavinta on tietenkin palmusunnuntai, jolloin pääsee virpomaan. Meillä on huomenna oikeat virpomisvitsatalkoot - omien lasten lisäksi kuusi muuta askartelijaa on tulossa koristelemaan vitsoja.

Pellavatukka otti kuitenkin jo eilen varaslähdön ja koristeli ensimmäisen oksan. Tällainen siitä tuli:

Koristeet eivät ole sattumanvaraisia vaan ne etenevät kronologisesti. Ylinnä on arki ja paastonaika, sitten (musta) pitkäperjantai, (vihreä ja oranssi) pääsiäinen ja alinna (keltainen ja punainen) vappu. Aika hieno tulkinta kevään merkkitapahtumista!

Kun ei voi auttaa

Päivän hyvä työ on mukava tehdä, silloin kun tilaisuus sellaiseen osuu sopivasti kohdalle ja omat taidot ja voimat riittävät sen toteuttamiseen. Tekijäkin saa hyvän mielen, kun pystyy olemaan jollekulle toiselle avuksi tai iloksi.

Aina toista ei kuitenkaan voi auttaa, vaikka haluaisi. Lähipiiriimme kuuluvassa perheessä on edelleen vaikeaa. Olen huolissani, mutta murehtimisesta ei ole hyötyä. Voin satunnaisesti olla avuksi lastenhoidossa tai kuunnella huolia, mutta itse ongelmaan minulla ei ole ratkaisua. En edes tiedä, onko siihen oikeaa ratkaisua.

Joskus elämässä on tilanteita, joissa kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. On vain yritettävä valita niistä vähiten huono ja elettävä eteenpäin.

Tänään noudatan mm:n neuvoa: päivän hyvä työni on rukoilla tuon perheen puolesta. Juuri muuta en pysty heidän hyväkseen tekemään.