Vettenpäälläkävelyjuhla ja muut kristilliset perinteet

Neiti Kevät ja minä aiomme tämän kuun lopulla viettää helatorstaita. En tiedä vielä miten, mutta helatorstai on ehdottomasti viettämisen arvoinen. Epäilemättä keksimme jotakin.

Helatorstain viettämisen tarve juontuu pitkälliseen perheensisäiseen keskusteluun, joka alkoi jo tammikuussa. Tai ehkä jo joulukuussa. Suunnilleen näin se meni:

Meillä oli ystäväperhe kylässä: kaksi teologia ja heidän lapsensa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä pistivät ranttaliksi ystäväperheen lasten kanssa ja hetken näytti siltä, että meillä on kohta olohuoneessa palava pehmopapukaija. Papukaija pelastui kuitenkin sillä kertaa, mutta teologiystävät väänsivät asiasta semmoisen vitsin, että meidän perhe voisi perustaa uskonlahkon, jonka keskeinen rituaali on papukaijan polttaminen aina 7. joulukuuta. (Lahko on kuitenkin toistaiseksi perustamatta eikä edes suunnitelmissa - rauhoittavaksi tiedoksi kaikille tuttaville.)

Tammikuussa neiti Kevät luki maailmanuskontoja uskonnonkokeeseen. Juutalaisilla on hänen mielestään paljon kivoja juhlia, joita mekin voisimme viettää. Esimerkiksi voitaisiin tehdä lehtimaja olohuoneeseen. Kerroin, että olen taannoin Amerikan vuotenani saanut osallistua purimin juhlintaan; ihmisillä oli hienot naamiaisasut päällä ja kruunuja päässä, ja aina, kun pahan Hamanin nimi mainittiin, kaikki pitivät kamalaa meteliä.

Tuumasimme neiti Kevään kanssa, että kristityilläkin voisi olla enemmän juhlia, joissa tehdään jotain tiettyä juttua. Helatorstaihin sopisi joku taivaalletuijotteluseremonia. Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti viiden leivän ja kahden kalan juhla, jossa pöytään katettaisiin viisi leipää ja kaksi kalaa ja kutsuttaisiin tutut ja ehkä tuntemattomatkin syömään niitä. Apostolien matkustelemisen muistoksi kuljeskeltaisiin reppu selässä. Johanneksen ilmestys -juhlassa kaikki saisivat kertoa kummallisimmat unensa, mitä ovat nähneet. Vettenpäälläkävelyjuhla olisi myös mukava, mutta emme heti osanneet päättää, onko helmikuu vai heinäkuu sopivampi ajankohta sille. Vetten päällä käveleminen onnistuu yleensä paremmin helmikuussa, mutta jos se ei sattuisi onnistumaan, olisi vesi tosi kylmää.

Ajatus monenmoisista kirkkovuoden varrelle osuvista uusista seremonioista oli sen verran kutkuttava, että aihe nousee keskustelunaiheeksi toistuvasti. Vielä emme ole osanneet ajoittaa edellä mainittuja uusia juhlapyhiä - niille varmaan löytyisi paikkoja ihan nykyisestäkin kirkkokalenterista - mutta Marian ilmestyspäivää juhlistimme syömällä erityisesti päivää varten leivottua mariankakkua:

Mariankakku eli kardemummakakku on tosin kuulunut leivontarepertuaariini ennenkin, mutta tästä eteenpäin sitä syödään aina juuri marianpäivänä. (Miksi kakun nimi alun perin on mariankakku, sitä en tiedä.)

Mitähän sinne helatorstaille keksisi? Minä ehdotin vain vieraiden kutsumista, hyvää ruokaa ja leppoisaa yhdessäoloa. Kaikki tämä kelpaa kyllä neiti Keväälle, mutta "jotakin erikoista" pitäisi olla lisäksi. Neiti itse ehdotti lentoharjoituksia tai leijanlennätystä (tai sitä papukaijanpolttoa, mutta minä kieltäydyin siitä tiukasti).  Saapa nähdä. Ehdotuksia saa tehdä!

