Seikkailujen kirkko

Minähän kuulun salaseuraan nimeltä partio. Olin nuorena tyttönä ja naisena ns. partiolainen henkeen ja vereen, mutta lasten synnyttyä aktiivipartiointi jäi vähemmälle. Tokaluokkalaisen Pellavatukan luvalla ryhdyin puolitoista vuotta sitten uudestaan sudenpentujohtajaksi, Pellavatukan laumaan.

Kyllä se kuulkaas on hauskaa!

Lauantaina olimme sudenpentujen kanssa seikkailemassa Punaisella puukirkolla. Kanttori opetti meille uusia lauluja ja löysi uruista mitä merkillisimpiä ääniä, seurakuntapastori kertoi ja leikitti Raamatun kertomuksen, nuorisotyönohjaaja ohjasi ristiaskartelua ja muuan eettisestä kasvatuksesta innostunut partiojohtaja ohjasi keskustelua oikeasta ja väärästä... kuka lieneekään tämä viimeksi mainittu. ;-)

Samalla saatiin tutkia vanhan kirkkorakennuksen merkillisiä sopukoita, ja piipahtaa mm. kellotapulissa. Punaisella puukirkolla jännittäviä paikkoja riittää. Ihan hirmuisen hauska aamupäivä!

Aamulaulu

Kahdeksanvuotias Pellavatukka istuu vessanpöntöllä ja laulaa:

Tämä pieni ihminen kiittää
tähän aamuun nousta sain.
Vielä tänään armoa riittää,
siksi veisaan kiitostain.

Pellavatukka on musikaalinen, no, ainakin vähän, ja on napannut laulun kertakuulemalla äidiltä, joka sattui sitä yhtenä aiempana aamuna laulamaan. Laulua on nyt monena päivänä kuultu pienen tytön kimeällä äänellä esitettynä, yhä uudestaan ja uudestaan.

14-vuotias neiti Kevät seisoo vessan oven ulkopuolella ja on kiukkuinen. On kouluaamu, kello on yli seitsemän ja pitäisi päästä pesulle. Neiti Kevät on murrosiässä mutta ei huuda eikä paisko ovia. Sen sijaan hän muuttuu suuttuessaan muodolliseksi ja alkaa käyttää kirjakieltä:

Äiti, voisitko sinä ystävällisesti kertoa, miksi hän on tuolla sisällä ja laulaa? Miksi hän ei ole jo tullut ulos? Eikö hänelläkin ala kohta koulu?

Äiti tunkeutuu sisälle vessaan ja hätistää Pellavatukan pukemaan. Laulu jatkuu pukiessa ja aamiaispöydässä. Pellavatukka osaa kunnolla vain kertosäkeen, joten sitä pitää sitten laulaa monta kertaa. Isosiskon mitta tulee täyteen ja muodollisuus karisee:

Äiti sano sille ettei se saa laulaa enää! Ei ainakaan noin korkealla äänellä!

Isä sanoo Pellavatukalle, että tämä voisi keskittyä välillä syömiseen. Äiti ei sano mitään. Äiti on väsynyt ja turhautunut ja kyllästynyt moneen asiaan, mutta ei halua kieltää lasta laulamasta, vaan tahtoo loputtomiin pitää kiinni hetkestä, jona pieni silmälasipäinen tyttö istuu ja laulaa iloisena, vilpittömin kasvoin:

Vielä tänään armoa riittää...

Riittäisiköhän. Mahtaisiko riittää?