Kirkkoherranvaalit

Meidän seurakunnassa on edessä vaalikevät. Nykyinen kirkkoherra jää eläkkeelle kesän kynnyksellä ja sitä ennen pitäisi valita uusi. Ehdokkaat on asetettu vaalisijoille. Kaikesta päätellen vaalikampanjoita valmistellaan kolmella taholla. Ehdokkaat ovat niminä etäisesti tai hiukan enemmänkin tuttuja, mutta henkilöinä minulle kuitenkin vieraita. Tutuntuttuja ennemmin kuin tuttuja.

Näin kirkkoherranvaalin kynnyksellä sain huomata olevani kysytty seurakunnan jäsen. Minua on nimittäin kysytty tukemaan jokaista kolmea ehdokasta! Toistaiseksi olen kieltäytynyt tukemasta erityisesti ketään, koska en tosiaan tiedä heistä kenestäkään kovin paljon enempää kuin nimen ja nykyisen työpaikan sekä sen, mitä yhteiset tuttavamme heistä kertovat. Kun kolme eri tuttavaani kehuu kukin vuolaasti omaa ehdokastaan, on vaikea päätellä, kuka heistä olisi paras. Olisi mukava nähdä ja kuulla itse ehdokkaita.

Kirkkoherranvaali herättää vähän sekalaisia ajatuksia ja tunteita. On haikeaa päästää nykyinen kirkkoherra eläkkeelle. Hän on ollut näin seurakuntalaisen näkökulmasta kerrassaan erinomainen kirkkoherra: viisas, huumorintajuinen, läsnä oleva ja elämää ymmärtävä, ja lisäksi vielä osuvien saarnojen kirjoittaja ja erinomaisen musikaalinen - liekö niillä ansioilla tullut aikanaan valituksi... Työntekijät vakuuttavat, että hän on ollut myös erinomainen esimies. Siinä on isot saappaat täytettäviksi.

Demokratia tulee kirkkoherranvaalissa jotenkin paljon lähemmäs kuin monessa muussa vaalissa. Vaalilla valitaan ihminen, jonka kanssa sitten oikeasti tulee olemaan tekemisissä. (Minä, siis, toki kaupunkiseurakunnassa vaali menee monelta ohi aivan huomaamatta eikä kirkkoherran nimestä tai ominaisuuksista ole hajuakaan. Mutta itse olen useammin tekemisissä kirkkoherran kuin vaikkapa äänestämäni kansanedustajan kanssa.) Vastuu ehdokkaan valinnasta tuntuu myös painavana - olemme valitsemassa paitsi liturgia ja saarnamiestä, seurakunnan työntekijöiden esimiestä ja koko seurakunnan johtajaa. Jos valituksi tulisikin johtamiskyvytön henkilö, se olisi varsin harmillista.

En ole kauhean huolissani kuitenkaan. Kuten sanoin, kullakin ehdokkaalla on jo takanaan joku arvostamani viisas ja arvostelukykyinen ihminen. Luulenpa, että meillä on kolme hyvää ehdokasta, joista valita. Positiivinen ongelma.

Tahtoisin päästä paimenten mukaan

... unohtaa kiireen ja melun rasittavan.

 

Tulkoon joulu, iloinen, rauhallinen, tai ihan millainen sinulle parhaiten sopii! Hyvää joulua!

Jouluarvoituksen vastauksia

Lupailin kirjallisen jouluarvoituksen vastaukset vielä ennen joulua, ja tässäpä ne tulevat:

1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

Tämä pätkä on nimimerkki Aaro Hongan kirjoittamasta partiopojista kertovasta poikakirjasta Juanikkaat Virtaheposet. Virtahepo-vartio kerää varoja toimimalla joulupukkeina, mutta murtovaras on käynyt Jalin kimppuun ja vienyt tämän pukkiasun. Jali löytyy onneksi hyvissä voimissa ja reippaat virtaheposet saavat rosvonkin kiinni.

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

Saara on päähenkilö F.H: Burnettin tyttökirjassa Pikku prinsessa. Guy Clarence ja Rosalind Gladys ovat Saaran antamia lempinimiä ison perheen lapsille, joiden elämää Saara mielellään seuraa sivusta. Guy Clarence (oikeasti Donald) antaa Saaralle lahjaksi kuusipennisen, koska Saara näyttää hänestä surulliselta. Saara ei kuitenkaan osta rahalla syötävää vaan poraa kolikkoon reiän ja ripustaa sen kaulaansa.

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

Vaaksanheimon pikkuinen perhe asustaa Onnelin ja Annelin nukkekodissa, ja lainaus on  Marjatta Kurenniemen kirjasta Onnelin ja Annelin talvi. Pikkujouluissa tapahtuu vielä vaikka mitä ihmeellistä, kuten että Vaaksanheimoihin verrattuna isokokoiset vieraat kutistuvat taikakaramellien avulla pieniksi ja mahtuvat nukkekodin sisälle juhlimaan. Joulupikku tulee paikalle, vieraat juoksevat käsi kädessä pitkin seiniä ja ulos nukketalosta adventtikalenteriin. Lahjat lentelevät ilmassa, kunnes Anneli lopulta syö toisen karamellin ja herää aamulla omasta sängystään tavallisen kokoisena. - Arvuuttelija voinee myöntää itselleen papukaijapisteen muistamalla minkä tahansa asian näistä.

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

Tämä kirja on tietenkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Surullisenkuuluisa juhlinta Impivaaran saunassa päättyy tulipaloon ja surkeaan matkaan pakkasessa kohti Jukolaa, jossa veljekset sitten saavat turvapaikan lopuksi jouluyötä.

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?

Tämä tarina on nimeltään Kuusi ja se on Tove Janssonin kirjasta Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Muumiperhe odottaa vihaiseksi arvelemaansa joulua pelokkaana, mutta lopulta mitään pahaa ei tapahdukaan. Perhe lahjoittaa kuusen ja joululle varatut herkut nyytille ja tämän ystäville, siirtyy itse tarkkailemaan tilannetta kuistilta ja kömpii lopulta takaisin nukkumaan.

6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

Scrooge on tietysti Charles Dickensin klassikkotarinan päähenkilö - kirja on suomennettu lukuisia kertoja, lukuisilla nimillä, kuten Saiturin joulu, Joululaulu, Joulutarina ja Jouluaatto. Tapaninpäivään mennessä saituri Scrooge on haamujen ansiosta muuttunut mies. Vaikka kirjuri myöhästyy aamulla muutaman minuutin, Scrooge antaa  hänelle - ei potkuja vaan palkankorotuksen.

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

Harry on tietenkin Harry Potter, ja kirja J.K. Rowlingin Harry Potter ja Azkabanin vanki. Fred ja George antavat Harrylle kelmien kartan, joka näyttää sivullisesta tyhjältä pergamentin palalta, mutta sisältää todellisuudessa täydellisen kartan Tylypahkan alueelta ja lisäksi tiedon kussakin paikassa liikkuvista ihmisistä.

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”

Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.

”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

Laura Ingalls Wilderin kirjassa Luumujen poukama isä juuttuu muutama päivä ennen joulua lumimyrskyyn ja hautautuu kinokseen. Kolmen yön jälkeen myrsky lakkaa, isä kaivautuu kinoksesta ulos ja huomaa olevansa näköetäisyydellä kotoa. Joulu tuntuu joululta ilmankin joulumakeisia, kun isä on hengissä, terveenä ja kotona.

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

Tulitikkuja sytytteli Hans Christian Andersenin Pieni tulitikkutyttö. Viimeisen tikun valossa hän näkee rakkaan isoäitinsä, joka vie hänet Taivaan iloihin.

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?

Tämä lainaus on Astrid Lindgrenin kirjasta Melukylässä tapahtuu - tämän saman kuvauksen pohjalta on tehty myös Ilon Wiklandin kuvittama kuvakirja Melukylän joulu. Ja koska teksti löytyy myös yhteisniteestä Melukylässä on hauskaa, kelpuuttaisin ainakin itse kaikki Melukylään viittaavat kirjannimet pisteen arvoisiksi... Odottaminen päättyy lopulta, jouluateria syödään, lahjoja saadaan, joululauluja lauletaan ja lopuksi koko Melukylän väki kokoontuu tanssimaan kuusen ympärillä.


Joulukirjojen tunnistamisen mestari -palkinto jaetaan tänäkin vuonna ainoalle kyllin nopealle arvailijalle, Marikalle!