Vettenpäälläkävelyjuhla on kuulemma vuorossa joskus kesällä. Odotan mielenkiinnolla.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan

... unohtaa kiireen ja melun rasittavan.

 

Tulkoon joulu, iloinen, rauhallinen, tai ihan millainen sinulle parhaiten sopii! Hyvää joulua!

Jouluarvoituksen vastauksia

Lupailin kirjallisen jouluarvoituksen vastaukset vielä ennen joulua, ja tässäpä ne tulevat:

1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

Tämä pätkä on nimimerkki Aaro Hongan kirjoittamasta partiopojista kertovasta poikakirjasta Juanikkaat Virtaheposet. Virtahepo-vartio kerää varoja toimimalla joulupukkeina, mutta murtovaras on käynyt Jalin kimppuun ja vienyt tämän pukkiasun. Jali löytyy onneksi hyvissä voimissa ja reippaat virtaheposet saavat rosvonkin kiinni.

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

Saara on päähenkilö F.H: Burnettin tyttökirjassa Pikku prinsessa. Guy Clarence ja Rosalind Gladys ovat Saaran antamia lempinimiä ison perheen lapsille, joiden elämää Saara mielellään seuraa sivusta. Guy Clarence (oikeasti Donald) antaa Saaralle lahjaksi kuusipennisen, koska Saara näyttää hänestä surulliselta. Saara ei kuitenkaan osta rahalla syötävää vaan poraa kolikkoon reiän ja ripustaa sen kaulaansa.

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

Vaaksanheimon pikkuinen perhe asustaa Onnelin ja Annelin nukkekodissa, ja lainaus on  Marjatta Kurenniemen kirjasta Onnelin ja Annelin talvi. Pikkujouluissa tapahtuu vielä vaikka mitä ihmeellistä, kuten että Vaaksanheimoihin verrattuna isokokoiset vieraat kutistuvat taikakaramellien avulla pieniksi ja mahtuvat nukkekodin sisälle juhlimaan. Joulupikku tulee paikalle, vieraat juoksevat käsi kädessä pitkin seiniä ja ulos nukketalosta adventtikalenteriin. Lahjat lentelevät ilmassa, kunnes Anneli lopulta syö toisen karamellin ja herää aamulla omasta sängystään tavallisen kokoisena. - Arvuuttelija voinee myöntää itselleen papukaijapisteen muistamalla minkä tahansa asian näistä.

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

Tämä kirja on tietenkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Surullisenkuuluisa juhlinta Impivaaran saunassa päättyy tulipaloon ja surkeaan matkaan pakkasessa kohti Jukolaa, jossa veljekset sitten saavat turvapaikan lopuksi jouluyötä.

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?

Tämä tarina on nimeltään Kuusi ja se on Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muumiperhe odottaa vihaiseksi arvelemaansa joulua pelokkaana, mutta lopulta mitään pahaa ei tapahdukaan. Perhe lahjoittaa kuusen ja joululle varatut herkut nyytille ja tämän ystäville, siirtyy itse tarkkailemaan tilannetta kuistilta ja kömpii lopulta takaisin nukkumaan.

6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

Scrooge on tietysti Charles Dickensin klassikkotarinan päähenkilö - kirja on suomennettu lukuisia kertoja, lukuisilla nimillä, kuten Saiturin joulu, Joululaulu, Joulutarina ja Jouluaatto. Tapaninpäivään mennessä saituri Scrooge on haamujen ansiosta muuttunut mies. Vaikka kirjuri myöhästyy aamulla muutaman minuutin, Scrooge antaa  hänelle - ei potkuja vaan palkankorotuksen.

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

Harry on tietenkin Harry Potter, ja kirja J.K. Rowlingin Harry Potter ja Azkabanin vanki. Fred ja George antavat Harrylle kelmien kartan, joka näyttää sivullisesta tyhjältä pergamentin palalta, mutta sisältää todellisuudessa täydellisen kartan Tylypahkan alueelta ja lisäksi tiedon kussakin paikassa liikkuvista ihmisistä.

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”

Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.

”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

Laura Ingalls Wilderin kirjassa Luumujen poukama isä juuttuu muutama päivä ennen joulua lumimyrskyyn ja hautautuu kinokseen. Kolmen yön jälkeen myrsky lakkaa, isä kaivautuu kinoksesta ulos ja huomaa olevansa näköetäisyydellä kotoa. Joulu tuntuu joululta ilmankin joulumakeisia, kun isä on hengissä, terveenä ja kotona.

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

Tulitikkuja sytytteli Hans Christian Andersenin Pieni tulitikkutyttö. Viimeisen tikun valossa hän näkee rakkaan isoäitinsä, joka vie hänet Taivaan iloihin.

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?

Tämä lainaus on Astrid Lindgrenin kirjasta Melukylässä tapahtuu - tämän saman kuvauksen pohjalta on tehty myös Ilon Wiklandin kuvittama kuvakirja Melukylän joulu. Ja koska teksti löytyy myös yhteisniteestä Melukylässä on hauskaa, kelpuuttaisin ainakin itse kaikki Melukylään viittaavat kirjannimet pisteen arvoisiksi... Odottaminen päättyy lopulta, jouluateria syödään, lahjoja saadaan, joululauluja lauletaan ja lopuksi koko Melukylän väki kokoontuu tanssimaan kuusen ympärillä.


Joulukirjojen tunnistamisen mestari -palkinto jaetaan tänäkin vuonna ainoalle kyllin nopealle arvailijalle, Marikalle!

Kirjallinen jouluarvoitus nro 2

Pari vuotta sitten väsäsin blogiini peräti kokonaisen adventtikalenterin, jonka yhtenä luukkuna oli lastenkirjallinen jouluarvoitus. Sen jälkeen en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt ruveta adventtikalenteripuuhiin, mutta uutta kirjallista arvoitusta tarjoan nyt tässä mahdollisille lukijoille! Kirjoissa on edelleen vahva lastenkirjapainotus, mutta kaikkia ei voi kuitenkaan kutsua varsinaisiksi lastenkirjoiksi. Ja lista on jälleen hyvin subjektiivinen: olen itse lukenut nämä kirjat ja muistin, että niissä vietetään joulua - tavalla tai toisella.

Pisteitä arvuuttelusta voi kerätä itselleen maksimissaan kolmekymmentä, eli tunnistamalla kirjailijan, kirjan tai tarinan nimen sekä vastaamalla vielä oikein pieneen lisätietokysymykseen.

Olkoon tämä tässä arvuuteltavana vaikkapa viikon verran, minkä jälkeen paljastan vastaukset. Arvauksia tai kommentteja saa mielellään esittää!

1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?

6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”

Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.

”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?

Adventtiaatteita

Syksy on ollut kovin, kovin kiireinen - tai vähintäänkin täysi. Kuukaudet juoksevat ja päivät vilisevät sellaista tahtia, että on vaikea pysyä perässä. Tänä aamuna ihmettelin kovinkin hämmentyneenä sitä, voiko ihan todella olla niin, että ylihuomenna on joulukuu ja ensimmäinen adventti. Eihän se voi olla kuin vasta viikon päästä?

Adventti- saati sitten joulumielestä ei ollut tietoakaan. Mutta sitten ystävä pohdiskeli Facebookissa Hoosiannan laulamista, ja päädyin itse muistelemaan viime vuotta ja ensimmäistä adventtia ilman Hoosiannaa. Jotenkin siitä riehaannuin joulunodotusmielelle ja tilasin netistä parit joululahjatkin - ennen kuin muistin että on Älä osta mitään -päivä - ja sitten rupesi jo hiukan tuntumaan siltä, että ylihuomenna saattaa tosiaan olla ensimmäinen adventti. Merkillisesti erilaisten hiljentymisajatusten saattelemana paukutin iltapäivään asti innokkaasti töitä.

Viikonloppu! Huomenna kalenterissa ei ole yhtään merkintää! Ja sunnuntaina on hoosiannapäivä. Jospahan tänä vuonna ei mitään yllätyksiä tulisi, vaan olisimme peräti koko perhe kymmeneltä kirkon penkissä.

