maanantai 23. maaliskuuta 2015

Seikkailujen kirkko

Minähän kuulun salaseuraan nimeltä partio. Olin nuorena tyttönä ja naisena ns. partiolainen henkeen ja vereen, mutta lasten synnyttyä aktiivipartiointi jäi vähemmälle. Tokaluokkalaisen Pellavatukan luvalla ryhdyin puolitoista vuotta sitten uudestaan sudenpentujohtajaksi, Pellavatukan laumaan.

Kyllä se kuulkaas on hauskaa!

Lauantaina olimme sudenpentujen kanssa seikkailemassa Punaisella puukirkolla. Kanttori opetti meille uusia lauluja ja löysi uruista mitä merkillisimpiä ääniä, seurakuntapastori kertoi ja leikitti Raamatun kertomuksen, nuorisotyönohjaaja ohjasi ristiaskartelua ja muuan eettisestä kasvatuksesta innostunut partiojohtaja ohjasi keskustelua oikeasta ja väärästä... kuka lieneekään tämä viimeksi mainittu. ;-)

Samalla saatiin tutkia vanhan kirkkorakennuksen merkillisiä sopukoita, ja piipahtaa mm. kellotapulissa. Punaisella puukirkolla jännittäviä paikkoja riittää. Ihan hirmuisen hauska aamupäivä!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Aamulaulu

Kahdeksanvuotias Pellavatukka istuu vessanpöntöllä ja laulaa:

Tämä pieni ihminen kiittää
tähän aamuun nousta sain.
Vielä tänään armoa riittää,

siksi veisaan kiitostain.

Pellavatukka on musikaalinen, no, ainakin vähän, ja on napannut laulun kertakuulemalla äidiltä, joka sattui sitä yhtenä aiempana aamuna laulamaan. Laulua on nyt monena päivänä kuultu pienen tytön kimeällä äänellä esitettynä, yhä uudestaan ja uudestaan.

14-vuotias neiti Kevät seisoo vessan oven ulkopuolella ja on kiukkuinen. On kouluaamu, kello on yli seitsemän ja pitäisi päästä pesulle. Neiti Kevät on murrosiässä mutta ei huuda eikä paisko ovia. Sen sijaan hän muuttuu suuttuessaan muodolliseksi ja alkaa käyttää kirjakieltä:

Äiti, voisitko sinä ystävällisesti kertoa, miksi hän on tuolla sisällä ja laulaa? Miksi hän ei ole jo tullut ulos? Eikö hänelläkin ala kohta koulu?

Äiti tunkeutuu sisälle vessaan ja hätistää Pellavatukan pukemaan. Laulu jatkuu pukiessa ja aamiaispöydässä. Pellavatukka osaa kunnolla vain kertosäkeen, joten sitä pitää sitten laulaa monta kertaa. Isosiskon mitta tulee täyteen ja muodollisuus karisee:

Äiti sano sille ettei se saa laulaa enää! Ei ainakaan noin korkealla äänellä!

Isä sanoo Pellavatukalle, että tämä voisi keskittyä välillä syömiseen. Äiti ei sano mitään. Äiti on väsynyt ja turhautunut ja kyllästynyt moneen asiaan, mutta ei halua kieltää lasta laulamasta, vaan tahtoo loputtomiin pitää kiinni hetkestä, jona pieni silmälasipäinen tyttö istuu ja laulaa iloisena, vilpittömin kasvoin:

Vielä tänään armoa riittää...

Riittäisiköhän. Mahtaisiko riittää?

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Vettenpäälläkävelyjuhla ja muut kristilliset perinteet

Neiti Kevät ja minä aiomme tämän kuun lopulla viettää helatorstaita. En tiedä vielä miten, mutta helatorstai on ehdottomasti viettämisen arvoinen. Epäilemättä keksimme jotakin.

Helatorstain viettämisen tarve juontuu pitkälliseen perheensisäiseen keskusteluun, joka alkoi jo tammikuussa. Tai ehkä jo joulukuussa. Suunnilleen näin se meni:

Meillä oli ystäväperhe kylässä: kaksi teologia ja heidän lapsensa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä pistivät ranttaliksi ystäväperheen lasten kanssa ja hetken näytti siltä, että meillä on kohta olohuoneessa palava pehmopapukaija. Papukaija pelastui kuitenkin sillä kertaa, mutta teologiystävät väänsivät asiasta semmoisen vitsin, että meidän perhe voisi perustaa uskonlahkon, jonka keskeinen rituaali on papukaijan polttaminen aina 7. joulukuuta. (Lahko on kuitenkin toistaiseksi perustamatta eikä edes suunnitelmissa - rauhoittavaksi tiedoksi kaikille tuttaville.)

Tammikuussa neiti Kevät luki maailmanuskontoja uskonnonkokeeseen. Juutalaisilla on hänen mielestään paljon kivoja juhlia, joita mekin voisimme viettää. Esimerkiksi voitaisiin tehdä lehtimaja olohuoneeseen. Kerroin, että olen taannoin Amerikan vuotenani saanut osallistua purimin juhlintaan; ihmisillä oli hienot naamiaisasut päällä ja kruunuja päässä, ja aina, kun pahan Hamanin nimi mainittiin, kaikki pitivät kamalaa meteliä.

Tuumasimme neiti Kevään kanssa, että kristityilläkin voisi olla enemmän juhlia, joissa tehdään jotain tiettyä juttua. Helatorstaihin sopisi joku taivaalletuijotteluseremonia. Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti viiden leivän ja kahden kalan juhla, jossa pöytään katettaisiin viisi leipää ja kaksi kalaa ja kutsuttaisiin tutut ja ehkä tuntemattomatkin syömään niitä. Apostolien matkustelemisen muistoksi kuljeskeltaisiin reppu selässä. Johanneksen ilmestys -juhlassa kaikki saisivat kertoa kummallisimmat unensa, mitä ovat nähneet. Vettenpäälläkävelyjuhla olisi myös mukava, mutta emme heti osanneet päättää, onko helmikuu vai heinäkuu sopivampi ajankohta sille. Vetten päällä käveleminen onnistuu yleensä paremmin helmikuussa, mutta jos se ei sattuisi onnistumaan, olisi vesi tosi kylmää.

Ajatus monenmoisista kirkkovuoden varrelle osuvista uusista seremonioista oli sen verran kutkuttava, että aihe nousee keskustelunaiheeksi toistuvasti. Vielä emme ole osanneet ajoittaa edellä mainittuja uusia juhlapyhiä - niille varmaan löytyisi paikkoja ihan nykyisestäkin kirkkokalenterista - mutta Marian ilmestyspäivää juhlistimme syömällä erityisesti päivää varten leivottua mariankakkua:



Mariankakku eli kardemummakakku on tosin kuulunut leivontarepertuaariini ennenkin, mutta tästä eteenpäin sitä syödään aina juuri marianpäivänä. (Miksi kakun nimi alun perin on mariankakku, sitä en tiedä.)

Mitähän sinne helatorstaille keksisi? Minä ehdotin vain vieraiden kutsumista, hyvää ruokaa ja leppoisaa yhdessäoloa. Kaikki tämä kelpaa kyllä neiti Keväälle, mutta "jotakin erikoista" pitäisi olla lisäksi. Neiti itse ehdotti lentoharjoituksia tai leijanlennätystä (tai sitä papukaijanpolttoa, mutta minä kieltäydyin siitä tiukasti).  Saapa nähdä. Ehdotuksia saa tehdä!

Vettenpäälläkävelyjuhla on kuulemma vuorossa joskus kesällä. Odotan mielenkiinnolla.

torstai 16. tammikuuta 2014

Kirkkoherranvaalit

Meidän seurakunnassa on edessä vaalikevät. Nykyinen kirkkoherra jää eläkkeelle kesän kynnyksellä ja sitä ennen pitäisi valita uusi. Ehdokkaat on asetettu vaalisijoille. Kaikesta päätellen vaalikampanjoita valmistellaan kolmella taholla. Ehdokkaat ovat niminä etäisesti tai hiukan enemmänkin tuttuja, mutta henkilöinä minulle kuitenkin vieraita. Tutuntuttuja ennemmin kuin tuttuja.

Näin kirkkoherranvaalin kynnyksellä sain huomata olevani kysytty seurakunnan jäsen. Minua on nimittäin kysytty tukemaan jokaista kolmea ehdokasta! Toistaiseksi olen kieltäytynyt tukemasta erityisesti ketään, koska en tosiaan tiedä heistä kenestäkään kovin paljon enempää kuin nimen ja nykyisen työpaikan sekä sen, mitä yhteiset tuttavamme heistä kertovat. Kun kolme eri tuttavaani kehuu kukin vuolaasti omaa ehdokastaan, on vaikea päätellä, kuka heistä olisi paras. Olisi mukava nähdä ja kuulla itse ehdokkaita.

Kirkkoherranvaali herättää vähän sekalaisia ajatuksia ja tunteita. On haikeaa päästää nykyinen kirkkoherra eläkkeelle. Hän on ollut näin seurakuntalaisen näkökulmasta kerrassaan erinomainen kirkkoherra: viisas, huumorintajuinen, läsnä oleva ja elämää ymmärtävä, ja lisäksi vielä osuvien saarnojen kirjoittaja ja erinomaisen musikaalinen - liekö niillä ansioilla tullut aikanaan valituksi... Työntekijät vakuuttavat, että hän on ollut myös erinomainen esimies. Siinä on isot saappaat täytettäviksi.

Demokratia tulee kirkkoherranvaalissa jotenkin paljon lähemmäs kuin monessa muussa vaalissa. Vaalilla valitaan ihminen, jonka kanssa sitten oikeasti tulee olemaan tekemisissä. (Minä, siis, toki kaupunkiseurakunnassa vaali menee monelta ohi aivan huomaamatta eikä kirkkoherran nimestä tai ominaisuuksista ole hajuakaan. Mutta itse olen useammin tekemisissä kirkkoherran kuin vaikkapa äänestämäni kansanedustajan kanssa.) Vastuu ehdokkaan valinnasta tuntuu myös painavana - olemme valitsemassa paitsi liturgia ja saarnamiestä, seurakunnan työntekijöiden esimiestä ja koko seurakunnan johtajaa. Jos valituksi tulisikin johtamiskyvytön henkilö, se olisi varsin harmillista.

En ole kauhean huolissani kuitenkaan. Kuten sanoin, kullakin ehdokkaalla on jo takanaan joku arvostamani viisas ja arvostelukykyinen ihminen. Luulenpa, että meillä on kolme hyvää ehdokasta, joista valita. Positiivinen ongelma.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Tahtoisin päästä paimenten mukaan

... unohtaa kiireen ja melun rasittavan.
 

Tulkoon joulu, iloinen, rauhallinen, tai ihan millainen sinulle parhaiten sopii! Hyvää joulua!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Jouluarvoituksen vastauksia

Lupailin kirjallisen jouluarvoituksen vastaukset vielä ennen joulua, ja tässäpä ne tulevat:


1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

Tämä pätkä on nimimerkki Aaro Hongan kirjoittamasta partiopojista kertovasta poikakirjasta Juanikkaat Virtaheposet. Virtahepo-vartio kerää varoja toimimalla joulupukkeina, mutta murtovaras on käynyt Jalin kimppuun ja vienyt tämän pukkiasun. Jali löytyy onneksi hyvissä voimissa ja reippaat virtaheposet saavat rosvonkin kiinni.

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

Saara on päähenkilö F.H: Burnettin tyttökirjassa Pikku prinsessa. Guy Clarence ja Rosalind Gladys ovat Saaran antamia lempinimiä ison perheen lapsille, joiden elämää Saara mielellään seuraa sivusta. Guy Clarence (oikeasti Donald) antaa Saaralle lahjaksi kuusipennisen, koska Saara näyttää hänestä surulliselta. Saara ei kuitenkaan osta rahalla syötävää vaan poraa kolikkoon reiän ja ripustaa sen kaulaansa.

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

Vaaksanheimon pikkuinen perhe asustaa Onnelin ja Annelin nukkekodissa, ja lainaus on  Marjatta Kurenniemen kirjasta Onnelin ja Annelin talvi. Pikkujouluissa tapahtuu vielä vaikka mitä ihmeellistä, kuten että Vaaksanheimoihin verrattuna isokokoiset vieraat kutistuvat taikakaramellien avulla pieniksi ja mahtuvat nukkekodin sisälle juhlimaan. Joulupikku tulee paikalle, vieraat juoksevat käsi kädessä pitkin seiniä ja ulos nukketalosta adventtikalenteriin. Lahjat lentelevät ilmassa, kunnes Anneli lopulta syö toisen karamellin ja herää aamulla omasta sängystään tavallisen kokoisena. - Arvuuttelija voinee myöntää itselleen papukaijapisteen muistamalla minkä tahansa asian näistä.

