Toissapäivänä kirjoitin Pellavatukan aikeista esittää joulukuvaelmassa lammasta. Tänään kuulin päiväkodin pihalla, että roolijako esitystä varten on vihdoin saatu valmiiksi. Marja oli löytynyt. Pellavatukka oli jalosti tarjoutunut Marian rooliin, jos ei ketään muuta löytyisi, mutta sitten toinen tyttö oli ilmoittanut, että hän haluaa olla Maria.
- Se nappasi sen roolin multa, ilmoitti Pellavatukka tomerasti. - Mutta mä ja Emma ollaan sitten enkeleitä. Me seistään Timpan takana kun se pitää tähteä. Meidän pitää laulaa Enkeli taivaan ja Kolmen kuninkaan marssi.
Harjoittelu on alkanut. Tyttö ja isänsä laulavat paraikaa yläkerrassa yhdessä iltalauluksi Enkeli taivaan. Adventin alkuun on toki vielä puolitoista viikkoa ja joulujuhlaan kolme, mutta Pellavatukan mielestä joululaulujen laulaminen ei ole koskaan liian aikaista.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
maanantai 19. marraskuuta 2012
Pulaa marjoista
Kuusivuotiaalla Pellavatukalla oli kaveri kylässä tänään. Kun hain tyttöjä päiväkodilta, he kertoivat innoissaan, että päiväkodilla harjoitellaan jo esityksiä joulujuhlaan.
- Sitten kun esitetään Jeesusta niin Pellavatukka haluaa olla lammas, kertoi Paras Kaveri.
- Niin ja Paras Kaverikin haluaisi olla lammas mutta kun niiden ryhmällä on eri esitys, kertoi Pellavatukka.
- Viime vuonna mä olin lammas ja Pellavatukka oli enkeli, muisteli Paras Kaveri. - Nyt meidän ryhmän tytöt on kaikki vaan tähtiä.
Totesin tytöille, että minusta on mukavaa, että he esittävät taas jouluevankeliumin. Pellavatukka kurtisti kulmiaan ja totesi vakavana:
- Siinä on kyllä ongelma. Meillä on pulaa marjoista.
- Pulaa marjoista, miten niin? kysyin hämmästyneenä.
- Niin, kun jonkun tytön pitäisi olla siinä joulunäytelmässä Marja mutta me kaikki halutaan olla lampaita, kertoi Pellavatukka. - Ja ajattele, kukaan poikakaan ei halua olla Marja!
Voi, voi. Pellavatukan ryhmässä on vain kolme tyttöä, ja jotenkin minusta on ihan ymmärrettävää, ettei kukaan pojista halua olla Maria. Enkelin roolitkin näyttävät menevän tällä kertaa pojille, jos kerran kaikki tytöt ovat lampaina. Jospahan sentään joku tytöistä lämpenisi Marialle.
- Aluksi meillä oli myös Joosef-ongelma, mutta nyt meillä on sentään Joosef, Pellavatukka ilmoitti vielä tyytyväisenä. - Ja Emma joutuu kyllä olemaan Marja kun se on aina ennen saanut olla eläin tai vauva.
- Sitten kun esitetään Jeesusta niin Pellavatukka haluaa olla lammas, kertoi Paras Kaveri.
- Niin ja Paras Kaverikin haluaisi olla lammas mutta kun niiden ryhmällä on eri esitys, kertoi Pellavatukka.
- Viime vuonna mä olin lammas ja Pellavatukka oli enkeli, muisteli Paras Kaveri. - Nyt meidän ryhmän tytöt on kaikki vaan tähtiä.
Totesin tytöille, että minusta on mukavaa, että he esittävät taas jouluevankeliumin. Pellavatukka kurtisti kulmiaan ja totesi vakavana:
- Siinä on kyllä ongelma. Meillä on pulaa marjoista.
- Pulaa marjoista, miten niin? kysyin hämmästyneenä.