Maanantaina alkaa kevyt adventtipaasto - tämäkin on jo sovittu puolison kanssa. Minusta on kivempi odottaa joulua jotakin hiukkasen vähentäen - edes ruokaa, jos kiireiden vähentäminen ei onnistu - kuin viettää etukäteisjoulua niin runsaasti, ettei varsinainen joulu jo kyllästyttää.

Pääsiäinen tuplamessulla

Aurinko paistoi ennen pääsiäistä ja paistaa ihanasti edelleen. Aurinkoinen oli tunnelmakin neljän päivän vapaalla.

Harmittelin ennalta, etten pääse kiirastorstaina iltamessuun yhden kurssin takia. Pääsiäisen kunniaksi pääsin kuitenkin kahdesti, niin, ettei moinen harmittelu juuri kannattanut. Olin ensin pääsiäisyön messussa neiti Kevään ja ritari Yrjänän kanssa, ja sitten yksikseni avustajana sunnuntain päiväjumalanpalveluksessa.

Jotakin salaperäistä ja hienoa siinä yömessussa on. Lapset tuntuvat olevan samaa mieltä. Ehdotin nimittäin varovasti, että sen voisi tänä vuonna jättää väliinkin - olinhan itse menossa aamulla avustamaan - mutta lapsilta tuli vastaukseksi tiukka EI. Yömessuun pitää päästä, ja valvoa puolille öin vaikka väkisin.

Kyllä kannatti. Kirkossa oli paljon väkeä, kirkkoherra ja kanttori hyvässä iskussa ja kaiken huipuksi nuoren aikuisen kaste keskellä messua. Huikean hieno kastejuhla, sanon vain! Yli sata henkeä kirkkosalissa tuohukset kädessä ja pääsiäismielellä. Vaikka kastettu ja kumminsa olivat aivan vieraita minulle, tunnustan nieleskeelleni muutaman kyyneleen kastetta seuratessani.

Aamulla kirkkoherra totesi, että hänen puolestaan voisi pääsiäisyön messussa joka vuosi toimittaa yhden kasteen, jos vain noita aikuisia kastettavia löytyisi... Messun kaavaan kuuluu muutenkin kasteen muistaminen, ja siksikin kaste sopi siihen hyvin luontevasti.

Kymmenen messuun avustamaan ehtiminen vaati hiukan ponnisteluja, kun kellojakin käänneltiin juuri sinä yönä. Oli kuitenkin mukava päästä sinnekin. Avustamisessa on oma hienoutensa, ja niin on myös pääsiäissunnuntain pääjumalanpalveluksessa. Virret, musiikki, tunnelma, ihmiset. Jos paastonaika menikin ilman yhtään ehdittyä ehtoollista, korvasin puutteen käymällä puolen vuorokauden sisällä kahdesti. Kirkkokahveillekin osui mukava tuttava, jota en ollut pitkään aikaan tavannut.

Lyhyesti, ihmisen kannattaa käydä kirkossa.

Onnellista pääsiäisviikon jatkoa sinullekin!

Kiirastorstai

Hiljaisuuteen laskeutumassa.

Siellä kirkossa puhuttiin paljon siitä Jeesuiksesta

Meillä kävi nelivuotias vieras tänään.

Nelivuotias oli ollut päiväkodin kanssa pääsiäiskirkossa. Nelivuotias ei itse kuulu kirkkoon, mutta pääsiäiskirkko oli tehnyt vaikutuksen. Ainakin siitä puhuttiin paljon - tyttönen palasi aina uudestaan ja uudestaan miettimään kirkkoretkeä.

- Minä olin tänään pääsiäiskirkossa. Mutta siellä kirkossa ei ollut kovin paljon tekemistä. Siellä oli kyllä katsottavaa ja lauluja.

- Siellä kerrottiin melkein pelkästään siitä Jeesuiksesta.

- Se tarina kertoi niistä kahdesta tytöstä oikeastaan. Mutta minä en ole kyllä varma mitä tyttöjä ne olivat. Minä kyllä muistan mutta ehkä en ihan kaikkea muista kuitenkaan.

- Ne sotilaat halusivat napata sen Jeesuiksen, ja sitten ne toiset halusivat että Jeesuis on kuningas. Ja ne veivät sen Jeesuiksen semmoisen tuolin lähelle ja se kuoli. Mutta sitten kolmen päivän päästä ne sanoivat että se ehkä heräsi.

