Kummin määritelmä

Mitä sana kummi tarkoittaa?

Facebookissa on kiertänyt muuan kuva ja sen liitteenä lainaus ilmeisesti Jaakko Heinimäeltä:

Miksi kummin pitää kuulua kirkkoon? Siitä yksinkertaisesta syystä, että kummius on kirkon virka. Olisihan se outoa, jos vaikkapa arkkipiispa ei olisi kirkon jäsen. Kummi-instituutio perustuu jo ensimmäisten kristittyjen maanalaisiin seurakuntiin, joissa uudet tulokkaat saivat kokeneemman kristityn tukihenkilökseen ja opastajakseen. Latinaksi kummin eli tukihenkilön nimitys oli sponsor. Kummius on sponssaamista, jota ei voi hoitaa rahalla.

Tekstin jakamisen motiivina lienee se, että moni on törmännyt ilmiöön, että lapselle halutaan kummeja, jotka eivät kuulu kirkkoon. Tiedän itsekin, että joidenkin tuttavien lapsilla on "virallisten" kummien ohella epävirallisia, kirkkoon kuulumattomia kummeja. Toisaalta uskonnottomatkin perheet ovat pyytäneet lapsilleen kummeja.

 

Täältä tutkijankammion syövereistä maailma näyttää parhaillaan sellaiselta, että minun nähdäkseni periaatteessa kummius on määrittelykysymys. Jos joku haluaa määritellä, että kummi tarkoittaa samaa kuin peruna, niin siitä vain:

Yleensä käsitteellä kummi tarkoitetaan kristityn henkilön kasteen todistajaa tai hengellistä ohjaajaa (tähän koko liuta viitteitä), mutta tässä artikkelissa kummin käsitetään olevan synonyymi sanalle peruna (Solanum tuberosum, koisokasvien heimoon kuuluva kasvi, jonka mukulaa käytetään yleisesti ravintona), koska...

Toisin sanottuna, jos jonkun mielestä kummi on hyvä sana tarkoittamaan lapsen aikuista kaveria ilman mitään uskonnollista tai hengellistä erityistehtävää, niin mikäs siinä. Kutsukoon sitten sellaista ihmistä kummiksi. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että sana kummi ei tarkoita kaikissa yhteyksissä samaa. Se, että joku haluaa määritellä kummin tehtävän ei-hengelliseksi, ei myöskään tarkoita sitä, että kirkon tarvitsisi määritellä se niin. Kastettavan lapsen kummien tulee olla kristittyjä, koska siinä yhteydessä kummius määritellään niin. Kummin tehtävä on tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa.

 

Minulla ja miehelläni on läheisiä sukulaisia ja ystäviä, jotka eivät kuulu kirkkoon. Osassa näistä ihmisistä olisi ollut paljonkin kummiainesta tuossa aikuinen kaveri -mielessä, mutta emme pyytäneet heitä "pakanakummeiksi" tai "kummituksiksi". Ajattelimme, että kristilliset kummit riittävät.

Ritari Yrjänällä on kyllä kummi, joka ei kuulu luterilaiseen kirkkoon. Rakas kälyni on ortodoksi ja hän on myös Yrjänän kummi. Sellaiseen kummiuteen kirkkokin onneksi suhtautuu myötämielisesti - lapsellani on oikein ihana kummitäti, ja samalla kiehtova kurkistusikkuna hiukan erilaiseen kristillisyyteen.

Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä

Eilen aamulla oli pakkasta, tänä aamuna lunta ja pakkasta. Syksy on jotenkin salaperäisesti humpsahtanut pitkälle ilman, että olen ollenkaan huomannut. Kauheassa kiireessä kaiveltiin aamulla kaapeista Pellavatukalle talvivaatteita - viimevuotiset ovat pieniä ja uudet hankkimatta.

Useamman lapsen perheessä on onneksi aina jotakin, mistä ottaa: löytyihän sieltä isosisarusten melkein loppuun kuluttama haalari ja isoveljen vanhat kengät. Tyttö lähti eskariin tyytyväisenä lämpimissä vaikkakin kuluneissa varusteissaan. Itsellenikin jäi tyytyväinen olo, kun lumi oli lapsesta niin hauskaa. Sitäpaitsi, selvittiinpäs tohinoista, vaikka aivan en Sananlaskujen kirjan hyvää vaimoa vastaakaan:

Pakkanen ja lumi eivät häntä säikytä,
sillä hän on varannut perheelleen talvivaatteet.
(Sanal. 31:21.)

