Aamulaulu

Kahdeksanvuotias Pellavatukka istuu vessanpöntöllä ja laulaa:

Tämä pieni ihminen kiittää
tähän aamuun nousta sain.
Vielä tänään armoa riittää,
siksi veisaan kiitostain.

Pellavatukka on musikaalinen, no, ainakin vähän, ja on napannut laulun kertakuulemalla äidiltä, joka sattui sitä yhtenä aiempana aamuna laulamaan. Laulua on nyt monena päivänä kuultu pienen tytön kimeällä äänellä esitettynä, yhä uudestaan ja uudestaan.

14-vuotias neiti Kevät seisoo vessan oven ulkopuolella ja on kiukkuinen. On kouluaamu, kello on yli seitsemän ja pitäisi päästä pesulle. Neiti Kevät on murrosiässä mutta ei huuda eikä paisko ovia. Sen sijaan hän muuttuu suuttuessaan muodolliseksi ja alkaa käyttää kirjakieltä:

Äiti, voisitko sinä ystävällisesti kertoa, miksi hän on tuolla sisällä ja laulaa? Miksi hän ei ole jo tullut ulos? Eikö hänelläkin ala kohta koulu?

Äiti tunkeutuu sisälle vessaan ja hätistää Pellavatukan pukemaan. Laulu jatkuu pukiessa ja aamiaispöydässä. Pellavatukka osaa kunnolla vain kertosäkeen, joten sitä pitää sitten laulaa monta kertaa. Isosiskon mitta tulee täyteen ja muodollisuus karisee:

Äiti sano sille ettei se saa laulaa enää! Ei ainakaan noin korkealla äänellä!

Isä sanoo Pellavatukalle, että tämä voisi keskittyä välillä syömiseen. Äiti ei sano mitään. Äiti on väsynyt ja turhautunut ja kyllästynyt moneen asiaan, mutta ei halua kieltää lasta laulamasta, vaan tahtoo loputtomiin pitää kiinni hetkestä, jona pieni silmälasipäinen tyttö istuu ja laulaa iloisena, vilpittömin kasvoin:

Vielä tänään armoa riittää...

Riittäisiköhän. Mahtaisiko riittää?

Vettenpäälläkävelyjuhla ja muut kristilliset perinteet

Neiti Kevät ja minä aiomme tämän kuun lopulla viettää helatorstaita. En tiedä vielä miten, mutta helatorstai on ehdottomasti viettämisen arvoinen. Epäilemättä keksimme jotakin.

Helatorstain viettämisen tarve juontuu pitkälliseen perheensisäiseen keskusteluun, joka alkoi jo tammikuussa. Tai ehkä jo joulukuussa. Suunnilleen näin se meni:

Meillä oli ystäväperhe kylässä: kaksi teologia ja heidän lapsensa. Pellavatukka ja ritari Yrjänä pistivät ranttaliksi ystäväperheen lasten kanssa ja hetken näytti siltä, että meillä on kohta olohuoneessa palava pehmopapukaija. Papukaija pelastui kuitenkin sillä kertaa, mutta teologiystävät väänsivät asiasta semmoisen vitsin, että meidän perhe voisi perustaa uskonlahkon, jonka keskeinen rituaali on papukaijan polttaminen aina 7. joulukuuta. (Lahko on kuitenkin toistaiseksi perustamatta eikä edes suunnitelmissa - rauhoittavaksi tiedoksi kaikille tuttaville.)

Tammikuussa neiti Kevät luki maailmanuskontoja uskonnonkokeeseen. Juutalaisilla on hänen mielestään paljon kivoja juhlia, joita mekin voisimme viettää. Esimerkiksi voitaisiin tehdä lehtimaja olohuoneeseen. Kerroin, että olen taannoin Amerikan vuotenani saanut osallistua purimin juhlintaan; ihmisillä oli hienot naamiaisasut päällä ja kruunuja päässä, ja aina, kun pahan Hamanin nimi mainittiin, kaikki pitivät kamalaa meteliä.

