Siunattu koti

Meillä oli eilen vihdoin tupaantuliaiset - vajaat viisi kuukautta muuton jälkeen. Taisi meillä sentään olla pari vierasta, jotka eivät vielä olleet käyneet meillä...

Ennen tupaantuliaisten varsinaista alkua ystäväni Heli, joka on pappi, siunasi meidän kotimme. Päädyimme kodinsiunaukseen vain oman perheen kesken mieheni toivomuksesta, ja näin jälkikäteen ajatellen luulen, että juuri näin sen pitikin mennä. Tilaisuus oli juuri niin lämmin ja rento kuin vain voi olla, ja juuri siksi hyvin luonteva. Lapset juttelivat Helille luontevasti ajatuksiaan siitä, mitä koti heille merkitsee, ja lauloivat reippaasti - mitäpä muuta kuin Jumalan kämmenellä. Kiersimme kaikissa huoneissa sytyttämässä kynttilät ja Heli oli valmistanut kauniit ja osuvat pienet rukoukset jokaiselle huoneelle ja sinne kuuluvalle tekemiselle.

Herran siunauksen saattelemana oli sitten mukava ruveta odottamaan vieraita. Yleensä juhlien alkaessa kaikki on kesken ja kaaoksessa - nyt olikin rauhallinen ja hyvä mieli. Helin meille lahjaksi tuoma Jumalanäidin ikoni kurkisteli takanreunukselta:

Oli mukavat juhlat. Neiti Kevät piti huolta myös siitä, ettemme unohtaneet sammuttaa valoja WWF:n Earth Hourin alkaessa.

Myöhään valvomisen ja kellojen siirtelyn takia tänään oli ensimmäinen Marian ilmestyspäivä moneen vuoteen, jona en suoritunut kirkkoon. Kirkkovuodesta kohtalaisen hyvin perillä oleva neiti Kevät kuitenkin järjesteli pikkusiskon kirjahyllyyn jälleen uuden asetelman:

Enkelihän se siinä ilmestyy Marialle. Joosefkin on päässyt seuraamaan tapahtumaa sivusta. Joosefin muuten tunnistaa Joosefiksi ainakin siitä, että hän on pukeutunut liian isoon kylpytakkiin.

Taivaallinen sotajoukko

Hyvin on kristillinen kasvatus mennyt perille, totesi mieheni minulle hitunen sarkasmia äänessään. Ritari Yrjänä oli valistanut pikkusiskoaan siitä, millainen paikka Taivas on.

Taivaassa enkelit ajavat ympäriinsä valkoisilla panssarivaunuilla, nuori herra oli kuvaillut.

Sotajoukko se on taivaallinenkin sotajoukko.

Luopumisen aika

Paasto alkoi ja se tuntuu helpotukselta. Ihmisen on välillä hyvä luopua jostakin. Terhi kirjoitti tänään hyvin ja kauniisti paastosta, kannattaa käydä lukemassa.

Minä päätin jälleen luopua sokerisista asioista, kuten olen tehnyt muutamana aiempanakin vuotena. Kaipasin kuitenkin sen lisäksi jotakin toista aihetta, jossa pyrkisin kohtuuteen. Ensin suunnittelin nettipaastoa, mutta kokonaan netistä luopuminen olisi töiden takia mahdotonta ja osittainen nettipaasto tuntui hampaattomalta. Sen sijaan päädyin yrittämään jotakin, jota viime vuonna jo leikilläni mielessä pyörittelin:

Yritän luopua kiireestä. Edes seitsemäksi viikoksi.

Todennäköisesti en onnistu, mutta jo yritys - vakava yritys - olisi iso onnistuminen. Jatkuva kiire on syypää moneen sellaiseen tilanteeseen, tunteeseen ja tapahtumaan arjessa, jotka mieluummin jättäisin kokematta. Toisaalta kiireen takia tai varjolla jättää helposti hyviä asioita tekemättä. Itse kiire on seurausta jonkinlaisesta ahneudesta, siitä, että haluaa tehdä ja ehtiä enemmän kuin on mahdollista. Uskon, että kiireestä luopuminen on niin kannatettava ajatus, että sitä kannattaa yrittää, vaikka ei siinä onnistuisikaan.

Miten kiireestä luovutaan, en vielä oikein tiedä. Yritän sitä selvittää päivä kerrallaan. 

Hiljaisuus hiipii hitaasti mutta varmasti

Tulen juuri palaverista oman seurakunnan pastorin kanssa. Ideoimme hiljaisuuden ryhmää!

Olen tätä ajatustani sen verran pitkään jo hautonut, että täytyy nyt blogissa avoimesti tuulettaa, kun ajatus on taas askelen verran lähempänä toteutumista. Olemme sopineet ja varanneet ryhmälle ajan ja paikan - ensi syksyksi tiilikirkon kappeliin. Lähdemme liikkeelle viiden kerran kurssista ja katsomme sitten kokemuksia. Jatkoa seuraa, jos sille näyttäisi olevan tilausta. (Ja minähän uskon, että kiinnostusta on.)

Vielä pitäisi miettiä kurssille teema. Tarvitaan jokin sopiva punainen lanka, joka sitoo viisi kokoontumista yhteen ja askarruttaa juuri syyskuussa. Aikaa teeman hautomiseen on onneksi mukavasti.

Onpas mukavaa! Nytpä uskaltaudun jo luomaan hiljaisuuden kategorian blogiin.

Kirkkohetkiraportti

Pellavatukka raportoi jälleen lasten kirkkohetkestä.

Pellavatukka: Äiti, me oltiin tänään kirkossa.

Äiti: Niinkö? Mitä siellä tänään tehtiin.