- Se oli kolme päivää kuolleena ja sitten se heräsi.

- Niin meillä oli tänään se pääsiäiskirkko. Minä olen ollut siinä kirkossa ennenkin.

Vaikuttava pääsiäiskirkko, kaikesta päätellen.

Värit kertovat virpomisvitsassa

Kuusivuotias Pellavatukka odottaa kovasti pääsiäistä. Ennen pääsiäistä mukavinta on tietenkin palmusunnuntai, jolloin pääsee virpomaan. Meillä on huomenna oikeat virpomisvitsatalkoot - omien lasten lisäksi kuusi muuta askartelijaa on tulossa koristelemaan vitsoja.

Pellavatukka otti kuitenkin jo eilen varaslähdön ja koristeli ensimmäisen oksan. Tällainen siitä tuli:

Koristeet eivät ole sattumanvaraisia vaan ne etenevät kronologisesti. Ylinnä on arki ja paastonaika, sitten (musta) pitkäperjantai, (vihreä ja oranssi) pääsiäinen ja alinna (keltainen ja punainen) vappu. Aika hieno tulkinta kevään merkkitapahtumista!

Paastoon laskeutumassa

Meillä, niin kuin varmasti todella monella muullakin, oli pullaa iltapalana. Pullasta nauttii tavallista enemmän, kun tietää, ettei aio syödä sen sortin herkkuja moneen viikkoon. Pulla on hyvää.

Olen aika monta kertaa jättänyt paaston ajaksi lisätyn sokerin pois. Lihasta en voi paastota, kun en sitä muutenkaan syö, ja kalasta taas en eri syistä viitsi paastota. Ajattelin tiputtaa sokerin pois tänäkin vuonna, mutta kaipailin lisäksi jotakin henkisempää haastetta.

Huomasin, että Jaakko Heinimäki ehdottaa paastoa pahan puhumisesta. Mietiskelin sen mahdollisuuksia, mutta rehellisesti sanottuna itsearvioni on, että pahan puhuminen muista ei ole muutenkaan itselleni järin tyypillistä. Sen sijaan Terhin ajatus päivän hyvästä työstä paaston aikana alkoi heti kutkuttaa partiojohtajan mielikuvitusta ja omaatuntoa.

Jotenkin pidän ajatuksesta, että kieltäytymisen sijaan tai lisäksi kokeilisikin antamista. Että yrittäisi huomata ympärillään tapoja ja tilanteita, joissa voi olla muille avuksi tai ilahduttaa. Haaste on aika iso, mutta ajattelin koettaa. Johtoajatuksenani on nimenomaan tavoite ilahduttamisesta. En varmaan liity twitteriin tämän takia, enkä myöskään raportoi jokaista hyvää tekoani tänne blogiin, mutta saatan toki muutaman kerran matkan varrella kertoa, miten sen kanssa sujuu.

Pääsiäistä odotellessa.

Sydämiimme joulun lahja...

... seimen luona annetaan.

Neiti Kevät ja Pellavatukka kokosivat meille taas jouluseimen. Hyvää joulua!

Epätäydellisen täydellinen joulu

Viime vuonne vietimme joulumme matkoilla. Se oli poikkeuksellista, ja totisesti joulu San Franciscossa oli erilainen kuin Suomessa. Vaikka matka oli erittäin onnistunut, lapsilta tuli heti tammikuussa tiukka vaatimus: ensi jouluna ollaan sitten kotona.

Luvassa on siis kotijoulu: joulusauna, joulupuuro, joulukuusi, jouluruokaa, joulupukki, joululauluja, joululahjoja. Sukulaisia tulee kylään. Kuten perheen koululaisetkin äskettäin totesivat, myös joulukirkko on ehdottomasti osa onnistunutta joulun viettoa.