Tuumasimme neiti Kevään kanssa, että kristityilläkin voisi olla enemmän juhlia, joissa tehdään jotain tiettyä juttua. Helatorstaihin sopisi joku taivaalletuijotteluseremonia. Lisäksi tarvittaisiin ehdottomasti viiden leivän ja kahden kalan juhla, jossa pöytään katettaisiin viisi leipää ja kaksi kalaa ja kutsuttaisiin tutut ja ehkä tuntemattomatkin syömään niitä. Apostolien matkustelemisen muistoksi kuljeskeltaisiin reppu selässä. Johanneksen ilmestys -juhlassa kaikki saisivat kertoa kummallisimmat unensa, mitä ovat nähneet. Vettenpäälläkävelyjuhla olisi myös mukava, mutta emme heti osanneet päättää, onko helmikuu vai heinäkuu sopivampi ajankohta sille. Vetten päällä käveleminen onnistuu yleensä paremmin helmikuussa, mutta jos se ei sattuisi onnistumaan, olisi vesi tosi kylmää.

Ajatus monenmoisista kirkkovuoden varrelle osuvista uusista seremonioista oli sen verran kutkuttava, että aihe nousee keskustelunaiheeksi toistuvasti. Vielä emme ole osanneet ajoittaa edellä mainittuja uusia juhlapyhiä - niille varmaan löytyisi paikkoja ihan nykyisestäkin kirkkokalenterista - mutta Marian ilmestyspäivää juhlistimme syömällä erityisesti päivää varten leivottua mariankakkua:

Mariankakku eli kardemummakakku on tosin kuulunut leivontarepertuaariini ennenkin, mutta tästä eteenpäin sitä syödään aina juuri marianpäivänä. (Miksi kakun nimi alun perin on mariankakku, sitä en tiedä.)

Mitähän sinne helatorstaille keksisi? Minä ehdotin vain vieraiden kutsumista, hyvää ruokaa ja leppoisaa yhdessäoloa. Kaikki tämä kelpaa kyllä neiti Keväälle, mutta "jotakin erikoista" pitäisi olla lisäksi. Neiti itse ehdotti lentoharjoituksia tai leijanlennätystä (tai sitä papukaijanpolttoa, mutta minä kieltäydyin siitä tiukasti).  Saapa nähdä. Ehdotuksia saa tehdä!

Vettenpäälläkävelyjuhla on kuulemma vuorossa joskus kesällä. Odotan mielenkiinnolla.

Kuiskutusta iltamessussa

Olimme Pellavatukan kanssa iltamessussa, pitkästä aikaa. Istuimme kirkon parvella kaksistaan. Siellä saattoi sopivasti vähän supista pitkin messua - kysyttävää riitti:

- Kuka toi on? (messun toimittaneesta papista) Miksi mä en tunne sitä?
- Missä kaikki muut ihmiset on, miksi ne ei oo täällä? (iltamessussa oli paljon vähemmän väkeä kuin sunnuntain pääjumalanpalveluksissa yleensä)
- Mihin tosta ovesta pääsee? Entä tosta toisesta? Oonko mä käynyt siellä?
- Mihin sakastia tarvitaan?
- Miksi albaa käytetään?
- Mikä on evankeliumi? (kuuntelee äidin selostuksen) Luukaksella (kaverin pikkuveli) on oma evankeliumi!
- Keitä Markuksia sä tunnet?
- Missä on Getsemane?
- Mistä se nyt puhuu ja miten kauan se oikein aikoo jatkaa? (saarna oli suunnattu ennemmin nelikymppisille tutkijoille kuin ekaluokkalaisille tytöille)
- Mikä toi taulu on?
- Miten Jeesus joutui sinne ristille?
- Miten pääsiäispuput liittyy pääsiäiseen?
- Keitä ne on ne rosvot? Tiedäksä niitten nimet?
- Onks siinä tarinassa onnellinen loppu? (missä tarinassa? Jeesuksen vai rosvojen vai jossain muussa?)
- Miks tossa lukee ULOSUT (Ulos - Ut)
- Saanko mä sen leivän ehtoollisella?
- Miltä viini maistuu? Onko se hyvää?
- Miksi uruissa on tommonen ovi joka menee kiinni ja auki? Miten urut toimii?
- Kuka istuu Jumalan vasemmalla puolella?

