Sydämiimme joulun lahja...

... seimen luona annetaan.

Neiti Kevät ja Pellavatukka kokosivat meille taas jouluseimen. Hyvää joulua!

Epätäydellisen täydellinen joulu

Viime vuonne vietimme joulumme matkoilla. Se oli poikkeuksellista, ja totisesti joulu San Franciscossa oli erilainen kuin Suomessa. Vaikka matka oli erittäin onnistunut, lapsilta tuli heti tammikuussa tiukka vaatimus: ensi jouluna ollaan sitten kotona.

Luvassa on siis kotijoulu: joulusauna, joulupuuro, joulukuusi, jouluruokaa, joulupukki, joululauluja, joululahjoja. Sukulaisia tulee kylään. Kuten perheen koululaisetkin äskettäin totesivat, myös joulukirkko on ehdottomasti osa onnistunutta joulun viettoa.

On ollut hyvin kiireinen joulukuu, tai oikeammin marras-joulukuu. Jouluvalmistelut ovat näin Tuomaanpäivänä vielä aivan vaiheessa. Yhtään ruokalajia ei ole valmiina pakastimessa, puoli taloa on kaaoksen vallassa ja siinä toisessakin puolikkaassa on viimeistelyn varaa. Kuusi on hankkimatta, iso osa lahjoista paketoimatta. Hikikarpaloita otsalle jo etukäteen nostattava tehtävä nimeltä joulun ruokaostokset on vielä tekemättä.

Neiti Kevät kyseli, miten joulusta saisi täydellisen. Tuumasin siihen, että joulua kannattaa kyllä valmistella mutta täydellinen joulu voi olla vain, jos luopuu täydellisyyden vaatimuksesta. Jos ei haittaa, että joku asia puuttuu tai on vähän eri tavalla tai sinne päin. Silloin joulusta voi nauttia sellaisena kuin se on.

En tiedä, onko tyttäreni asiasta samaa mieltä, mutta itselleni tämä on tärkeä ajatus. Joulusta ei kannata stressata. (Ei siellä tallissakaan niin siistiä ja täydellistä ollut.) Paras lahja lapsille on se, että äiti on hyvällä mielellä eikä lopen uupunut valmisteluista.

Rauhallista, onnellista, hyvää joulua sinulle, lukijani!

Mikä nyt sitten kenellekin on hengellistä

Lauloimme sunnuntaina Kauneimpia joululauluja punaisen puukirkon kirkkosalissa. YLE oli saapunut paikalle kameroineen ja näyttikin sieltä väläyksiä iltauutisissa. Uutisessa todettiin, että kirkot vetävät laulutilaisuuksilla kyllä väkeä, mutta ihmisten motiivi osallistua ei välttämättä ole hengellinen.

Tätä kysyttiin sitten yhdeltä pariskunnaltakin. Haastateltu pariskunta vastasi vähän hämmentyneen näköisenä, että kyllä tilaisuudella osittain on hengellistä merkitystä. (Pariskunnan toista osapuolta hiukan tuntevana uskallan väittää, että vastaus oli rehellinen ja oikea. Tilaisuudella - on - osittain - hengellistä - merkitystä.) En tiedä, millä ilveellä toimittaja tai kukaan muukaan pystyisi tuosta vastauksesta vetämään johtopäätöksen, että joululaulutilaisuus kirkossa EI ole osallistujalle hengellinen tilaisuus.

Onko jumalanpalveluksella hengellistä merkitystä? Automaattisesti voisi olettaa, että kyllä, siksihän sinne mennään. Mutta jos sillä on myös vaikkapa sosiaalista tai kulttuuriperinnöllistä merkitystä, kumoaako se hengellisen merkityksen? Tuskinpa.

Minulle henkilökohtaisesti sillä on hengellistä merkitystä, jos ihan vaikkapa vain kurkistan punaisen puukirkon tyhjään kirkkosaliin. Aikanaan seurakunnan perhekerholla oli oikein tosi paljon hengellistä merkitystä, ja ihan taatusti hengellistä merkitystä on myös Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuudella. Huolimatta siitä - tai ehkä osittain sen vuoksi - että on myös kivaa laulaa yhteislauluja, kerrata vanhoja joululauluja ja oppia uusia sekä nähdä tuttuja kirkonmäellä.

(Vähän jäkäti-jäkäti -sävyssä tulee tämä merkintä nyt ulos, mutta olen parhaillaan piskuisen kyllästynyt yhteiskunnan maallistumisuutisointiin.)

Mitä kuuluu jouluun

Adventskalender. Die Kirche. Der Weihnachtsmann. lukee ritari Yrjänän saksan vihkossa. Viereen on piirretty kuvat adventtikalenterista, (punaisesta puu-)kirkosta sekä joulupukista. Läksynä oli piirtää ja kirjoittaa asioita, jotka kuuluvat jouluun.

