Kivikirkkoja

Kesälomaan kuuluu visiitit vieraisiin kirkkoihin. Haaveenani on ollut, että joskus elämässä tulisin kiertäneeksi kaikki Suomen keskiaikaiset harmaakivikirkot... Toki muutkin kirkot ovat mielenkiintoisia nähtäviä. Tavoitteeseen on vielä runsaasti matkaa mutta tänäkin kesänä olemme parissa kivikirkossa käyneet.

Lohjan Pyhän Laurin kirkko

Lohjan Pyhän Laurin kirkko näyttää näin rakennustaiteen historiaa tuntemattoman silmissä hyvinkin tavalliselta harmaakivikirkolta ulkoa käsin. Sisäpuolelta se on kuitenkin ainutlaatuinen. Värikkäät seinämaalaukset häkellyttävät kauneudellaan - niitä voisi katsella vaikka kuinka pitkään. Tässä esimerkkinä Jeesuksen sukupuu:

Kova kolmikko tietää kyllä, mitä alttarikaiteen äärellä tehdään.

Voi, kun pääsisi kiipeämään tuonne saarnastuoliin, on ollut Pellavatukan toistuva toive kirkossa kuin kirkossa.

Naantalin birgittalaiskirkko

Naantalin keskiaikainen kirkko on ainoa birgittalaisluostarin jäljellä oleva rakennus. Täytyy sanoa, että hämmästyin kirkon kokoa. Se on ISO!

Naantalin kirkossa vierailimme erittäin kuumana päivänä muumimaailmavisiitin jälkeen. Lapset ensin vastustelivat kirkonmäelle kiipeämistä, mutta osasivat kyllä arvostaa kirkon rauhallisuutta (ja viileyttä) hektisen huvipuistoilun jälkeen. Hetken ajan sain olla ylpeä oikein sivistyneistä lapsistani, jotka kiertelivät kirkkoa puhuen hiljaisella äänellä ja kysyen hyviä kysymyksiä koskien Jeesusta kuvissa, alttarikaappia ynnä muuta. 

Visiitti kesti kuitenkin muutaman minuutin liian kauan ja päättyi pikaisesti, kun Ritari Yrjänä ja Pellavatukka rupesivat aloittelemaan hippaleikkiä penkkien välissä... Auts. Toivon toki lasteni tuntevan olonsa kirkossa mukavaksi, mutta jonkinlainen pyhän tajukin olisi ihan kiva. Joka tapauksessa täydet pisteet ystävälliselle oppaalle, joka vastasi selkeästi ja perusteellisesti Neiti Kevään kysymyksiin. Pisteet myös Neiti Keväälle, joka jaksaa keskittyä, miettiä ja ottaa selvää.

Kesä kutsuu

Kesä on toki ollut läsnä jo pitkään mutta parin tunnin päästä armas puolisonikin on lomalla, jonka jälkeen houkutus istua tietokoneen äärellä alkaa olla mitättömän pieni, ja sitäpaitsi mahdollisuudet siihen vähenevät merkittävästi. Lähdemme - kyllä - punaiseen tupaan kirkasvetisen järven rannalle. Perunamaa vain puuttuu. Hyttysiä on onneksi sitäkin enemmän.

En lupaa olla kirjoittamatta tänne mitään heinäkuussa mutta en lupaa myöskään kirjoittaa. Katsotaan nyt, miten aika ja ajatukset antavat myöten.

Joka tapauksessa haluan toivottaa Sinulle, täällä vieraileva, onnellista, sopivan aurinkoista, myös pikkuruisen sateista sekä siunattua kesää.

 

(Näin sitä ihminen muuttuu. Pari vuotta sitten en olisi uskaltautunut toivottamaan siunattua kesää kenellekään kuin korkeintaan ajatuksissani.)

Herra kovetti faraon sydämen

Olen lukenut toista Mooseksen kirjaa. En ole ihan varma pidänkö Mooseksesta. On siinä sankari - kaveri joka aikuistuttuaan ensi töikseen tappaa ihmisen. Minulle tuli mieleen, että faraon tytär on hemmotellut kasvattipoikansa piloille. Eikö lyömistilannetta olisi voinut ratkaista millään rauhanomaisella tavalla?

