Miksi Jumala ei käytä vaatteita?

Viisivuotias Pellavatukka tykitti äitiään Jeesus- ja Jumala-kysymyksillä oikein urakalla tänä aamuna. Johan tässä onkin muutama viikko menty ilman, että hengelliset aiheet ovat nousseet askarruttamaan.



- Miksi pääsiäistä vietetään? Entä joulua? Onko vappu Jeesus-juhla? Koska Jeesus kuoli? Miksi Jeesus kuoli? Mutta miksi se kuoli just peikkoperjantaina?  Missä Jeesus nyt on? Pääseekö kaikki ihmiset taivaaseen, kun ne kuolee?



Vastailin, minkä ehdin. Jonkun vastauksen aloitin sanomalla, että tuo on aika vaikea kysymys, johon tytär nokkelasti:



- Niin, mutta sano mikä se sun periaate on.



Taannoinen lausahdukseni eri ihmiset uskoo vähän eri tavoilla on mennyt ehkä turhankin hyvin perille... Ja sitten mentiin taas:



Pellavatukka: - Äiti, MIKÄ Jumala oikein on?



Äiti (miettii, mitä vastaisi): - No, tuota, Jumala on Jumala, eihän sitä oikein voi ymmärtää, mutta kyllä Jumala on iso ja voimakas ja hyvä ja...



Pellavatukka: - Äitii, etkö sä tiedä. Silloin kun Miira kävi siellä päiväkodilla niin Miira sanoi, että Jumala on HENKI.



Äiti (helpottuneena): - Joo, ihan totta. Niin on.



Pellavatukka: - Äiti, käyttääkö Jumala vaatteita?



Äiti (yllättyneenä): - En tosiaan tiedä. Mitä sinä luulet?



Pellavatukka (miettii): - Ei käytä.



Äiti: - Niin, henget ei varmaan tarvitse vaatteita.



Pellavatukka: - Ei, kun jos henki käyttäis vaatteita niin jokuhan vois nähdä ne vaatteet. Ja Jumalahan on näkymätön.

Pikaiset pääsiäiskuulumiset

Onnellistä pääsiäistä itse kullekin! Sehän ei suinkaan ole vielä loppumassa - eikös tässä pääsiäistunnelmissa saa olla vaikka tuonne helatorstain tietämille, jos haluaa? Kristus on ylösnoussut!



Meillä on vietetty pääsiäistä mielestäni varsin perinteisesti. Neiti Kevät tosin halusi tietää, miksi pääsiäisen viettämiseen ei ole yhtä paljon perinteitä kuin joulun viettämiseen. Luettelin hänelle koko joukon perinteitä, joita meidän perheessä on tapana noudattaa, sekä lisäksi vanhoja suomalaisia perinteitä, joita ei onneksi enää tarvitse noudattaa. (Lähinnä lasten piiskaaminen pitkäperjantaina...) Neiti Kevät oli silti sitä mieltä, että jouluperinteet ovat jotenkin ehdottomampia.   



Joka tapauksessa olemme ehtineet mm. olla hiljakseen kotona perjantain, ulkoilla ja tavata ystäviä ja sukulaisia, piipahtaa mökillä, syödä herkkuja, maalata munia ja tietenkin käydä kirkossa. Hyviä perinteitä mielestäni kaikki.



Pääsiäisyön messuun tulivat viime vuoden tapaan mukaan ritari Yrjänä ja neiti Kevät. Jess! Yökirkkoon! Jess! Mä pääsen yökirkkoon! karjui Yrjänä, kun otin asian puheeksi aiemmin viikolla. Viimevuotinen kokemus muistui siis mieluisana mieleen. Poika olisi tosin halunnut ottaa mukaan sekä tyynyn että pehmolelun, mutta pyysin häntä tyytymään pelkkään leluun... Pehmohai pääsi sitten ensimmäistä kertaa kirkkoon ja sai hymyn aika monen kanssaseurakuntalaisen kasvoille.