Osasin vastata tyydyttävästi noin kahteen kysymykseen (Kuka toi on - Seppo, yksi tämän seurakunnan papeista, ja Saanko mä sen leivän - kyllä). Ehdotin varovasti, että jos kysytään joskus joltakin papilta tai vaikka IP-kerhon ohjaajalta noista asioista, mutta kuulemma se ei ollut tarpeen.

- Ei mulla oo sillai mitään kysyttävää.

Eipä kai sitten. Mukava yhteinen messukokemus kuitenkin. 

Mutta olin kyllä ihan hyvilläni, ettei siellä parvella ollut tänään muita.

Siellä kirkossa puhuttiin paljon siitä Jeesuiksesta

Meillä kävi nelivuotias vieras tänään.

Nelivuotias oli ollut päiväkodin kanssa pääsiäiskirkossa. Nelivuotias ei itse kuulu kirkkoon, mutta pääsiäiskirkko oli tehnyt vaikutuksen. Ainakin siitä puhuttiin paljon - tyttönen palasi aina uudestaan ja uudestaan miettimään kirkkoretkeä.

- Minä olin tänään pääsiäiskirkossa. Mutta siellä kirkossa ei ollut kovin paljon tekemistä. Siellä oli kyllä katsottavaa ja lauluja.

- Siellä kerrottiin melkein pelkästään siitä Jeesuiksesta.

- Se tarina kertoi niistä kahdesta tytöstä oikeastaan. Mutta minä en ole kyllä varma mitä tyttöjä ne olivat. Minä kyllä muistan mutta ehkä en ihan kaikkea muista kuitenkaan.

- Ne sotilaat halusivat napata sen Jeesuiksen, ja sitten ne toiset halusivat että Jeesuis on kuningas. Ja ne veivät sen Jeesuiksen semmoisen tuolin lähelle ja se kuoli. Mutta sitten kolmen päivän päästä ne sanoivat että se ehkä heräsi.

- Se oli kolme päivää kuolleena ja sitten se heräsi.

- Niin meillä oli tänään se pääsiäiskirkko. Minä olen ollut siinä kirkossa ennenkin.

Vaikuttava pääsiäiskirkko, kaikesta päätellen.

Värit kertovat virpomisvitsassa

Kuusivuotias Pellavatukka odottaa kovasti pääsiäistä. Ennen pääsiäistä mukavinta on tietenkin palmusunnuntai, jolloin pääsee virpomaan. Meillä on huomenna oikeat virpomisvitsatalkoot - omien lasten lisäksi kuusi muuta askartelijaa on tulossa koristelemaan vitsoja.

Pellavatukka otti kuitenkin jo eilen varaslähdön ja koristeli ensimmäisen oksan. Tällainen siitä tuli:

Koristeet eivät ole sattumanvaraisia vaan ne etenevät kronologisesti. Ylinnä on arki ja paastonaika, sitten (musta) pitkäperjantai, (vihreä ja oranssi) pääsiäinen ja alinna (keltainen ja punainen) vappu. Aika hieno tulkinta kevään merkkitapahtumista!

Ei tullut lammasta, tuli enkeli

Toissapäivänä kirjoitin Pellavatukan aikeista esittää joulukuvaelmassa lammasta. Tänään kuulin päiväkodin pihalla, että roolijako esitystä varten on vihdoin saatu valmiiksi. Marja oli löytynyt. Pellavatukka oli jalosti tarjoutunut Marian rooliin, jos ei ketään muuta löytyisi, mutta sitten toinen tyttö oli ilmoittanut, että hän haluaa olla Maria.

- Se nappasi sen roolin multa, ilmoitti Pellavatukka tomerasti. - Mutta mä ja Emma ollaan sitten enkeleitä. Me seistään Timpan takana kun se pitää tähteä. Meidän pitää laulaa Enkeli taivaan ja Kolmen kuninkaan marssi.