Egyptiläisiä kohdanneet vitsaukset tuntuvat kohtuuttomilta, kun kerran ne johtuivat siitä, että Herra itse paadutti faraon sydämen eikä päästänyt juutalaisia lähtemään. Tästä tosin en voi moittia Moosesta, hänhän on vain välikappale.

En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi saada irti.

***

Lapset katsoivat DVD:ltä Saariston lapset -elokuvaa. Katsoessaan kohtausta, jossa Malin ja sulhanen (nimi jo unohtui minulta) vihitään, kolmevuotias Pellavatukka istui ensin hiljaa ja kiljaisi sitten riemastuneena:

Äiti, siellä kirkossa, missä me käydään, siellä sanotaan ihan samalla tavalla!

Niinpä. Sielläkin sanotaan:

Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

Rippikoululaisen puhelinsoitto

Eilen kesken työpäivän puhelimeni soi. Siellä esittäytyi minulle vieras nuori poika. Hän kysyi, olenko seurakunnan luottamushenkilö. Vastasin hiukan hämmentyneenä myöntävästi.

Poika oli menossa urheiluriparille ja hänellä oli etukäteistehtävänä soittaa oman seurakunnan luottamushenkilölle ja kysyä, miksi tämä haluaa olla luottamushenkilö. Minähän tietysti innostuin kysymyksestä ja aloin vuolaasti selittää, miten seurakunta tekee mielestäni tärkeää työtä ja haluan olla avuksia ja, miten muutamat työalat kiinnostavat minua erityisesti, ja, että etenkin uusien työntekijöiden valitseminen on ollut seurakuntaneuvostossa jännittävää, ynnä muuta, ynnä muuta.

Poika kuunteli kiltisti ja kysyi sitten, kirjoittaako hän vastaukseksi, että mielestäni seurakunta tekee tärkeää työtä. Öö.. niin... kirjoita vain, vastasin takaisin maan pinnalle pudonneena. Arasti pyysin vielä lisäämään, että olen yrittänyt olla erityisesti partion ja lapsi- ja nuorisotyön asialla neuvostossa.

Jälkikäteen hoksasin, ettei kukaan muu ole tainnut koskaan kysyä minulta, miksi haluan toimia seurakunnan luottamustehtävässä. Olenkohan kysynyt sitä itsekään itseltäni, lopulta?

Tamar ja vaihtoehtojen vähyys

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta minua jäi kaihertamaan 38. luku, joka kertoo Juudasta ja Tamarista. Rankkoja tarinoita Raamatussa riittää, eikä tämä ole ollenkaan pahimmasta päästä. Kuitenkin se mietityttää. Jälleen kerran huomaan ajattelevani, ettei vanhojen "hyvien" aikojen perään kannata haikailla. Tamarin tarina kertoo minulle siitä, miten vähissä ovat olleet ja ovat useimmissa maissa edelleen naisten vaihtoehdot elämässä.

Tamarin mies kuolee ennen kuin vaimo ehtii saada lasta. Hänet naitetaan langolleen, mutta tämä ei halua lasta hänen kanssaan. Sitten lankokin kuolee. Appi, Juuda, ei halua naittaa miniäänsä enää kolmannelle pojalleen vaan lähettää hänet isänsä luokse sillä verukkeella, että nuorin poika ei ole vielä aikuinen. Aikansa odotettuaan Tamar ottaa ohjat omiin käsiinsä, tekeytyy portoksi ja alkaa odottaa lasta apelleen Juudalle. Lopulta Tamar synnyttää kaksospojat. Synnytys on ilmeisen rankka, koska toinen pojista saa nimekseen Peres eli repeämä.

Selvisikö Tamar synnytyksestä tai saiko hän pojistaan itselleen elättäjät vanhuuden päiviksi - sitä tarina ei kerro.

Se, että nainen joutuu hankkimaan toimeentulonsa seksillä, ei ole oikein. Ihmisellä pitäisi olla muitakin vaihtoehtoja itsensä elättämiselle kuin olla naimisissa ja äiti tai olla prostituoitu.

Katsoin lauantai-iltana TV:stä elokuvan Ylpeys ja ennakkoluulo. Austenin hahmot ovat minulle romaanin sivuilta tuttuja ja rakkaita. Tarinaa en kuitenkaan osaa nähdä niin maalailevan romanttisena kuin elokuva oli - minulle se on nuorten naisten aika karu selviytymistarina, vaikkakin hauskasti kerrottu. Vähävaraisten tyttöjen ainoa keino saavuttaa turvattu asema elämässä oli löytää itselleen riittävän hyvin toimeentuleva mies. Vaan miten käy, kun luonteen, lahjojen ja toiveiden puolesta olisi edellytyksiä muuhunkin kuin synnyttämiseen? Austen toki päättää romaaninsa aina häihin ja sankarittaren käy hyvin. Puoliso ei ole pelkästään toimeentulon lähde vaan rakastettu.