Kirjallinen jouluarvoitus nro 2

Pari vuotta sitten väsäsin blogiini peräti kokonaisen adventtikalenterin, jonka yhtenä luukkuna oli lastenkirjallinen jouluarvoitus. Sen jälkeen en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt ruveta adventtikalenteripuuhiin, mutta uutta kirjallista arvoitusta tarjoan nyt tässä mahdollisille lukijoille! Kirjoissa on edelleen vahva lastenkirjapainotus, mutta kaikkia ei voi kuitenkaan kutsua varsinaisiksi lastenkirjoiksi. Ja lista on jälleen hyvin subjektiivinen: olen itse lukenut nämä kirjat ja muistin, että niissä vietetään joulua - tavalla tai toisella.

Pisteitä arvuuttelusta voi kerätä itselleen maksimissaan kolmekymmentä, eli tunnistamalla kirjailijan, kirjan tai tarinan nimen sekä vastaamalla vielä oikein pieneen lisätietokysymykseen.

Olkoon tämä tässä arvuuteltavana vaikkapa viikon verran, minkä jälkeen paljastan vastaukset. Arvauksia tai kommentteja saa mielellään esittää!

1.     Mä olin just viänny pariin paikkaan säkillisen lahjantapasia, kun yhressä karunkulmassa trehvasin joulupukin, jota aattelin vormusta päätellen Jaliks, ja mä tönäsin sitä leikillisesti pehvaan, jollon se keikahti lumihankeen. Mutta kun se nous siitä, se anto mulle tukevan täräyksen päin kuanoo ja kiros karmeella äänellä.

Papukaijamerkki: Mitä Jalille oli tapahtunut?

2.     Ja juuri kun Rosalind Gladys nousi vaunuihin ja istuutui niiden pehmeille patjoille, Guy Clarence näki Saaran seisovan märällä katukivityksellä kuluneissa vaatteissaan vanha kori käsivarrellaan katsellen nälkäisin silmin häntä.

Papukaijamerkki: Mitä Guy Clarence antoi Saaralle joululahjaksi?

3.     Hän veti laukustaan vaaksan korkuisen joulukuusen, joka oli upeasti koristettu kynttilöin, hopeatähdin, piparkakuin ja omenoin. Tingelstiina asetti sen keskelle salongin lattiaa, ja Lilli ja Putti rupesivat heti iloissaan tanssimaan sen ympärillä. Herra Vaaksanheimo sytytti liikuttuneena kynttilät ja koko perhe seisoi hartaana katsellen joulukuusta.

Papukaijamerkki: Mitä ihmeellistä Vaaksanheimojen pikkujoulujuhlassa vielä tapahtui?

4.     Syödään ja juodaan, pojat, sillä nyt on meillä joulu, joulu kaikilla, niin elikoilla kuin ihmisilläkin. Valeleppas, Timo-veikkoseni, oluella Valkoraiskan kaurakasaa tuolla soimessa.

Papukaijamerkki: Miten joulun juhlinta päättyy?

5.     Sitten he kaikki istuutuivat lumeen odottamaan onnettomuutta. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut.

Vain pieni nyyti, se, joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaistensa ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.

-          Hauskaa joulua, nyyti kuiskasi kainosti.

Papukaijamerkki:  Mitä perhe sitten teki?

6.     ”Se on kyllä pelkkä pahainen tekosyy, jonka varjolla taskuni tyhjennetään joka joulukuun 25. päivä!” Scrooge sanoi ja napitti paksun päällystakkinsa leukaan asti. ”Mutta kaipa sinun on saatava koko päivä vapaaksi. Tule sitten seuraavana aamuna sitäkin aikaisemmin.”

Papukaijamerkki: Miten käy tapaninpäivän aamuna?

7.     ”Varhainen joululahja sinulle, Harry”, hän sanoi. Fred veti suurin elkein viittansa alta jotain, jonka hän laski yhdelle pulpetille. Se oli iso, neliskanttinen, erittäin kulunut pergamentin pala, jolla ei lukenut mitään.

Papukaijamerkki: Mikä pergamentti oikein oli?

8.     ”Ostereita!” isä sanoi. ”Hyviä tuoreita ostereita! Ne olivat umpijäässä saadessani ne ja ne ovat yhä umpijäässä. Pane ne takakuistille, Katriina, niin ne pysyvät jäässä huomiseen.”

Laura kosketti rasiaa. Se oli jääkylmä.

”Söin keksit ja söin joulumakeiset, mutta toin kuin toinkin osterit kotiin!” isä sanoi.

Papukaijamerkki: Miksi isä söi keksit ja joulumakeiset?