Messu oli jälleen tunnelmallinen, ja lapset taisivat kokea sen hiukan vähemmän pitkänä. Ovathan molemmat taas vuoden vanhempia. Virret olivat vähän kinkkisiä, lapset eivät osanneet yhtään niistä, vaikka ne taisivatkin olla pitkälti samoja kuin viime vuonna. Äidin perunankuorimarepertuaariin pitäisi kai valikoida pari pääsiäisvirttä... Yrjänän aarrelaatikko karttui jälleen yhdellä pääsiäisyön messun käsiohjelmalla, joten ihan samojakin olisi siis helppo harjoitella.



Tänään on harrastettu toisenlaista virsikasvatusta: ritari Yrjänä halusi laulaa ensin Lensi maahan enkeli ja sitten perään - jouluihminen mikä jouluihminen - Enkeli taivaan. Se on kiva, koska siinä on niin paljon säkeistöjä, hän kertoi. Nuori herra istui varmuuden vuoksi keittiön lattialla säkeistöt 8 ja 9, jotta saattoi nousta seisomaan viimeisen säkeistön ajaksi. Jep.

Pellavatukan kysymys

Pellavatukan päiväkodissa oli tänään Miira-pappi vierailulla. Vierailua oli odotettu kovasti - meillä kotona siitä puhuttiin viimeksi eilen illalla. Lapset saivat kysyä Miira-papilta kysymyksiä, jotka olivat askarruttaneet heitä. Pellavatukalla olisi ollut kysymys, mutta hän ei ollut ehtinyt saada kysymisvuoroa.



Kotiin lähtiessä päiväkodin eteisessä tyttönen valitteli minulle, että kynttilä ehti sammua ennen kuin hän ehti kysyä kysymystään. Hän pohdiskeli, voisiko Miira-papille ehkä lähettää kysymyksen myös jälkikäteen. Totesin tähän, että totta kai voidaan, vaikka sähköpostilla ja vaikka heti tänään.



Tai sitten ehkä jollekin toiselle papille, Pellavatukka lisäsi hieman arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Keitä muita pappeja mä tunnen, äiti?



Toki voidaan kysyä joltakin toiselta, sanoin hieman yllättyneenä ja mainitsin parin muun oman seurakunnan papin nimen. Pellavatukka pudisti päätään ja mutisi jurosti:



Se on myös siellä punaisella kirkolla ja sillä on vaalea tukka ja se on mun kaikkein tutuin pappi.



Kysymys olikin Marja-Liisasta, seurakunnan ihanasta lapsityönohjaajasta, joka tosiaan taitaa olla Pellavatukalle kaikkein tutuin "pappi". Höpsö aikuinen vain lokeroi ihmisiä ihan hassusti, eikä heti ymmärrä, kenestä on kysymys. Kirjoitimme illalla yhdessä sähköpostin Marja-Liisalle ja jäämme luottavaisina odottamaan vastausta.



Pellavatukka halusi tietää, kumman hän on tuntenut kauemmin, Miira-papin vai Marja-Liisan. Tuohon kysymykseen en osannut antaa täsmällistä vastausta, koska molemmat ovat olleet hänelle vauvasta asti tuttuja. Miira on tytön kastepappi, mutta Marja-Liisan kanssa hänellä oli vauva-aikoina aivan erityinen suhde. Kun kävimme vauvan ja kolmivuotiaan ritari Yrjänän kanssa seurakunnan perhekerhossa, Pellavatukka vietti  paljon aikaa Marja-Liisan sylissä, ja oli hyvin tyytyväinen. Äiti ja isovelikin olivat tyytyväisiä, kun saattoivat kerran viikossa hetken aikaa rakentaa kahdestaan palikoilla. (Bonuksena äiti sai juoda kupin teetä ihan rauhassa.) Luulen, että Pellavatukalle Marja-Liisa on ollut erityinen siitä asti.



Niin se kysymys. Pellavatukan tyyliin ollaan perusasioiden äärellä, ja ei, äidin vastausyritykset eivät tällä kertaa kelpaa:



Minkä takia Jeesusta muistellaan?