Minä uskon tyttöjen kouluttamiseen kehitysmaissa. Itsepäisen naivisti uskon, että on mahdollista saavuttaa maailma, jossa kaikilla naisilla on vaihtoehtoja.

Minä olen

Mooses sanoi Jumalalle: "Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: 'Mikä on hänen nimensä?' Mitä minä heille silloin sanon?" Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen se joka olen." Hän sanoi vielä: Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.'"

(2. Moos. 3:13-14)

Jumala puhuu väkeviä lauseita. Kenellä on uskallusta sanoa nimekseen Minä-olen? Ajatus olennosta, jonka olemus on, että hän on se joka on, hiljentää. Tekee nöyräksi. Perimmäistä olentoa ei voi oikeasti ymmärtää.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan

Arvasit oikein. Olen aloittanut alusta.

Psalmien kirjan lukuisista anneista yksi oli se, että vakuutuin Vanhan testamentin lukemisen tarpeellisuudesta. Kyllä, haluan lukea sen läpi, huolimatta sukuluetteloista, julmuuksista ja muista juutalaisten eriskummallisista edesottamuksista. Ensimmäinen Mooseksen kirja onkin jo luettuna. Se mennä hujahti tämän viikon kuluessa, kun iltaisin leirillä teltassa luin ihan vähän vain saadakseni ajatukset pois kuluneen ja tulevan päivän töistä. (Leirille voisi toki ottaa mukaan vaikka dekkarin iltalukemiseksi, mutta onhan tässäkin isosta arvoituksesta kyse...)

***

Luomiskertomus on minulle tärkeä palanen Raamattua ja olen sitä tässä viime vuosinakin useampaan otteeseen lukenut. En usko siihen kirjaimellisesti, mutta siitä huolimatta pidän sitä arvossa. Minulle oli jo lapsena kristallinkirkasta ja selkeää, että luomiskertomus on symbolinen kertomus maailman synnystä ja evoluutiosta. Kaikessa siinä on Jumala ollut läsnä.

Luomiskertomuksen sanat, lauseet, jakeet miellyttävät minun korviani. Teksti on yksinkertaisesti kaunista.

Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.

Tässä ollaan niin suurten asioiden äärellä, että ihminen tuntee itsensä hyvin pieneksi ja nöyräksi. Toisaalta tämä kaikki ilahduttaa, riemastuttaa suorastaan. Luomiskertomuksen keskeisin viesti mielestäni on, että Jumala arvostaa luomakuntaansa. Havisevat haavat, visertävät peipot, solisevat purot ja taivaalla purjehtivat pilvet ovat hyviä ja arvokkaita asioita siinä missä ihmisetkin.

Vaikein paikka minulle on ollut tuo muiden lajien hallitseminen tai vallitseminen (molemmat sanat löytyvät nykyisestä käännöksestä). Kristinuskoa on moitittu kovin ihmiskeskeiseksi uskonnoksi. Opiskeluaikoinani törmäsin tällaiseen ajatteluun usein. Kristinuskoa syytettiin suorastaan maailman suurimmaksi ympäristöongelmien aiheuttajaksi.

Näin ei kuitenkaan tarvitse olla - vallitsemiseen voi liittyä myös vastuullisuus. Tähän löytyy selkeä kehotus jakeesta 2:15:

Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.

 Lapsuuden muistikuvista täytyy vielä mainita se hämmästys, minkä koin, kun joku kertoi Raamatussa olevan kaksi luomiskertomusta. Etsin ja etsin sitä toista enkä millään meinannut löytää. Taisin olla hiukan pettynyt, kun vihdoin ymmärsin, että olin jo lukenut sen toisenkin kertomuksen.

Yksi kiinnostava detalji näin kasvissyöjän näkökulmasta on, että aluksi Jumala antaa ihmiselle ruoaksi vain siementä tekevät kasvit ja hedelmät. Liha lisätään ihmisen ruokavalioon vasta vedenpaisumuksen jälkeen.