9.     Tuli loimotti niin ihanasti ja kutsuvasti, että tyttö ojensi jalkansa ja kätensä lämmitelläkseen vielä suloisemmin. Mutta samassa tulitikku sammui ja huone takkoineen katosi.

Papukaijamerkki: Mitä tyttö näkee viimeisen tulitikun valossa?

10.  Saku sanoi, että ne tunnit jouluaaton iltapäivällä, jolloin vain odottaa ja odottaa, tekevät ihmisen ihan harmaahapsiseksi. Me odotimme ja odotimme ja odotimme, ja silloin tällöin menin peilistä katsomaan oliko se totta, että ihminen tulee harmaahapsiseksi. Mutta ihmeellistä kyllä oli tukkani yhtä pellavankeltainen kuin ennenkin.

Papukaijamerkki: Mitä aattoiltana tehdään jouluaterian ja lahjojen jakamisen päätteeksi?

Adventtiaatteita

Syksy on ollut kovin, kovin kiireinen - tai vähintäänkin täysi. Kuukaudet juoksevat ja päivät vilisevät sellaista tahtia, että on vaikea pysyä perässä. Tänä aamuna ihmettelin kovinkin hämmentyneenä sitä, voiko ihan todella olla niin, että ylihuomenna on joulukuu ja ensimmäinen adventti. Eihän se voi olla kuin vasta viikon päästä?

Adventti- saati sitten joulumielestä ei ollut tietoakaan. Mutta sitten ystävä pohdiskeli Facebookissa Hoosiannan laulamista, ja päädyin itse muistelemaan viime vuotta ja ensimmäistä adventtia ilman Hoosiannaa. Jotenkin siitä riehaannuin joulunodotusmielelle ja tilasin netistä parit joululahjatkin - ennen kuin muistin että on Älä osta mitään -päivä - ja sitten rupesi jo hiukan tuntumaan siltä, että ylihuomenna saattaa tosiaan olla ensimmäinen adventti. Merkillisesti erilaisten hiljentymisajatusten saattelemana paukutin iltapäivään asti innokkaasti töitä.

Viikonloppu! Huomenna kalenterissa ei ole yhtään merkintää! Ja sunnuntaina on hoosiannapäivä. Jospahan tänä vuonna ei mitään yllätyksiä tulisi, vaan olisimme peräti koko perhe kymmeneltä kirkon penkissä.

Maanantaina alkaa kevyt adventtipaasto - tämäkin on jo sovittu puolison kanssa. Minusta on kivempi odottaa joulua jotakin hiukkasen vähentäen - edes ruokaa, jos kiireiden vähentäminen ei onnistu - kuin viettää etukäteisjoulua niin runsaasti, ettei varsinainen joulu jo kyllästyttää.

Saulin tytär Mikal

Raamatussa naiset ovat etupäässä sivuhenkilöitä. Näistä sivuhenkilöistä kerrotaan useimmiten aika niukasti. Useimmiten nimeltä mainituilla naisilla on jokin sukulaisuussuhde johonkin merkkihenkilöön, mutta toisinaan kerrotaan jotakin siitä, mitä he ovat tehneet - ja ehkä vielä harvemmin siitä, mitä he ovat ajatelleet tai tunteneet.

Saulin tytär Mikal mainitaan Daavidin tarinassa monta kertaa lyhyesti, eikä suotta. Tarinan alussa hän sopisi vaikka prinsessasatuun: kuninkaan tytär rakastuu isänsä sotapäällikköön ja veljensä ystävään ja he saavat toisensa. Paitsi että he eivät sitten eläkään onnellisena päiviensä loppuun asti.

Isän ja puolison välit huononevat. Saul aikoo surmata Daavidin, mutta Mikal pelastaa puolisonsa. Daavid lähtee ja Mikal jää isänsä luo, ja tulee sitten naitetuksi toiselle miehelle. Vuodet kuluvat, vihanpito ei pääty, Daavid ottaa muita vaimoja ja saa poikiakin. Lopulta, kun Saul on jo kuollut, Daavid vaatii Mikalin veljeltä Isbosetilta Mikalia takaisin itselleen. Isboset haettaa Mikalin luokseen, ja jonkin verran myöhemmin tulee itse tapetuksi.

Samuelin kirjan 6. luvussa Mikal ehkä on taas Daavidin vaimo - ihan selvästi sitä ei mielestäni sanota - mutta tunteet ovat vuosien, tai ehkä vuosikymmenten aikana jäähtyneet. Mikal halveksii Herran edessä vähäpukeisena tanssivaa Daavidia ja arvostelee tämän käytöstä. Daavid puolustautuu, ja Mikalin tarina päättyy toteamukseen, ettei hän koskaan saanut lasta.