Harjoittelu on alkanut. Tyttö ja isänsä laulavat paraikaa yläkerrassa yhdessä iltalauluksi Enkeli taivaan. Adventin alkuun on toki vielä puolitoista viikkoa ja joulujuhlaan kolme, mutta Pellavatukan mielestä joululaulujen laulaminen ei ole koskaan liian aikaista.

Pulaa marjoista

Kuusivuotiaalla Pellavatukalla oli kaveri kylässä tänään. Kun hain tyttöjä päiväkodilta, he kertoivat innoissaan, että päiväkodilla harjoitellaan jo esityksiä joulujuhlaan.

- Sitten kun esitetään Jeesusta niin Pellavatukka haluaa olla lammas, kertoi Paras Kaveri.

- Niin ja Paras Kaverikin haluaisi olla lammas mutta kun niiden ryhmällä on eri esitys, kertoi Pellavatukka.

- Viime vuonna mä olin lammas ja Pellavatukka oli enkeli, muisteli Paras Kaveri. - Nyt meidän ryhmän tytöt on kaikki vaan tähtiä.

Totesin tytöille, että minusta on mukavaa, että he esittävät taas jouluevankeliumin. Pellavatukka kurtisti kulmiaan ja totesi vakavana:

- Siinä on kyllä ongelma. Meillä on pulaa marjoista.

- Pulaa marjoista, miten niin? kysyin hämmästyneenä.

- Niin, kun jonkun tytön pitäisi olla siinä joulunäytelmässä Marja mutta me kaikki halutaan olla lampaita, kertoi Pellavatukka. - Ja ajattele, kukaan poikakaan ei halua olla Marja!

Voi, voi. Pellavatukan ryhmässä on vain kolme tyttöä, ja jotenkin minusta on ihan ymmärrettävää, ettei kukaan pojista halua olla Maria. Enkelin roolitkin näyttävät menevän tällä kertaa pojille, jos kerran kaikki tytöt ovat lampaina. Jospahan sentään joku tytöistä lämpenisi Marialle.

- Aluksi meillä oli myös Joosef-ongelma, mutta nyt meillä on sentään Joosef, Pellavatukka ilmoitti vielä tyytyväisenä. - Ja Emma joutuu kyllä olemaan Marja kun se on aina ennen saanut olla eläin tai vauva.

Enkeli paistaa pizzaa

Ritari Yrjänä on nyt peruskoulun kolmannella luokalla ja vieläpä uudessa koulussa. Kolmasluokkalaisen elämässä on paljon uusia asioita: uuden koulun, uusien opettajien ja uusien kaverien lisäksi uusia oppiaineita sekä se, että läksyjä tulee monesta eri aineesta kerralla. Nyt alkusyksystä erityistä päänvaivaa on ollut uskonnonläksyistä.

"Äiti, ussanläksyt on tosi vaikeita", ritari Yrjänä on huokaillut useampana viikkona. Se on ollut kyllä totta, mutta lisäksi minusta ne ovat olleet aika mielenkiintoisia. Toivottavasti jälkikäteen ajateltuna Yrjänästäkin.

Ritari Yrjänä on joutunut tekemään paljon minä-tehtäviä, joissa omaa itseä ja omaa elämää on pitänyt pohtia tietystä näkökulmasta. Mistä sinulla tulee riitaa vanhempiesi kanssa? Mikä on kallein aarteesi ja miten pidät siitä huolta? Vaikein tehtävä taisi olla se, jossa piti miettiä, millainen hän olisi, jos hän olisi syntynyt tytöksi. Siitä meillä keskusteltiin kotona monena iltana. Lopputulos oli, että tehtäväkirjaan syntyi piirros ja kuvaus vaaleatukkaisesta, siniseen mekkoon pukeutuneesta tytöstä, joka olisi hyvä matematiikassa.