Mukavaa lumista viikonloppua itse kullekin!

Äiti voiksä tulla

Hetki sitten kolmen kopla oli isänsä johdolla iltapuuhissa. Yhdeksänvuotiaan ritari Yrjänän huoneesta kuului huuto:

- Äiti, voiksä tulla tänne?

- Joo, kohta, vastasin vähän nyreänä, koska oli isin nukutusvuoro ja minulla oli monenlaista puuhaa kesken. (Meidän lapset eivät ole enää ihan pieniä, mutta heidät täytyy siitä huolimatta nukuttaa. Edes 11-vuotias neiti Kevät ei ole tyytyväinen, ellei hänen kanssaan käydä illalla juttelemassa. Hyvä niin.)

Vetkuttelin jonkin aikaa pyykkejä ripustamassa, kunnes yläkerrasta kuului kiukkuinen komento:

- Äiti, voiksä tulla nyt ihan heti!

Minä menin. Ylhäällä ei kuitenkaan odottanut mikään kiukkuinen poika, vaan jo pimeästä huoneesta kuului peiton alta pieni ääni:

- Äiti voiksä lukea mulle sen iltarukouksen?

Luimme sen yhdessä. Sitten Yrjänä huokaisi onnellisena, käänsi kylkeä ja sanoi:

- Nyt mä saan hyvin unta enkä näe ollenkaan pahoja unia.

Viime keväänä kirjoitin siitä, miten minusta oli vaikeaa opettaa rukoilemista lapsille. Tänään mietin, että tapojaan voi muuttaa ja lapsiltaan ihminen oppii.

Matkalla kirkkojen maassa

Olimme perheen kanssa syyslomamatkalla Saksassa. Varsin nopeasti lapset kiinnittivät huomiota siihen, että pienessäkin kylässä tai kaupungissa oli kirkko, useimmissa kaksi tai kolme.

 

Harmi, ettei ruvettu heti laskemaan niitä, tuumasi ritari Yrjänä. Olisi ollut kiva tietää, montako niitä oli.

 

Tässä muutamia:

 

Wormsin katedraali

 



Tribergissä Schwartzwaldin metsäisellä rinteellä sijaitsevan kirkon kellot toivottivat meille lempeästi hyvää yötä ja hyvää huomenta.

 

Birnaun häkellyttävä barokkikirkko Bodenseen rannalla

Beilsteinissa sijaitsevan karmeliittaluostarin kirkko

Itse kiinnitin huomiota siihen, että useimpiin pikkukaupunkeihin saavuttaessa tien varresta löytyi tolpasta kaksi kylttiä. Toisessa kerrottiin, koska on Heilige Messe ja toisessa, koska Evangelische Gottesdienst. Jäin miettimään, mikä se kolmas kirkko kullakin paikkakunnalla mahtoi olla ja minkä niminen palvelus siellä järjestettiin.

 

Kotiin palattua postilaatikossa odotti Suola-lehti, jossa oli mielenkiintoinen artikkeli Saksan evankelisesta kirkosta.

Enkeli edelläni

Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. (2. Moos. 23:20)

Pellavatukan Taizé-messussa askartelema kartonkienkeli. Tämä on hyvin ystävällinen enkeli.

Rohkeat mummot

Istun tässä tutkimusaineistoni eli peruskoulun uskonnon oppikirjojen äärellä. Eeden-sarjan kirjassa kuvaillaan uskonnonvapauden yhteydessä Neuvostoliittoa ja uskonnon asemaa siellä:

Kirkoissa kävivät pääasiassa vanhat mummot. Vanhempi väki ei kuitenkaan 1980-luvulla ollut samaa kuin kuusikymmentä vuotta aikaisemmin. (Eeden 7-9, s. 266.)