Kuninkaan tyttärellä oli loppujen lopuksi aika vähän sanomista oman elämänsä suunnan suhteen. Yhden kerran elämässään hän sai oman tahtonsa lävitse - hän sai sen puolison, jota toivoi. Mikal ei kuitenkaan saanut pitää puolisoaan pitkään. Odottiko hän Daavidia takaisin, vai sopeutuiko elämään uuden puolisonsa kanssa? Hänhän oli ottanut ison henkilökohtaisen riskin pelastaessaan Daavidin. Mitä hän ajatteli kuullessaan Daavidin uusista vaimoista, oliko mustasukkainen vai oliko se vain ihan tavanomaista? Mitä hän ajatteli Daavidista itsestään isänsä ja veljiensä kuoleman ja kaikkien niiden vuosien jälkeen?

Mitä Mikal mahtoi merkitä Daavidille? Varmaan hänen täytyi olla jollainen lailla erityinen, ehkä nuoruudenrakkaus, ja varmasti ensimmäinen puoliso ja Daavidin hengen pelastaja. Se, että Daavid vaatii Isbosetilta Mikalia takaisin itselleen, voi olla puhdasta valtapeliä, mutta voi siihen liittyä myös tunteita Mikalia kohtaan. Vuodet erossa ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä eikä onnellista yhteisymmärrystä enää synny. Ehkä Mikal - nyt aikuinen nainen ja edelleen syntyjään kuninkaan tytär - on liian voimakastahtoinen sopeutuakseen olemaan yksi monista vaimoista.

Vielä sivuhuomautus: Merkillinen mies tuo Daavid, miten kaksi Saulin lasta niin kovasti häntä rakasti, että uhmasivat isäänsä hänet pelastaakseen.

Kuiskutusta iltamessussa

Olimme Pellavatukan kanssa iltamessussa, pitkästä aikaa. Istuimme kirkon parvella kaksistaan. Siellä saattoi sopivasti vähän supista pitkin messua - kysyttävää riitti:

- Kuka toi on? (messun toimittaneesta papista) Miksi mä en tunne sitä?
- Missä kaikki muut ihmiset on, miksi ne ei oo täällä? (iltamessussa oli paljon vähemmän väkeä kuin sunnuntain pääjumalanpalveluksissa yleensä)
- Mihin tosta ovesta pääsee? Entä tosta toisesta? Oonko mä käynyt siellä?
- Mihin sakastia tarvitaan?
- Miksi albaa käytetään?
- Mikä on evankeliumi? (kuuntelee äidin selostuksen) Luukaksella (kaverin pikkuveli) on oma evankeliumi!
- Keitä Markuksia sä tunnet?
- Missä on Getsemane?
- Mistä se nyt puhuu ja miten kauan se oikein aikoo jatkaa? (saarna oli suunnattu ennemmin nelikymppisille tutkijoille kuin ekaluokkalaisille tytöille)
- Mikä toi taulu on?
- Miten Jeesus joutui sinne ristille?
- Miten pääsiäispuput liittyy pääsiäiseen?
- Keitä ne on ne rosvot? Tiedäksä niitten nimet?
- Onks siinä tarinassa onnellinen loppu? (missä tarinassa? Jeesuksen vai rosvojen vai jossain muussa?)
- Miks tossa lukee ULOSUT (Ulos - Ut)
- Saanko mä sen leivän ehtoollisella?
- Miltä viini maistuu? Onko se hyvää?
- Miksi uruissa on tommonen ovi joka menee kiinni ja auki? Miten urut toimii?
- Kuka istuu Jumalan vasemmalla puolella?

Osasin vastata tyydyttävästi noin kahteen kysymykseen (Kuka toi on - Seppo, yksi tämän seurakunnan papeista, ja Saanko mä sen leivän - kyllä). Ehdotin varovasti, että jos kysytään joskus joltakin papilta tai vaikka IP-kerhon ohjaajalta noista asioista, mutta kuulemma se ei ollut tarpeen.

- Ei mulla oo sillai mitään kysyttävää.

Eipä kai sitten. Mukava yhteinen messukokemus kuitenkin. 

Mutta olin kyllä ihan hyvilläni, ettei siellä parvella ollut tänään muita.