On ollut hyvin kiireinen joulukuu, tai oikeammin marras-joulukuu. Jouluvalmistelut ovat näin Tuomaanpäivänä vielä aivan vaiheessa. Yhtään ruokalajia ei ole valmiina pakastimessa, puoli taloa on kaaoksen vallassa ja siinä toisessakin puolikkaassa on viimeistelyn varaa. Kuusi on hankkimatta, iso osa lahjoista paketoimatta. Hikikarpaloita otsalle jo etukäteen nostattava tehtävä nimeltä joulun ruokaostokset on vielä tekemättä.

Neiti Kevät kyseli, miten joulusta saisi täydellisen. Tuumasin siihen, että joulua kannattaa kyllä valmistella mutta täydellinen joulu voi olla vain, jos luopuu täydellisyyden vaatimuksesta. Jos ei haittaa, että joku asia puuttuu tai on vähän eri tavalla tai sinne päin. Silloin joulusta voi nauttia sellaisena kuin se on.

En tiedä, onko tyttäreni asiasta samaa mieltä, mutta itselleni tämä on tärkeä ajatus. Joulusta ei kannata stressata. (Ei siellä tallissakaan niin siistiä ja täydellistä ollut.) Paras lahja lapsille on se, että äiti on hyvällä mielellä eikä lopen uupunut valmisteluista.

Rauhallista, onnellista, hyvää joulua sinulle, lukijani!

Mitä kuuluu jouluun

Adventskalender. Die Kirche. Der Weihnachtsmann. lukee ritari Yrjänän saksan vihkossa. Viereen on piirretty kuvat adventtikalenterista, (punaisesta puu-)kirkosta sekä joulupukista. Läksynä oli piirtää ja kirjoittaa asioita, jotka kuuluvat jouluun.

Neiti Kevät tenttasi minulta jouluaaton ohjelmaa. Kun en vastannut tarpeeksi rivakasti kaikkia tärkeitä asioita, hän kysyi: - Kai me mennään kirkkoon?

Minun lapsuuteni jouluihin ei kuulunut joulukirkkoa. Lasteni jouluihin se näyttää kuuluvan, luontevasti, olennaisena osana. Olen siitä iloinen.

Tosin, ihan täyttä kuvaa ritari Yrjänän jouluasioista tuo yllä kuvattu lista ei vielä anna. Das Geschenk, lahja oli kirjoitettu vihkoon jo tunnilla.

Jeesuksen sukset

Tänään se taas oli. Jouluevankeliumi, lauluja, huutoja, tietokilpailu, sketsi, puuroa, joulupukki, sisaruspiiri ja Maa on niin kaunis. Aina sama kuvio, aina yhtä mukavaa. Kun nuoret tekevät juhlan itse, siinä on aina jotakin tuoretta vaikka kaikki onkin ihan tuttua.

Koulujen joulujuhlista Jeesus halutaan jälleen kerran ulos. Partion juhlassa Jeesus saa olla - ja on, yllättävissäkin paikoissa:

- Mitä Jeesus sanoi, kun sai joululahjaksi sukset?

- Jee, sukset!

Ja niin me kaikki huusimme: Jee, sukset!

Ensimmäisen kynttilän valossa

Viime viikko oli todella raskas ja rikas; rikas ja raskas. Tapahtui paljon, hyvää, hauskaa, arkista ja lisäksi ikävää. Juuri kun tuntui, että tämän viikon isoimman asian täytyi olla tässä, tuli aina vielä lisää.

Eilen oli ensimmäinen adventti. Haluaisin aina päästä laulamaan Hoosiannaa adventtina, ja olin lujasti päättänyt olla koko perheen kanssa punaisella puukirkolla klo 18 hiljaisuuden messussa niin tekemässä. (Tiesin jo ennalta, että aamulla emme ehtisi kirkolle.) Mitä raskaammaksi ja rikkaammaksi viikko kävi, sitä tiukemmin pidin kiinni ajatuksesta, että sunnuntai-iltana saisin kajautella laulua tuohus sormissani.

Sitten kävikin niin, että eilen heti alkuiltapäivästä jouduin lähimmäiseksi. Pitäisi kai sanoa "pääsin" mutta joutumiselta se tuntui, ainakin aluksi. Sitten, kun olin ollut lähimmäisenä jonkin aikaa - tunnin, ehkä kaksi - se alkoi muuttua pääsemiseksi. Sain olla avuksi.

Samalla, kun sain olla lähimmäisenä, sain ja jouduin myös katsomaan itseäni peiliin. Miten vähän arjen kiireiden keskellä muistan oikeasti ajatella muita kuin oman perheeni jäseniä, miten helposti tulkitsen muiden viestit omien odotusteni mukaisiksi. Miten helppoa on lahjoittaa kymppi kaivon kaivamiseksi Afrikkaan ja ohittaa tilaisuus olla ihminen ihmiselle ihan täällä kotona.

Ei niin, etteikö kannattaisi ja pitäisi lahjoittaa euroja ja kaivoja, jos voi. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa lahjoittaa aikaa, sanoja ja tekoja.

Lähimmäisenä olon tilanne päättyi lopulta melko onnellisesti, hyviin uutisiin, ainakin toistaiseksi. Kotiin päästyäni olisi teoriassa ollut vielä mahdollista kiiruhtaa punaiselle puukirkolle, mutta voimia siihen ei enää ollut. Sen sijaan katoin päivällispöydän ja viittä vaille kuusi sytytin takan reunukselle ensimmäisen adventtikynttilän. Väsymys painoi.

Puoli tuntia myöhemmin ritari Yrjänä tuli kuiskuttelemaan.

- Äiti, me ei laulettu mitään, kun se kynttilä syttyi, hän sanoi.

Lauloimme kaksistaan Nyt sytytämme kynttilän, ja Yrjänä oli taas tyytyväinen. Katselin palavaa kynttilää samaan aikaan nujerrettuna ja voimaantuneena. Särkynyt saviruukku.

- Hei Daavidin poika, en päässyt juhlaasi, mutta Sinä taisit olla sielläkin, missä minä olin.

***

- Käviskö semmoinen adventtipaasto? mies tuli kysymään. Sopiihan se. Mielellään.

Adventtia odotellessa

En ollut itse paikalla, mutta varmaan oli hieno hetki! Sunnuntaina pääsen onneksi laulamaan Hoosiannaa punaisella puukirkolla.

Tuon alun lyhyen selostuksen olisi saanut kyllä jättää videolta pois. Olisi vaikuttavampi ilman.

Ei tullut lammasta, tuli enkeli

Toissapäivänä kirjoitin Pellavatukan aikeista esittää joulukuvaelmassa lammasta. Tänään kuulin päiväkodin pihalla, että roolijako esitystä varten on vihdoin saatu valmiiksi. Marja oli löytynyt. Pellavatukka oli jalosti tarjoutunut Marian rooliin, jos ei ketään muuta löytyisi, mutta sitten toinen tyttö oli ilmoittanut, että hän haluaa olla Maria.

- Se nappasi sen roolin multa, ilmoitti Pellavatukka tomerasti. - Mutta mä ja Emma ollaan sitten enkeleitä. Me seistään Timpan takana kun se pitää tähteä. Meidän pitää laulaa Enkeli taivaan ja Kolmen kuninkaan marssi.

Harjoittelu on alkanut. Tyttö ja isänsä laulavat paraikaa yläkerrassa yhdessä iltalauluksi Enkeli taivaan. Adventin alkuun on toki vielä puolitoista viikkoa ja joulujuhlaan kolme, mutta Pellavatukan mielestä joululaulujen laulaminen ei ole koskaan liian aikaista.

Pulaa marjoista

Kuusivuotiaalla Pellavatukalla oli kaveri kylässä tänään. Kun hain tyttöjä päiväkodilta, he kertoivat innoissaan, että päiväkodilla harjoitellaan jo esityksiä joulujuhlaan.

- Sitten kun esitetään Jeesusta niin Pellavatukka haluaa olla lammas, kertoi Paras Kaveri.

- Niin ja Paras Kaverikin haluaisi olla lammas mutta kun niiden ryhmällä on eri esitys, kertoi Pellavatukka.

- Viime vuonna mä olin lammas ja Pellavatukka oli enkeli, muisteli Paras Kaveri. - Nyt meidän ryhmän tytöt on kaikki vaan tähtiä.