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

Tämä kirja on tietenkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Surullisenkuuluisa juhlinta Impivaaran saunassa päättyy tulipaloon ja surkeaan matkaan pakkasessa kohti Jukolaa, jossa veljekset sitten saavat turvapaikan lopuksi jouluyötä.

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.
Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.
-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.
Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?

Tämä tarina on nimeltään Kuusi ja se on Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muumiperhe odottaa vihaiseksi arvelemaansa joulua pelokkaana, mutta lopulta mitään pahaa ei tapahdukaan. Perhe lahjoittaa kuusen ja joululle varatut herkut nyytille ja tämän ystäville, siirtyy itse tarkkailemaan tilannetta kuistilta ja kömpii lopulta takaisin nukkumaan.
6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

Scrooge on tietysti Charles Dickensin klassikkotarinan päähenkilö - kirja on suomennettu lukuisia kertoja, lukuisilla nimillä, kuten Saiturin joulu, Joululaulu, Joulutarina ja Jouluaatto. Tapaninpäivään mennessä saituri Scrooge on haamujen ansiosta muuttunut mies. Vaikka kirjuri myöhästyy aamulla muutaman minuutin, Scrooge antaa  hänelle - ei potkuja vaan palkankorotuksen.

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

Harry on tietenkin Harry Potter, ja kirja J.K. Rowlingin Harry Potter ja Azkabanin vanki. Fred ja George antavat Harrylle kelmien kartan, joka näyttää sivullisesta tyhjältä pergamentin palalta, mutta sisältää todellisuudessa täydellisen kartan Tylypahkan alueelta ja lisäksi tiedon kussakin paikassa liikkuvista ihmisistä.

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”
Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.
”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

Laura Ingalls Wilderin kirjassa Luumujen poukama isä juuttuu muutama päivä ennen joulua lumimyrskyyn ja hautautuu kinokseen. Kolmen yön jälkeen myrsky lakkaa, isä kaivautuu kinoksesta ulos ja huomaa olevansa näköetäisyydellä kotoa. Joulu tuntuu joululta ilmankin joulumakeisia, kun isä on hengissä, terveenä ja kotona.

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

Tulitikkuja sytytteli Hans Christian Andersenin Pieni tulitikkutyttö. Viimeisen tikun valossa hän näkee rakkaan isoäitinsä, joka vie hänet Taivaan iloihin.

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?

Tämä lainaus on Astrid Lindgrenin kirjasta Melukylässä tapahtuu - tämän saman kuvauksen pohjalta on tehty myös Ilon Wiklandin kuvittama kuvakirja Melukylän joulu. Ja koska teksti löytyy myös yhteisniteestä Melukylässä on hauskaa, kelpuuttaisin ainakin itse kaikki Melukylään viittaavat kirjannimet pisteen arvoisiksi... Odottaminen päättyy lopulta, jouluateria syödään, lahjoja saadaan, joululauluja lauletaan ja lopuksi koko Melukylän väki kokoontuu tanssimaan kuusen ympärillä.


Joulukirjojen tunnistamisen mestari -palkinto jaetaan tänäkin vuonna ainoalle kyllin nopealle arvailijalle, Marikalle!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kirjallinen jouluarvoitus nro 2

Pari vuotta sitten väsäsin blogiini peräti kokonaisen adventtikalenterin, jonka yhtenä luukkuna oli lastenkirjallinen jouluarvoitus. Sen jälkeen en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt ruveta adventtikalenteripuuhiin, mutta uutta kirjallista arvoitusta tarjoan nyt tässä mahdollisille lukijoille! Kirjoissa on edelleen vahva lastenkirjapainotus, mutta kaikkia ei voi kuitenkaan kutsua varsinaisiksi lastenkirjoiksi. Ja lista on jälleen hyvin subjektiivinen: olen itse lukenut nämä kirjat ja muistin, että niissä vietetään joulua - tavalla tai toisella.

Pisteitä arvuuttelusta voi kerätä itselleen maksimissaan kolmekymmentä, eli tunnistamalla kirjailijan, kirjan tai tarinan nimen sekä vastaamalla vielä oikein pieneen lisätietokysymykseen.

Olkoon tämä tässä arvuuteltavana vaikkapa viikon verran, minkä jälkeen paljastan vastaukset. Arvauksia tai kommentteja saa mielellään esittää!


1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.
Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.
-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.
Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?
6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”
Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.
”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?