Ritari Yrjänä ei ole erityisen innostunut itsensä analysoimisesta - onkohan se yleensäkin enemmän tyttöjen laji? - mutta luulen, että läksyjen kirvoittamat yhteiset keskustelut ovat olleet lopulta hänestä kuitenkin mukavia.  Samalla on tullut todistetuksi, että Yrjänän tavassa tehdä läksyt olohuoneen lattialla tai ruokapöydän ääressä oman huoneen sijaan on myös hyvät puolensa. Siskotkin innostuivat pohtimaan, onko kallein aarre joku tavara vai voiko se tarkoittaa myös ihmisiä.

Yrjänä päätyi siihen, että hänen kallein aarteensa on oma perhe.

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että kaikki uskonnonläksyt eivät ole olleet vaikeita. Ihan ensimmäisenä läksynä oli piirtää vihkoon kuva jostakin Raamatun tapahtumasta. Silmät vilkkuen Yrjänä kertoi, että kuvaan saisi lisätä jotakin hassua. Kynä suhisi ja piirros syntyi. Kuvassa on Jeesus, enkeli, radio, kännykkä ja koko joukko lampaita. Lisäksi on kaksi puhekuplaa, yhden lampaan ajatuskupla "Mul on nälkä" ja Jeesuksen tokaisu enkelille "Pidä huolta lampaista." Kuvateksti kuuluu näin:

Jeesus on lähdössä etsimään kadonnutta lammasta. Muut lampaat kuuntelevat sillä aikaa radiota. Enkeli paistaa pizzaa.

Kyllä lampaiden kelpaa.

Kirkkobongausta Tampereella

Palasimme eilen illalla kahden päivän Tampereen visiitiltä. Retkeä oli sekä lupailtu että odotettu kauan. Paljon ehdimmekin nähdä ja tehdä kahdessa päivässä - esimerkiksi bongata kaksi kirkkoa. Kamera onneton unohtui mökille, mutta kerrottakoon nyt ilman kuvia:



Tampereen Tuomiokirkko oli itsestään selvästi toivelistalla. Lasten pikkuserkku konfirmoitiin siellä eilen. Emme kyenneet ehtimään perille ajoissa osallistuaksemme konfirmaatiomessuun, mutta kirkon kävimme silti katsastamassa matkalla rippijuhliin. - Se on kaikista Suomen kirkoista, ei kun kaikista maailman kirkoista se kirkko, joka mua oikeesti kiinnostaa nähdä, totesi ritari Yrjänä viime viikolla.



Kirkko on lapsille tuttu kuvakirjasta Siipirikko ei voi lentää ja hauska olikin huomata, miten innostuneina lapset tekivät havaintoja kirkon maalauksista. Seinämaalausten lisäksi lasimaalaukset herättivät ihastusta. Enckellin alttaritaulu herätti sen sijaan paljon hämmästystä, melkeinpä lievää pelkoa. - Se oli aika hurja se taulu siellä edessä, muisteli Pellavatukka vielä tänään. - Mä luulen, että ne ihmiset oli heränneet eloon. Kun niillä oli ihoa. Mutta miksiköhän niillä oli valkoiset vaatteet?



- Sekin oli aika jännä se Kuoleman puutarha, lisäsi Pellavatukka.



Rippijuhlien jälkeen ehdimme vielä käydä tutustumassa työväenmuseo Werstaaseen ja samalla kertaa Lasten katedraaliin. Jo kirkon ulkopuolelle sijoitetut lampaat (patsaat, ei sentään elävät) herättivät lasten kiinnostuksen. Sisällä meidät otettiin iloisen ystävällisesti vastaan. Katselimme Mooseksen ja Jeesukseen vaiheisiin liittyviä nukkeasetelmia ja kuuntelimme musiikkia. Kirkko oli viehättävä ja lapsille rakennetut tekemiset ja katsomiset huolella ja taitavasti toteutettu. Sai koskea, kokeilla ja tehdäkin itse.