- Niin, kun jonkun tytön pitäisi olla siinä joulunäytelmässä Marja mutta me kaikki halutaan olla lampaita, kertoi Pellavatukka. - Ja ajattele, kukaan poikakaan ei halua olla Marja!
Voi, voi. Pellavatukan ryhmässä on vain kolme tyttöä, ja jotenkin minusta on ihan ymmärrettävää, ettei kukaan pojista halua olla Maria. Enkelin roolitkin näyttävät menevän tällä kertaa pojille, jos kerran kaikki tytöt ovat lampaina. Jospahan sentään joku tytöistä lämpenisi Marialle.
- Aluksi meillä oli myös Joosef-ongelma, mutta nyt meillä on sentään Joosef, Pellavatukka ilmoitti vielä tyytyväisenä. - Ja Emma joutuu kyllä olemaan Marja kun se on aina ennen saanut olla eläin tai vauva.
perjantai 16. marraskuuta 2012
Rebekka on mukava mutta ei teologi
Aiemmassa blogissani kirjoitin aika monta merkintää otsikolla Tyttökirjateologiaa. Etsiskelin hengellisiä elementtejä ja käsityksiä kristinuskosta etupäässä niistä kirjoista, joita itse olen lapsena lukenut. (Samat tekstit löytyvät muuten täältäkin pohjasta - siirsin kaiken samalla kun aloitin blogin tässä alustassa - mutta en ole saanut aikaiseksi merkata niihin mitään tunnuksia.) Suunnittelin kovasti ottavani sarjaan jonkun uudenkin lastenkirjan, kunhan löytäisin sellaisen, jossa olisi aineksia tyttökirjateologiaksi. Hengelliset teemat vain tuntuvat kadonneen lasten- ja nuortenkirjallisuudesta miltei kokonaan.
Kun neiti Kevät lainasi kirjastosta Tuija Lehtisen kirjan Rebekka ja kesäprinssi, luulin tehneeni sellaisen löydön. Rebekka on nimittäin papin tytär, jonka elämässä seurakunta on isän työn ja koti-pappilan lähiympäristön kautta väistämättä mukana. Kirkossa käydään, tuttavapiiriin kuuluu suntion perhe ja seurakunnan työntekijöitä ja siskot veisaavat sujuvasti virsiä nuken hautajaisissa. Kristillinen tapakulttuuri on siis kirjassa aika paljonkin läsnä.
No, teologisia pohdintoja Rebekka ei kuitenkaan juuri harrasta. Tai jos harrastaa, Lehtinen ei kerro niistä lukijoille. Lehtisen tyyli on varsin kepeä, joten ehkä Jumalaan ja uskoon kohdistuvat pohdinnat eivät istuisikaan kirjaan. Toisaalta, kaiken iloisen keveyden keskellä Rebekka kyllä tekee osuvia oivalluksia kasvamisesta, ihmisyydestä, ihmissuhteista, itsenäisyydestä ja ryhmän paineesta, eli kepeys ei näytä estävän pohtimista.
Mieleeni nousi omilta teinivuosilta tuttu Lehtisen kirja Mirkka ja riparikesä. Siinä Mirkan ripari näyttelee keskeistä osaa, mutta muistini mukaan riparia kuvataan vain hauskojen tapahtumien näyttämönä - mahdolliset hengelliset keskustelut käydään kirjan sivujen ulkopuolella. Vähän samantapainen asetelma siis.
Rebekka-kirjassa on kyllä paljon mukavaa perinteisen tyttökirjan meininkiä. Punatukkainen, pitkälettinen ja omia polkujaan päättäväisesti kulkeva Rebekka muistuttaa jossakin määrin Vihervaaran Annaa, vaikka ei olekaan yhtä syvällinen hahmo. Vuonna 2007 julkaistu Rebekka ja kesäprinssi aloitti kokonaisen Rebekka-sarjan.
