Joulu
Katsokaa:
Kirkkaus säteilee pimeään.
Viimeinen pinei juoksupoika
hiipi kirjapaketteineen
pehmeään hämärään.
Hänellä on niin onnellisen nälkäiset silmät.
Me menemme kirkkoon,
jossa on paljon ihmisiä
ja lämmintä ja kylmää
ja Jumalan hiljaiset kasvot
ja jäähileiset ikkunaruudut
ja kynttilöitä.
Kun olin aivan pieni,
näin enkeleitä aattoillan hämärässä.
Minä peitin silloin
pieneen, lasiseen maljaan
tinasotamiehen,
jonka päälle joku oli astunut.
Kuvittelin, että sen oli silloin hyvä olla,
ja asetin sen peitoksi paperisen lipun.
Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.
-------
Kynttilät sammuvat hiljaa,
ja samettikoira vuoteen jalkopäissä
odottaa, että sen pyöreisiin lasisilmiin
suudeltaisiin: Hyvää yötä.
Mika Waltari 1928
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti