Vettenpäälläkävelyjuhla ja muut kristilliset perinteet

Neiti Kevät ja minä aiomme tämän kuun lopulla viettää helatorstaita. En tiedä vielä miten, mutta helatorstai on ehdottomasti viettämisen arvoinen. Epäilemättä keksimme jotakin.

Helatorstain viettämisen tarve juontuu pitkälliseen perheensisäiseen keskusteluun, joka alkoi jo tammikuussa. Tai ehkä jo joulukuussa. Suunnilleen näin se meni:

Meillä oli ystäväperhe kylässä: kaksi teologia ja heidän lapsensa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä pistivät ranttaliksi ystäväperheen lasten kanssa ja hetken näytti siltä, että meillä on kohta olohuoneessa palava pehmopapukaija. Papukaija pelastui kuitenkin sillä kertaa, mutta teologiystävät väänsivät asiasta semmoisen vitsin, että meidän perhe voisi perustaa uskonlahkon, jonka keskeinen rituaali on papukaijan polttaminen aina 7. joulukuuta. (Lahko on kuitenkin toistaiseksi perustamatta eikä edes suunnitelmissa - rauhoittavaksi tiedoksi kaikille tuttaville.)

Tammikuussa neiti Kevät luki maailmanuskontoja uskonnonkokeeseen. Juutalaisilla on hänen mielestään paljon kivoja juhlia, joita mekin voisimme viettää. Esimerkiksi voitaisiin tehdä lehtimaja olohuoneeseen. Kerroin, että olen taannoin Amerikan vuotenani saanut osallistua purimin juhlintaan; ihmisillä oli hienot naamiaisasut päällä ja kruunuja päässä, ja aina, kun pahan Hamanin nimi mainittiin, kaikki pitivät kamalaa meteliä.

Tuumasimme neiti Kevään kanssa, että kristityilläkin voisi olla enemmän juhlia, joissa tehdään jotain tiettyä juttua. Helatorstaihin sopisi joku taivaalletuijotteluseremonia. Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti viiden leivän ja kahden kalan juhla, jossa pöytään katettaisiin viisi leipää ja kaksi kalaa ja kutsuttaisiin tutut ja ehkä tuntemattomatkin syömään niitä. Apostolien matkustelemisen muistoksi kuljeskeltaisiin reppu selässä. Johanneksen ilmestys -juhlassa kaikki saisivat kertoa kummallisimmat unensa, mitä ovat nähneet. Vettenpäälläkävelyjuhla olisi myös mukava, mutta emme heti osanneet päättää, onko helmikuu vai heinäkuu sopivampi ajankohta sille. Vetten päällä käveleminen onnistuu yleensä paremmin helmikuussa, mutta jos se ei sattuisi onnistumaan, olisi vesi tosi kylmää.

Ajatus monenmoisista kirkkovuoden varrelle osuvista uusista seremonioista oli sen verran kutkuttava, että aihe nousee keskustelunaiheeksi toistuvasti. Vielä emme ole osanneet ajoittaa edellä mainittuja uusia juhlapyhiä - niille varmaan löytyisi paikkoja ihan nykyisestäkin kirkkokalenterista - mutta Marian ilmestyspäivää juhlistimme syömällä erityisesti päivää varten leivottua mariankakkua:

Mariankakku eli kardemummakakku on tosin kuulunut leivontarepertuaariini ennenkin, mutta tästä eteenpäin sitä syödään aina juuri marianpäivänä. (Miksi kakun nimi alun perin on mariankakku, sitä en tiedä.)

Mitähän sinne helatorstaille keksisi? Minä ehdotin vain vieraiden kutsumista, hyvää ruokaa ja leppoisaa yhdessäoloa. Kaikki tämä kelpaa kyllä neiti Keväälle, mutta "jotakin erikoista" pitäisi olla lisäksi. Neiti itse ehdotti lentoharjoituksia tai leijanlennätystä (tai sitä papukaijanpolttoa, mutta minä kieltäydyin siitä tiukasti).  Saapa nähdä. Ehdotuksia saa tehdä!

Vettenpäälläkävelyjuhla on kuulemma vuorossa joskus kesällä. Odotan mielenkiinnolla.

Kirkkoherranvaalit

Meidän seurakunnassa on edessä vaalikevät. Nykyinen kirkkoherra jää eläkkeelle kesän kynnyksellä ja sitä ennen pitäisi valita uusi. Ehdokkaat on asetettu vaalisijoille. Kaikesta päätellen vaalikampanjoita valmistellaan kolmella taholla. Ehdokkaat ovat niminä etäisesti tai hiukan enemmänkin tuttuja, mutta henkilöinä minulle kuitenkin vieraita. Tutuntuttuja ennemmin kuin tuttuja.

Näin kirkkoherranvaalin kynnyksellä sain huomata olevani kysytty seurakunnan jäsen. Minua on nimittäin kysytty tukemaan jokaista kolmea ehdokasta! Toistaiseksi olen kieltäytynyt tukemasta erityisesti ketään, koska en tosiaan tiedä heistä kenestäkään kovin paljon enempää kuin nimen ja nykyisen työpaikan sekä sen, mitä yhteiset tuttavamme heistä kertovat. Kun kolme eri tuttavaani kehuu kukin vuolaasti omaa ehdokastaan, on vaikea päätellä, kuka heistä olisi paras. Olisi mukava nähdä ja kuulla itse ehdokkaita.

Kirkkoherranvaali herättää vähän sekalaisia ajatuksia ja tunteita. On haikeaa päästää nykyinen kirkkoherra eläkkeelle. Hän on ollut näin seurakuntalaisen näkökulmasta kerrassaan erinomainen kirkkoherra: viisas, huumorintajuinen, läsnä oleva ja elämää ymmärtävä, ja lisäksi vielä osuvien saarnojen kirjoittaja ja erinomaisen musikaalinen - liekö niillä ansioilla tullut aikanaan valituksi... Työntekijät vakuuttavat, että hän on ollut myös erinomainen esimies. Siinä on isot saappaat täytettäviksi.

Demokratia tulee kirkkoherranvaalissa jotenkin paljon lähemmäs kuin monessa muussa vaalissa. Vaalilla valitaan ihminen, jonka kanssa sitten oikeasti tulee olemaan tekemisissä. (Minä, siis, toki kaupunkiseurakunnassa vaali menee monelta ohi aivan huomaamatta eikä kirkkoherran nimestä tai ominaisuuksista ole hajuakaan. Mutta itse olen useammin tekemisissä kirkkoherran kuin vaikkapa äänestämäni kansanedustajan kanssa.) Vastuu ehdokkaan valinnasta tuntuu myös painavana - olemme valitsemassa paitsi liturgia ja saarnamiestä, seurakunnan työntekijöiden esimiestä ja koko seurakunnan johtajaa. Jos valituksi tulisikin johtamiskyvytön henkilö, se olisi varsin harmillista.

En ole kauhean huolissani kuitenkaan. Kuten sanoin, kullakin ehdokkaalla on jo takanaan joku arvostamani viisas ja arvostelukykyinen ihminen. Luulenpa, että meillä on kolme hyvää ehdokasta, joista valita. Positiivinen ongelma.