Kun neiti Kevät lainasi kirjastosta Tuija Lehtisen kirjan Rebekka ja kesäprinssi, luulin tehneeni sellaisen löydön. Rebekka on nimittäin papin tytär, jonka elämässä seurakunta on isän työn ja koti-pappilan lähiympäristön kautta väistämättä mukana. Kirkossa käydään, tuttavapiiriin kuuluu suntion perhe ja seurakunnan työntekijöitä ja siskot veisaavat sujuvasti virsiä nuken hautajaisissa. Kristillinen tapakulttuuri on siis kirjassa aika paljonkin läsnä.
No, teologisia pohdintoja Rebekka ei kuitenkaan juuri harrasta. Tai jos harrastaa, Lehtinen ei kerro niistä lukijoille. Lehtisen tyyli on varsin kepeä, joten ehkä Jumalaan ja uskoon kohdistuvat pohdinnat eivät istuisikaan kirjaan. Toisaalta, kaiken iloisen keveyden keskellä Rebekka kyllä tekee osuvia oivalluksia kasvamisesta, ihmisyydestä, ihmissuhteista, itsenäisyydestä ja ryhmän paineesta, eli kepeys ei näytä estävän pohtimista.
Mieleeni nousi omilta teinivuosilta tuttu Lehtisen kirja Mirkka ja riparikesä. Siinä Mirkan ripari näyttelee keskeistä osaa, mutta muistini mukaan riparia kuvataan vain hauskojen tapahtumien näyttämönä - mahdolliset hengelliset keskustelut käydään kirjan sivujen ulkopuolella. Vähän samantapainen asetelma siis.
Rebekka-kirjassa on kyllä paljon mukavaa perinteisen tyttökirjan meininkiä. Punatukkainen, pitkälettinen ja omia polkujaan päättäväisesti kulkeva Rebekka muistuttaa jossakin määrin Vihervaaran Annaa, vaikka ei olekaan yhtä syvällinen hahmo. Vuonna 2007 julkaistu Rebekka ja kesäprinssi aloitti kokonaisen Rebekka-sarjan.
torstai 15. marraskuuta 2012
Saksituja mielipiteitä uskosta ja uskonnollisista auktoriteeteista
Jaakko Heinimäki kirjoittaa osuvasti tämän päivän Hesarissa otsikolla Suomalaisten usko uskonnollisiin auktoriteetteihin on mennyttä.
Piispa Kaarlo Kalliala puolestaan sivuaa samaa aihepiiriä eilisessä Turun sanomien kolumnissa.
Kannattaa vilkaista!
Piispa Kaarlo Kalliala puolestaan sivuaa samaa aihepiiriä eilisessä Turun sanomien kolumnissa.
Kannattaa vilkaista!
torstai 8. marraskuuta 2012
Martin juhlat
Ich geh' mit meiner Laterne, und meine Laterne mit mir, on ritari Yrjänä laulellut viime päivinä ahkerasti. Yrjänä opiskelee koulussa ensimmäistä vuotta saksaa, ja saksanlukijat esittävät koko koululle huomenna pyhän Martin tarinan martinpäivän kunniaksi.
Heillä on lyhdyt ja he laulavat. He esittävät myös näytelmän. Yrjänän hyvä kaveri esittää Marttia. Kun kysyin, mitä hän itse esittää, silmät alkoivat vilkkua:
Mä olen pieni joukko ihmisiä, Yrjänä kertoi.
Ilmeisesti hänen ei kuitenkaan tarvitse esittää joukkoa yksinään, vaan siihen osallistuu muitakin näyttelijöitä.
Pyhä Martti oli sotilas, joka nähdessään ihmisten kulkevan palelevan kerjäläisen ohi halkaisi oman viittansa miekallaan ja antoi toisen puolikkaan kerjäläiselle. Seuraavana yönä hän näki unta, että tuo kerjäläinen olikin ollut Jeesus. Martti antoi kastaa itsensä ja myöhemmin hänestä tuli piispa.