Pellavatukka: No lauleltiin ja pauleltiin.

Äiti: Ai. Mitä se pauleleminen on?

Pellavatukka: Semmoista puhumista.

Äiti: No mistä siellä puhuttiin? Ja mitä laulettiin?

Pellavatukka: En yhtään muista. (On vähän aikaa hiljaa ja jatkaa sitten.) Tai no muistan mä, että siellä puhuttiin lampaista. Tai ei oikeestaan puhuttu vaan oli kuva lampaista.

Äiti: Oliko siinä kuvassa mitään muuta kuin lampaita? Ihmisiä vaikka?

Pellavatukka: Ei ihmisiä. Oli siinä kukkia. Ja sitten siellä oli kuva syömisestä ja leikkimisestä.

Äiti: Leikkimisestä?

Pellavatukka: Niin ja auringosta ja kuusta ja tähdistä ja pal-pal-planeetoista ja enkeleistä. Ja niitä lauluja mä en muista paitsi oli siellä yksi HYVIN tuttu laulu.

Äiti: Niinkö? Mikä laulu?

Pellavatukka: (painokkaasti) Se Jumalan kämmenellä. Se on HYVIN suosittu laulu.

Varhainen, moderni pääsiäisasetelma

Neiti Kevät harmitteli sitä, ettei enää voi tehdä seimiasetelmia, kun joulu on ohi. Yritin ehdottaa, että toki niitä voi edelleen tehdä (ritari Yrjänäkin laulaa Pieni liekki ja Nyt sytytämme kynttilän harva se päivä) mutta ehdotukseni ei kelvannut. Sen sijaan neitonen keksi, että pääsiäinenhän on tulossa. Siispä pääsiäisasetelman tekoon:

Tällaista pääsiäisasetelmaa ette ehkä ole ennen nähneet, joten se saattaa vaatia jonkinmoista kulttuuritulkkia. Taustan kori on kallio ja ovikoriste käpyineen kaikkineen siinä oleva luola. Enkeli istuu kallion päällä. Tuo vaaleatukkainen kaveri hopeanhohtoisessa puvussaan ja violetissa kravatissaan on - ilmiselvästi - ylösnoussut Jeesus. Loput henkilöt ovatkin tietysti naisia haudalla.

Asetelman tehtyään Neiti Kevät kysyi niin monta hyvää kysymystä, että äitiä rupesi hengästyttämään. Esimerkiksi:

• Montako Mariaa Raamatussa oikein on?


• Onko ne kaikki Mariat kivoja vai onko joku niistä ilkeä?


• Miksi Vanhassa testamentissa on niin paljon niitä ilkeitä tyyppejä?


• Miksi eri evankeliumeissa kerrotaan eri asioita?


• Miksi sen Jeesuksen oikeestaan piti kuolla?

Rehellisesti sanottuna en usko vastanneeni joka kysymykseen aivan tyydyttävästi...

Mistä intoa lukea Raamattua?

Otsikon kysymys on suora lainaus hakusanasta, jolla joku on äskettäin löytänyt tänne blogiini. Kysymys on niin hyvä ja itsellenikin ajoittain ajankohtainen, että rupesin pohtimaan sitä. Olen nimittäin monta kertaa jättänyt Raamatun läpiluku-urakan kesken, innon lopahtaessa.

Viimeisten parin vuoden aikana intoa on riittänyt. Maaliviiva ei aivan vielä häämötä, mutta eipä intokaan ole sammumassa. Suunnittelen jo, miten siirryn uudestaan Uuden testamentin kimppuun, jahka saan profeetat ynnä muut päihitettyä... Kokosin siksi tähän muutaman ajatuksen siitä, miten Raamattu pysyy mielenkiintoisena.

• Säännöllinen ja oikea annostelu. Lue usein mutta älä liikaa kerralla. Illalla ennen nukkumaanmenoa on minulle sopiva hetki - ja alkuviikosta näin junassa nuoren naisen, joka luki Raamattua ilmeisesti työmatkalla.


• Raamattua ei tarvitse lukea järjestyksessä, alusta loppuun. Jos meinaa hyytyä Mooseksen seurassa aavikolle tai samojen tapahtumien toistuminen evankeliumeissa kyllästyttää, voi välillä hypätä jonnekin ihan muualle. Tyylien ja aiheiden kirjoahan Raamatussa riittää.


• Jos jokin kirja tai kohta on tavalla tai toisella kinkkinen, sen voi joko lykätä myöhemmäksi tai sitten puskea läpi tahdonvoimalla - ja luvata vaikkapa itselleen palkinnoksi sen, että seuraavaksi saa lukea jotakin mielenkiintoisempaa. Kinkkinen kohta saattaa nimittäin avautua myöhemmin, vaikkapa jonkin toisen kirjan valossa.


• Avoin ihmettely ja utelias asenne auttavat pitkälle. Hienojen, kummallisten tai muuten mieltä kiinnittävien kohtien kohdalla kannattaa kaivella kirjoista tai netistä myös taustatietoja.


• Kaikesta ei tarvitse pitää eikä kaikkea tarvitse ymmärtää. Ensilukemalla varsinkaan (eikä varmaan seuraavillakaan).


• Keskustele lukemastasi. Erinomainen keino pitää mielenkiinto raamatunlukuun vireänä on perustaa blogi, joka on samalla avoin lukupäiväkirja.

Tällaiset vinkit minulle tuli mieleen. Mitä sinä, lukijani, lisäisit tähän?

Vielä: Raamattua kannattaa lukea. Se ON ihan hurjan mielenkiintoinen kirja. Minä ainakin olen jäänyt koukkuun.