Totesin tytöille, että minusta on mukavaa, että he esittävät taas jouluevankeliumin. Pellavatukka kurtisti kulmiaan ja totesi vakavana:

- Siinä on kyllä ongelma. Meillä on pulaa marjoista.

- Pulaa marjoista, miten niin? kysyin hämmästyneenä.

- Niin, kun jonkun tytön pitäisi olla siinä joulunäytelmässä Marja mutta me kaikki halutaan olla lampaita, kertoi Pellavatukka. - Ja ajattele, kukaan poikakaan ei halua olla Marja!

Voi, voi. Pellavatukan ryhmässä on vain kolme tyttöä, ja jotenkin minusta on ihan ymmärrettävää, ettei kukaan pojista halua olla Maria. Enkelin roolitkin näyttävät menevän tällä kertaa pojille, jos kerran kaikki tytöt ovat lampaina. Jospahan sentään joku tytöistä lämpenisi Marialle.

- Aluksi meillä oli myös Joosef-ongelma, mutta nyt meillä on sentään Joosef, Pellavatukka ilmoitti vielä tyytyväisenä. - Ja Emma joutuu kyllä olemaan Marja kun se on aina ennen saanut olla eläin tai vauva.

Martin juhlat

Ich geh' mit meiner Laterne, und meine Laterne mit mir, on ritari Yrjänä laulellut viime päivinä ahkerasti. Yrjänä opiskelee koulussa ensimmäistä vuotta saksaa, ja saksanlukijat esittävät koko koululle huomenna pyhän Martin tarinan martinpäivän kunniaksi.

Heillä on lyhdyt ja he laulavat. He esittävät myös näytelmän. Yrjänän hyvä kaveri esittää Marttia. Kun kysyin, mitä hän itse esittää, silmät alkoivat vilkkua:

Mä olen pieni joukko ihmisiä, Yrjänä kertoi.

Ilmeisesti hänen ei kuitenkaan tarvitse esittää joukkoa yksinään, vaan siihen osallistuu muitakin näyttelijöitä.

Pyhä Martti oli sotilas, joka nähdessään ihmisten kulkevan palelevan kerjäläisen ohi halkaisi oman viittansa miekallaan ja antoi toisen puolikkaan kerjäläiselle. Seuraavana yönä hän näki unta, että tuo kerjäläinen olikin ollut Jeesus. Martti antoi kastaa itsensä ja myöhemmin hänestä tuli piispa.

Näin luterilaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että meidän almanakassamme Martin nimipäivä on 10.11. eli päivää aiemmin kuin katolisen kirkon muistopäivä pyhälle Martille. Tämä johtuu siitä, että Martin Luther syntyi tuona päivänä, ja päivä on siirretty arvatenkin hänen kunniakseen.

En muista koskaan kuulleeni, että martinpäivää vietettäisiin Suomessa. Lapsuudesta muistan kyllä Peukaloisten retkien Martti-hanhen, joka kovasti pelkäsi martinpäivää. (Vai oliko hanhen nimi Martti? Huoli oli ilmeisesti kuitenkin aiheellinen.)

Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä

Eilen aamulla oli pakkasta, tänä aamuna lunta ja pakkasta. Syksy on jotenkin salaperäisesti humpsahtanut pitkälle ilman, että olen ollenkaan huomannut. Kauheassa kiireessä kaiveltiin aamulla kaapeista Pellavatukalle talvivaatteita - viimevuotiset ovat pieniä ja uudet hankkimatta.

Useamman lapsen perheessä on onneksi aina jotakin, mistä ottaa: löytyihän sieltä isosisarusten melkein loppuun kuluttama haalari ja isoveljen vanhat kengät. Tyttö lähti eskariin tyytyväisenä lämpimissä vaikkakin kuluneissa varusteissaan. Itsellenikin jäi tyytyväinen olo, kun lumi oli lapsesta niin hauskaa. Sitäpaitsi, selvittiinpäs tohinoista, vaikka aivan en Sananlaskujen kirjan hyvää vaimoa vastaakaan:

Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä,
sillä hän on varannut perheelleen talvivaatteet.
(Sanal. 31:21.)

Mukavaa lumista viikonloppua itse kullekin!