Näin luterilaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että meidän almanakassamme Martin nimipäivä on 10.11. eli päivää aiemmin kuin katolisen kirkon muistopäivä pyhälle Martille. Tämä johtuu siitä, että Martin Luther syntyi tuona päivänä, ja päivä on siirretty arvatenkin hänen kunniakseen.
En muista koskaan kuulleeni, että martinpäivää vietettäisiin Suomessa. Lapsuudesta muistan kyllä Peukaloisten retkien Martti-hanhen, joka kovasti pelkäsi martinpäivää. (Vai oliko hanhen nimi Martti? Huoli oli ilmeisesti kuitenkin aiheellinen.)
Heillä on lyhdyt ja he laulavat. He esittävät myös näytelmän. Yrjänän hyvä kaveri esittää Marttia. Kun kysyin, mitä hän itse esittää, silmät alkoivat vilkkua:
Mä olen pieni joukko ihmisiä, Yrjänä kertoi.
Ilmeisesti hänen ei kuitenkaan tarvitse esittää joukkoa yksinään, vaan siihen osallistuu muitakin näyttelijöitä.
Pyhä Martti oli sotilas, joka nähdessään ihmisten kulkevan palelevan kerjäläisen ohi halkaisi oman viittansa miekallaan ja antoi toisen puolikkaan kerjäläiselle. Seuraavana yönä hän näki unta, että tuo kerjäläinen olikin ollut Jeesus. Martti antoi kastaa itsensä ja myöhemmin hänestä tuli piispa.
Näin luterilaisesta näkökulmasta on kiinnostavaa, että meidän almanakassamme Martin nimipäivä on 10.11. eli päivää aiemmin kuin katolisen kirkon muistopäivä pyhälle Martille. Tämä johtuu siitä, että Martin Luther syntyi tuona päivänä, ja päivä on siirretty arvatenkin hänen kunniakseen.
En muista koskaan kuulleeni, että martinpäivää vietettäisiin Suomessa. Lapsuudesta muistan kyllä Peukaloisten retkien Martti-hanhen, joka kovasti pelkäsi martinpäivää. (Vai oliko hanhen nimi Martti? Huoli oli ilmeisesti kuitenkin aiheellinen.)
torstai 1. marraskuuta 2012
Lempeä hiljaisuus
Täytyy vähän hehkuttaa: On tuo hiljaisuuden ryhmä sitten hyvä keksintö. Olen suorastaan ylpeä siitä. Olen myös ylpeä seurakunnasta, joka niin hanakasti tarttui jäsenensä hassuun ideaan ja lähti kokeilemaan sitä. Nyt meillä on juuri sellainen ryhmä, josta pari vuotta sitten haaveilin!
Tänään nautin kovasti siitä, että sai vain olla. Istuttiin, oltiin, ja annettiin hiljaisuuden puhua. Jäi lämmin ja hyvä mieli.
Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Tänään nautin kovasti siitä, että sai vain olla. Istuttiin, oltiin, ja annettiin hiljaisuuden puhua. Jäi lämmin ja hyvä mieli.
Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Kalles kyrkliga kommentarer: Merton on the comforts of the Bible
Kalle on saksinut blogiinsa erinomaisen pätkän, joka puhuttelee minua. Juuri eilen kävin keskustelua parin viisaan ihmisen kanssa siitä, miten Raamatun taakse ei sovi mennä piiloon. Raamattu ei ole eikä sen pidä olla helppo kirja, joka antaa helppoja vastauksia kaikkeen.
Kuka on Thomas Merton, sitä en tiedä.
Kalles kyrkliga kommentarer: Merton on the comforts of the Bible: There is, in a word, nothing comfortable about the Bible - until we manage to get so used to it that we make it comfortable for ourselves. B...
Kuka on Thomas Merton, sitä en tiedä.
Kalles kyrkliga kommentarer: Merton on the comforts of the Bible: There is, in a word, nothing comfortable about the Bible - until we manage to get so used to it that we make it comfortable for ourselves. B...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)