Sain houkuteltuani mukaan myös kummipoikani perheen, mitä voi pitää jonkinlaisena saavutuksena ainakin kummipojan kymmenvuotiaan isosiskon kohdalla. Tyttö oli nimittäin juuri julistanut suureen ääneen, ettei aio käydä ainakaan katsomassa yhtään kirkkoa, koska hän ei tykkää kirkoista. Katedraali nukkeineen ja lampaineen oli kuitenkin sen verran mukavaa katsottavaa, että hän armollisesti myönsi sen olleen ihan ookoo.



Asetelmat kiinnostivat omia lapsiani - onhan heillä itselläänkin kokemusta hieman vastaavien tekemisestä - mutta emme kyllä ehtineet käyttää niiden tutkimiseen niin paljon aikaa, kuin olisi voinut toivoa. Päivä alkoi olla pitkällä ja kummipoika sisarineen kärsimättömiä pääsemään jäätelölle. - Mä olisin kyllä leikkinyt niillä leluilla kauemminkin, seurueen ainoa leikki-ikäinen Pellavatukka huokaisi jälkikäteen haikeana ajatellen lasten alttarin houkuttelevia tavaroita.



Suosittelen lämpimästi Lasten katedraalia vierailukohteeksi kaikille leikki-ikäisille perheineen! Ja kyllähän se toki sopii myös hieman vanhemmille ja nuoremmille... Kirkko tarjoaa mainion lepohetken sekä lapselle että vanhemmalle.

Äidin uskontunnustus

Minun piti kirjoittaa tänään peruskoulun uudesta tuntijaosta ja uskonnon/elämänkatsomustiedon tuntien vähentämisestä. Ilta meni kuitenkin hysterian partaalla olevan pikkutytön nukuttamisessa. Jääköön tuntijakouudistus jonnekin hamaan tulevaisuuteen.



Pellavatukka oli hyvällä tuulella ja halusi jutella. Juttelimme iltapuuhissa monenlaista mutta, kun olisi pitänyt sammuttaa valot ja ruveta nukkumaan, tyttöä alkoikin pelottaa.



- Äiti mä en tahdo että sä menet pois. Äiti mua niin kovasti pelottaa olla yksin.



Yritin rauhoitella, lauloin Suojelusenkelin, juttelin ja rukoilin ääneen iltarukouksenkin. Välillä tyttö jo rauhoittui mutta, kun olin lähdössä ulos huoneesta, hätä iski taas. Muistelin hänelle sitä, mitä olin itse tehnyt pienenä tyttönä silloin, kun pelotti: rukoillut iltarukouksen. Sanoin myös, että uskoin suojelusenkelin vartioivan hänenkin untaan. Pellavatukka huokaisi syvään, harkitsi asiaa ja antoi sitten tulla:



- Äiti, uskotko sä ihan oikeasti, että enkeleitä on olemassa?



- Kyllä mä uskon.



- Uskotko sä myös ihan oikeesti että Taivaan Isä on olemassa?



- Kyllä mä uskon sen ihan varmasti.



- Äiti, uskotko sä ihan kaikkiin kirkon juttuihin?



Tähän kysymykseen en osannut vastata suoraan, "suunnilleen" oli täsmällisintä, mitä pystyin vastaamaan. Mitä ovat "kaikki kirkon jutut"?



Melkein kuusivuotiaan kysymykset ovat suoria ja rehellisiä - ja melko ehdottomia. Hänellä on kiihkeä tarve saada vastauksia. Huomaan, että äidin uskontunnustus lapselle on paljon tiukempi paikka kuin uskontunnustuksen lateleminen ulkoa messussa.



Pellavatukka oli tällä kertaa vastauksiini tyytyväinen ja kertoi myös oman kantansa:



- Äiti, mäkin uskon, että Taivaan Isä on olemassa. Mutta joskus mä kyllä olen sitä mieltä, että enkelit ei kovin paljon auta. On parempi, että näkyvät ihmiset auttaa. Niin kuin sä, äiti.



Nyt neitonen on jo unten mailla - isän ja äidin sängyssä. Sallittakoon sellainen toisinaan isolle pienelle tytölle.

