Adventtiaatteita

Syksy on ollut kovin, kovin kiireinen - tai vähintäänkin täysi. Kuukaudet juoksevat ja päivät vilisevät sellaista tahtia, että on vaikea pysyä perässä. Tänä aamuna ihmettelin kovinkin hämmentyneenä sitä, voiko ihan todella olla niin, että ylihuomenna on joulukuu ja ensimmäinen adventti. Eihän se voi olla kuin vasta viikon päästä?

Adventti- saati sitten joulumielestä ei ollut tietoakaan. Mutta sitten ystävä pohdiskeli Facebookissa Hoosiannan laulamista, ja päädyin itse muistelemaan viime vuotta ja ensimmäistä adventtia ilman Hoosiannaa. Jotenkin siitä riehaannuin joulunodotusmielelle ja tilasin netistä parit joululahjatkin - ennen kuin muistin että on Älä osta mitään -päivä - ja sitten rupesi jo hiukan tuntumaan siltä, että ylihuomenna saattaa tosiaan olla ensimmäinen adventti. Merkillisesti erilaisten hiljentymisajatusten saattelemana paukutin iltapäivään asti innokkaasti töitä.

Viikonloppu! Huomenna kalenterissa ei ole yhtään merkintää! Ja sunnuntaina on hoosiannapäivä. Jospahan tänä vuonna ei mitään yllätyksiä tulisi, vaan olisimme peräti koko perhe kymmeneltä kirkon penkissä.

Maanantaina alkaa kevyt adventtipaasto - tämäkin on jo sovittu puolison kanssa. Minusta on kivempi odottaa joulua jotakin hiukkasen vähentäen - edes ruokaa, jos kiireiden vähentäminen ei onnistu - kuin viettää etukäteisjoulua niin runsaasti, ettei varsinainen joulu jo kyllästyttää.

Saulin tytär Mikal

Raamatussa naiset ovat etupäässä sivuhenkilöitä. Näistä sivuhenkilöistä kerrotaan useimmiten aika niukasti. Useimmiten nimeltä mainituilla naisilla on jokin sukulaisuussuhde johonkin merkkihenkilöön, mutta toisinaan kerrotaan jotakin siitä, mitä he ovat tehneet - ja ehkä vielä harvemmin siitä, mitä he ovat ajatelleet tai tunteneet.

Saulin tytär Mikal mainitaan Daavidin tarinassa monta kertaa lyhyesti, eikä suotta. Tarinan alussa hän sopisi vaikka prinsessasatuun: kuninkaan tytär rakastuu isänsä sotapäällikköön ja veljensä ystävään ja he saavat toisensa. Paitsi että he eivät sitten eläkään onnellisena päiviensä loppuun asti.

Isän ja puolison välit huononevat. Saul aikoo surmata Daavidin, mutta Mikal pelastaa puolisonsa. Daavid lähtee ja Mikal jää isänsä luo, ja tulee sitten naitetuksi toiselle miehelle. Vuodet kuluvat, vihanpito ei pääty, Daavid ottaa muita vaimoja ja saa poikiakin. Lopulta, kun Saul on jo kuollut, Daavid vaatii Mikalin veljeltä Isbosetilta Mikalia takaisin itselleen. Isboset haettaa Mikalin luokseen, ja jonkin verran myöhemmin tulee itse tapetuksi.

Samuelin kirjan 6. luvussa Mikal ehkä on taas Daavidin vaimo - ihan selvästi sitä ei mielestäni sanota - mutta tunteet ovat vuosien, tai ehkä vuosikymmenten aikana jäähtyneet. Mikal halveksii Herran edessä vähäpukeisena tanssivaa Daavidia ja arvostelee tämän käytöstä. Daavid puolustautuu, ja Mikalin tarina päättyy toteamukseen, ettei hän koskaan saanut lasta.

Kuninkaan tyttärellä oli loppujen lopuksi aika vähän sanomista oman elämänsä suunnan suhteen. Yhden kerran elämässään hän sai oman tahtonsa lävitse - hän sai sen puolison, jota toivoi. Mikal ei kuitenkaan saanut pitää puolisoaan pitkään. Odottiko hän Daavidia takaisin, vai sopeutuiko elämään uuden puolisonsa kanssa? Hänhän oli ottanut ison henkilökohtaisen riskin pelastaessaan Daavidin. Mitä hän ajatteli kuullessaan Daavidin uusista vaimoista, oliko mustasukkainen vai oliko se vain ihan tavanomaista? Mitä hän ajatteli Daavidista itsestään isänsä ja veljiensä kuoleman ja kaikkien niiden vuosien jälkeen?

Mitä Mikal mahtoi merkitä Daavidille? Varmaan hänen täytyi olla jollainen lailla erityinen, ehkä nuoruudenrakkaus, ja varmasti ensimmäinen puoliso ja Daavidin hengen pelastaja. Se, että Daavid vaatii Isbosetilta Mikalia takaisin itselleen, voi olla puhdasta valtapeliä, mutta voi siihen liittyä myös tunteita Mikalia kohtaan. Vuodet erossa ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä eikä onnellista yhteisymmärrystä enää synny. Ehkä Mikal - nyt aikuinen nainen ja edelleen syntyjään kuninkaan tytär - on liian voimakastahtoinen sopeutuakseen olemaan yksi monista vaimoista.

Vielä sivuhuomautus: Merkillinen mies tuo Daavid, miten kaksi Saulin lasta niin kovasti häntä rakasti, että uhmasivat isäänsä hänet pelastaakseen.