Muutama vuosi sitten joulun alla pohdiskelin sitä, miten suhtautuisin, jos joulu kiellettäisiin. Arvelin, etten uskaltaisi uhmata kieltoja. Nyt jäin miettimään, miksi juuri mummot uskalsivat Neuvostoliitossa?

Ehkä mummot olivat riittävän vanhoja ja viisaita näkemään kieltojen yli ja ohi. Ehkä mummot eivät enää pelänneet seuraamuksia. Tai toimivat pelosta huolimatta. Ehkä mummot osasivat olla epäitsekkäitä ja välittivät muista. Lapsen kastamisessa salaa on kysymys sekä hiljaisesta protestista että suuresta rakkauden teosta.

Mummot ovat rohkeita.

Taizé-lauluja ja paperienkeleitä

Helsingin Taizé-tapahtuman kylkiäisenä punaisella puukirkolla oli eilen aamulla Taízé-perhemessu. Olin hyvissä ajoin lupautunut sinne avustamaan. Muu perhe oli partioretkillä, mutta kuusivuotias Pellavatukka tuli kanssani messuun.

Ensimmäisiä kertoja messussa avustaessani ajattelin, ettei lapsia voi silloin ottaa mukaan - ainakaan ilman isäänsä. Pellavatukka oli kuitenkin sisarustensa kanssa "avustajan apulaisena" jo kerran viime keväänä, ja hyvinhän tuo onnistui tälläkin kertaa. Piti pikkuisen nuuskia sakastia messun alla ja roikkua aika paljon äidin kädessä, mutta sitten tyttö malttoi istua rauhassa vieressäni tai sylissäni koko messun.

En ole koskaan käynyt Taizéssa tai tunne taizélauluja erityisen hyvin. Punaisella puukirkolla on kerran kuukaudessa pyhäillan messu, jossa niitä lauletaan, mutta olen käynyt siellä vain muutaman kerran. Olen pitänyt niistä ennenkin, mutta täytyy sanoa, että niiden hienous upposi oikein todella vasta eilen.

Kirkko oli melkein täysi. Lapsiperheitä oli vain muutamia, mutta sitten olikin kaikenikäistä väkeä: nuoria, nuoria aikuisia, keski-ikäisiä, sitä vanhempia, miehiä ja naisia. Pari kansainvälistäkin osallistujaa oli löytänyt tiensä paikalle. Laulut alkoivat alun pienen epäröinnin ja kirjojen riittämättömyyden jälkeen kaikua komeasti. Rukoustuohuksia aseteltaessa hiekkaan sali tihkui vahvoja tunteita. Ehtoollisella tuntui häkellyttävältä katsella sitä tuttujen, puolituttujen ja vieraiden kasvojen virtaa, joka virtasi eteen meidän luoksemme.

Kun väkeä oli noin paljon - odottamattoman paljon - ehtoollinen kesti aika pitkään. Pellavatukka istui etupenkissä ja katseli meitä kiinteästi. Sitten ihan viimeisenä hän hipsutti vierelleni ja sai myös ehtoollisleivän.

Sitä en kyllä tiedä, oliko tuo ihan kaikken onnistunein perhemessu. Sellaiseksi se oli kovin pitkä, tunti ja kymmenen minuuttia, ja huomasinkin, että Pellavatukan eskarikaveri oli kadonnut penkistä kesken messun. (Tietysti pituus johtui osittain tuosta osallistujien suuresta lukumäärästä.) Laulutkin olivat tietysti lapsille vieraita. Sen sijaan niille perheille, joissa vanhemmat kaipasivat osallistua Taizé-messuun, se oli oikein hyvä messu. Lapset oli huomioitu siellä monella tapaa. Mieleenpainuvinta taisi olla kesken messun lapsille jaetut kirjekuoret, joista löytyi askartelutarpeet kartonkienkeliin. Pellavatukkakin askarteli sellaisen.

Jälkikäteen kyselin tytöltä, mitä hän oli tykännyt messusta. Miettiväisenä Pellavatukka vastasi:

Se oli vähän erilainen kirkko. Ne haavit oli vasta siellä ovella ja sitten siellä laulettiin niitä lautalauluja. Ne kynttilät oli kivoja.

Totta. Kolehti kerättiin vasta poistuessa ja kyllä, aluksi laulettiin Laudate omnes gentes...