Pellavatukka laulaa Jeesuksesta

Tänään iltapäivällä ja illalla oli sekä päiväkodin että iltapäiväkerhon kevätjuhlat, ja tuplajuhliminen taisi tehdä viisivuotiaan Pellavatukan aika väsyneeksi. Nukkumaanmeno meni lähinnä riehumiseksi.



Neitonen on innokas laulaja ja keksii myös itse lauluja. Laulujen aiheita on vuosien varrella ollut monenlaisia - mieleen muistuu ainakin vuodenaika- ja luontoaiheisia lauluja, vessajuttuja ja perheen sisäiseksi ledengaksi noussut myrkkysienilaulu.Tänään siis Jeesus. Tässäpä pätkiä sanoituksesta:



Jeesus pomppii vaan

Jeesus menee pomppimaan

Jeesus tahtoo pitää hauskaa

Hauskaa pitää vaan

Jeesus menee juoksemaan



Jumala on mennyt nukkumaan

Jumalalla on lepohetki vaan

Mutta kun Jeesus meluaa

Jumala ei pysty enää nukkumaan



Kertooko tämä nyt sitten Jeesuksesta vai lapsen ja vanhemman suhteesta?

Pellavatukan kysymys

Pellavatukan päiväkodissa oli tänään Miira-pappi vierailulla. Vierailua oli odotettu kovasti - meillä kotona siitä puhuttiin viimeksi eilen illalla. Lapset saivat kysyä Miira-papilta kysymyksiä, jotka olivat askarruttaneet heitä. Pellavatukalla olisi ollut kysymys, mutta hän ei ollut ehtinyt saada kysymisvuoroa.



Kotiin lähtiessä päiväkodin eteisessä tyttönen valitteli minulle, että kynttilä ehti sammua ennen kuin hän ehti kysyä kysymystään. Hän pohdiskeli, voisiko Miira-papille ehkä lähettää kysymyksen myös jälkikäteen. Totesin tähän, että totta kai voidaan, vaikka sähköpostilla ja vaikka heti tänään.



Tai sitten ehkä jollekin toiselle papille, Pellavatukka lisäsi hieman arvoituksellinen ilme kasvoillaan. Keitä muita pappeja mä tunnen, äiti?



Toki voidaan kysyä joltakin toiselta, sanoin hieman yllättyneenä ja mainitsin parin muun oman seurakunnan papin nimen. Pellavatukka pudisti päätään ja mutisi jurosti:



Se on myös siellä punaisella kirkolla ja sillä on vaalea tukka ja se on mun kaikkein tutuin pappi.



Kysymys olikin Marja-Liisasta, seurakunnan ihanasta lapsityönohjaajasta, joka tosiaan taitaa olla Pellavatukalle kaikkein tutuin "pappi". Höpsö aikuinen vain lokeroi ihmisiä ihan hassusti, eikä heti ymmärrä, kenestä on kysymys. Kirjoitimme illalla yhdessä sähköpostin Marja-Liisalle ja jäämme luottavaisina odottamaan vastausta.



Pellavatukka halusi tietää, kumman hän on tuntenut kauemmin, Miira-papin vai Marja-Liisan. Tuohon kysymykseen en osannut antaa täsmällistä vastausta, koska molemmat ovat olleet hänelle vauvasta asti tuttuja. Miira on tytön kastepappi, mutta Marja-Liisan kanssa hänellä oli vauva-aikoina aivan erityinen suhde. Kun kävimme vauvan ja kolmivuotiaan ritari Yrjänän kanssa seurakunnan perhekerhossa, Pellavatukka vietti  paljon aikaa Marja-Liisan sylissä, ja oli hyvin tyytyväinen. Äiti ja isovelikin olivat tyytyväisiä, kun saattoivat kerran viikossa hetken aikaa rakentaa kahdestaan palikoilla. (Bonuksena äiti sai juoda kupin teetä ihan rauhassa.) Luulen, että Pellavatukalle Marja-Liisa on ollut erityinen siitä asti.



Niin se kysymys. Pellavatukan tyyliin ollaan perusasioiden äärellä, ja ei, äidin vastausyritykset eivät tällä kertaa kelpaa:



Minkä takia Jeesusta muistellaan?