Neiti Kevät tenttasi minulta jouluaaton ohjelmaa. Kun en vastannut tarpeeksi rivakasti kaikkia tärkeitä asioita, hän kysyi: - Kai me mennään kirkkoon?

Minun lapsuuteni jouluihin ei kuulunut joulukirkkoa. Lasteni jouluihin se näyttää kuuluvan, luontevasti, olennaisena osana. Olen siitä iloinen.

Tosin, ihan täyttä kuvaa ritari Yrjänän jouluasioista tuo yllä kuvattu lista ei vielä anna. Das Geschenk, lahja oli kirjoitettu vihkoon jo tunnilla.

Jeesuksen sukset

Tänään se taas oli. Jouluevankeliumi, lauluja, huutoja, tietokilpailu, sketsi, puuroa, joulupukki, sisaruspiiri ja Maa on niin kaunis. Aina sama kuvio, aina yhtä mukavaa. Kun nuoret tekevät juhlan itse, siinä on aina jotakin tuoretta vaikka kaikki onkin ihan tuttua.

Koulujen joulujuhlista Jeesus halutaan jälleen kerran ulos. Partion juhlassa Jeesus saa olla - ja on, yllättävissäkin paikoissa:

- Mitä Jeesus sanoi, kun sai joululahjaksi sukset?

- Jee, sukset!

Ja niin me kaikki huusimme: Jee, sukset!

Saksittua: Joulu ja muslimilapset

Husein Muhamed kirjoittaa viisaasti monikulttuurisen koulun joulujuhlista. Tämä vahvistaa aiempaa käsitystäni siitä, etteivät Suvivirren ja joulukuvaelman aktiivisimmat vastustajat ole suinkaan muslimilasten vanhempia vaan kantasuomalaisia uskonnottomia.

Ensimmäisen kynttilän valossa

Viime viikko oli todella raskas ja rikas; rikas ja raskas. Tapahtui paljon, hyvää, hauskaa, arkista ja lisäksi ikävää. Juuri kun tuntui, että tämän viikon isoimman asian täytyi olla tässä, tuli aina vielä lisää.

Eilen oli ensimmäinen adventti. Haluaisin aina päästä laulamaan Hoosiannaa adventtina, ja olin lujasti päättänyt olla koko perheen kanssa punaisella puukirkolla klo 18 hiljaisuuden messussa niin tekemässä. (Tiesin jo ennalta, että aamulla emme ehtisi kirkolle.) Mitä raskaammaksi ja rikkaammaksi viikko kävi, sitä tiukemmin pidin kiinni ajatuksesta, että sunnuntai-iltana saisin kajautella laulua tuohus sormissani.

Sitten kävikin niin, että eilen heti alkuiltapäivästä jouduin lähimmäiseksi. Pitäisi kai sanoa "pääsin" mutta joutumiselta se tuntui, ainakin aluksi. Sitten, kun olin ollut lähimmäisenä jonkin aikaa - tunnin, ehkä kaksi - se alkoi muuttua pääsemiseksi. Sain olla avuksi.

Samalla, kun sain olla lähimmäisenä, sain ja jouduin myös katsomaan itseäni peiliin. Miten vähän arjen kiireiden keskellä muistan oikeasti ajatella muita kuin oman perheeni jäseniä, miten helposti tulkitsen muiden viestit omien odotusteni mukaisiksi. Miten helppoa on lahjoittaa kymppi kaivon kaivamiseksi Afrikkaan ja ohittaa tilaisuus olla ihminen ihmiselle ihan täällä kotona.

Ei niin, etteikö kannattaisi ja pitäisi lahjoittaa euroja ja kaivoja, jos voi. Samalla pitäisi kuitenkin muistaa lahjoittaa aikaa, sanoja ja tekoja.

Lähimmäisenä olon tilanne päättyi lopulta melko onnellisesti, hyviin uutisiin, ainakin toistaiseksi. Kotiin päästyäni olisi teoriassa ollut vielä mahdollista kiiruhtaa punaiselle puukirkolle, mutta voimia siihen ei enää ollut. Sen sijaan katoin päivällispöydän ja viittä vaille kuusi sytytin takan reunukselle ensimmäisen adventtikynttilän. Väsymys painoi.

Puoli tuntia myöhemmin ritari Yrjänä tuli kuiskuttelemaan.

- Äiti, me ei laulettu mitään, kun se kynttilä syttyi, hän sanoi.

Lauloimme kaksistaan Nyt sytytämme kynttilän, ja Yrjänä oli taas tyytyväinen. Katselin palavaa kynttilää samaan aikaan nujerrettuna ja voimaantuneena. Särkynyt saviruukku.

- Hei Daavidin poika, en päässyt juhlaasi, mutta Sinä taisit olla sielläkin, missä minä olin.

***

- Käviskö semmoinen adventtipaasto? mies tuli kysymään. Sopiihan se. Mielellään.